Dynasty tietopalvelu Haku RSS Asikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.04.2022/Pykälä 105


 

Valtuuston päätösten täytäntöönpano

 

KHALL 11.04.2022 § 105  

    

 

Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallituksen on huolehdittava valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kunnanhallituksen tulee tarpeen mukaan antaa täytäntöönpanoa varten tarpeellisia määräyksiä ja ohjeita. Kuntalain 96 §:n mukaan jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös toimeenpanematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston käsiteltäväksi.

 

Kuntalain 143 §:n mukaan päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon. Valtuuston 4.4.2022 kokouksen pöytäkirja asetetaan julkisesti nähtäville kunnan verkkosivuilla 7.4.2022.

 

 

 

Valmistelija Hallinnon asiantuntija Eerik Timonen

     puh. 044 778 0226, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus katsoo, etteivät kunnanvaltuuston 4.4.2022 kokouksen päätökset ole tehty virheellisessä järjestyksessä tai menneet valtuuston toimivaltaa valtuuston ulommaksi taikka olleet muutenkaan lainvastaisia. Kunnanhallitus päättää panna valtuuston 4.4.2022 päätökset täytäntöön.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.