Dynasty tietopalvelu Haku RSS Asikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.03.2022/Pykälä 63


 

Esittelyt ja asiantuntijakuulemiset

 

KHALL 21.03.2022 § 63  

    

 Tomi Arppe Mercury Urvalilta kertoi soveltuvuusarvioinneista hallinto- ja               henkilöstöpäällikön virkaan klo 16.17 - 16.48.

 

 Kehittämispäällikkö Isa Maunula kertoi elinvoiman painotuksista sekä               kanavan alueen kehittämisestä klo 16.50 - 18.10.

 

 Pokko Lemminkäinen ja Seppo Kantola AD Arkkitehdit Oy:stä esittelivät               monitoimilavan arkkitehtisuunnitelmaa klo 16.50 - 18.10.

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi kokouksen alussa olleet esittelyt ja asiantuntijakuulemiset.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 Merkittiin, että Tomi Arppe poistui klo 16.48, Isa Maunula, Pokko Lemminkäinen ja Seppo Kantola poistuivat klo 18.10.