Dynasty tietopalvelu Haku RSS Asikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.04.2022/Pykälä 104


 

Kokousedustajien valinta Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän yhtymäkokouksiin 26.4.2022 ja 31.5.2022

 

KHALL 11.04.2022 § 104  

168/00.04.01/2022  

 

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän yhtymäkokoukset järjestetään 26.4.2022 ja 31.5.2022.

 

Tiistain 26.4. yhtymäkokous pidetään kello 12.30 Päijät-Hämeen keskussairaalassa, luentosalit 1 ja 2, Keskussairaalankatu 7, 15850 Lahti.

Tiistain 31.5.yhtymäkokous pidetään kello 9.30 Päijät-Hämeen keskussairaalassa, luentosalit 1 ja 2, Keskussairaalankatu 7, 15850 Lahti.

 

Yhtymäkokousedustajien lukumäärän määräytymisperusteet on määritelty yhtymän perussopimuksen 7 §:ssä. Perussopimuksen mukaan Asikkalan kunnalla on kolme (3) yhtymäkokousedustajaa. Edustajalle voidaan valita henkilökohtainen varaedustaja.

 

Hallintosäännön 22 §:n 7. kohdan mukaan kunnanhallitus valitsee kunnan edustajat yhtymäkokouksiin.

 

 

 

 

Valmistelija Hallinnon asiantuntija Eerik Timonen

    puh. 044 778 0226, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

1. nimetä kolme (3) yhtymäkokousedustajaa ja heille henkilökohtaiset varaedustajat sekä 26.4.2022 että 31.5.2022 kokousta varten ja

2. evästää yhtymäkokousedustajat hyväksymään yhtymäkokoukselle tehdyt esitykset ja mahdollisissa äänestyksissä äänestämään yhtymähallituksen pohjaesityksen puolesta.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti

1. nimetä Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän yhtymäkokouksien edustajaksi edustajat ja varaedustajat seuraavasti:

Edustaja                              Varaedustaja
Heikki Vahto                        Sari Kolsi
Petri Tervo                           Anitta-Inkeri Tervo
Monna Helen                       Terhi Vesterinen

2. evästää yhtymäkokousedustajat hyväksymään yhtymäkokoukselle tehdyt esitykset ja mahdollisissa äänestyksissä äänestämään yhtymähallituksen pohjaesityksen puolesta.