Dynasty tietopalvelu Haku RSS Asikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.11.2021/Pykälä 341

Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiön hallintoon nimeämiset

KHALL 15.11.2021 § 341  

1752/00.04.02/2021  

Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö pyytää Asikkalan kunnanhallitusta nimeämään edustajat säätiön hallintoelimiin.

Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiön hallintoelimiä ovat hallitus ja valtuuskunta. Sääntöjen mukaan Hollolan ja Asikkalan kuntien edustus vuorottelee hallituksessa kahden vuoden sykleissä. Hollolan kunnalla on ollut edustus hallituksessa vv. 2020-21.

Sääntöjen mukaisesti valtuuskunta tukee säätiön toimintaa. Valtuuskuntaan kuuluu 24 jäsentä. Kullakin perustajajäsenellä (Lahden kaupunki, Asikkalan ja Hollolan kunnat, Esan Kirjapaino Oy, Kemppi Oy ja Lahden Teollisuusseura ry) on oikeus nimetä valtuuskuntaan 4 jäsentä ja enintään 4 varajäsentä kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan.

Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö pyytää Asikkalan kunnanhallitusta nimeämään kunnan edustajan säätiön hallitukseen ja neljä edustajaa ja enintään neljä varaedustajaa säätiön valtuuskuntaan vuosiksi 2022-23.

Valmistelija Hallinnon asiantuntija Heidi Huldén

 puh. 044 778 0229, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

1. nimetä edustajan Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiön hallitukseen vuosiksi 2022-2023 sekä
2. nimetä neljä edustajaa ja neljä varaedustajaa Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiön valtuuskuntaan vuosiksi 2022-2023.

Päätös Kunnanhallitus päätti

1. nimetä kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbackan edustajaksi Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiön hallitukseen vuosiksi 2022-2023 sekä

2. nimetä seuraavat edustajat ja heille varaedustajat Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiön valtuuskuntaan vuosiksi 2022-2023:

Jukka Sällinen, varajäsen Juhani Näsi
Sari Salonen, varajäsen Terhi Vesterinen
Pekka Weckman, varajäsen Markku Salomaa
Mirja Järvinen, varajäsen Terttu Mäkinen