Dynasty tietopalvelu Haku RSS Asikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 20


 

Työryhmän perustaminen opetuspalveluiden organisaatiomallin kehittämistä varten

 

KHALL 30.01.2023 § 20  

25/00.01.00.00/2023  

 

Valtuusto hyväksyi 7.4.2014 organisaatiomuutoksen, joka tuli voi­maan 1.8.2014 alkaen.

 

Organisaatiomuutoksen yhteydessä Kalkkisiin muodostettiin erillinen tu­los­yk­sik­, Kalkkisten palvelupiste, johon sisältyvät koulu, esi­ope­tus ja ryhmäperhepäivähoito. Palvelupistettä johtaa Kalkkisten kou­lun rehtori.

 

Organisaatiomuutoksessa Asikkalan kuntaan perustettiin yh­te­näis­kou­lu, johon kuuluvat kaikki Vääksyn koulut. Li­säk­si valtuusto päätti, että tulevaisuudessa tullaan tarkastelemaan ky­­kou­lu­jen liittämistä koko kunnan käsittävään Asikkalan yh­te­näis­kou­luun.

 

Kyläkoulujen opettajan tehtäviin liittyvät rehtorin hallintotehtävät ovat olleet 1.8.2016 lukien määräaikaisia. Toimikauden pituus on neljä vuotta. Ensimmäinen toimikausi oli 1.8.2016-31.7.2020 ja  toinen toimintakausi päättyy 31.7.2024.

 

Yhtenäiskoulumallilla toivottiin olevan hyötyä opetuksen järjestämisen, oppilaiden ja huoltajien, tilojen ja välineistön ja henkilöstön näkökulmasta. Toimintaa on arvioitu kerran vuonna 2015. Nykyisin yhtenäiskoulun toimintaidea on edelleen jäänyt hieman epäselväksi. Yhtenäiskoulu toimii edelleen erillisinä yksikköinä, mikä näkyy erityisesti hallinnossa (alakoulu, yläkoulu ja lukio) sekä henkilöstörakenteessa. Yhtenäistä toimintakulttuuria on pystytty kehittämään kaikissa kouluissa. Johtamisjärjestelmää tulee arvioida rehtoreiden työtehtävien ja ajankäytön osalta, sillä vaatimukset koulujen johtamiselle ovat kasvaneet vuosien aikana.

 

Jokaisessa koulussa on opetusalan lainsäädännön mukaisesti koulun toiminnasta vastaava rehtori. Rehtorin tehtävät vaihtelevat kouluyksiköistä, kouluasteesta ja järjestäjätahosta riippuen. Perustehtävään sisältyy pedagoginen johtaminen ja yleishallinnon johtaminen, mikä puolestaan sisältää hyvin erilaisia osa-alueita. Henkilöstöasioiden ohella rehtorin tehtäviin koulutasolla kuuluvat opetuksen järjestämiseen liittyvät kokonaisuudet, kuten opetussuunnitelmatyö ja vuosittainen työn suunnittelu, sekä henkilöstön pedagogisen osaamisen johtaminen ja toiminnan kehittäminen. Lisäksi rehtorin tehtäviä ovat nykyään myös muutoksen johtaminen ja verkostoissa toimiminen.

 

Jokaisella hallinnollisella koululla ei tarvitse olla omaa rehtoria, vaan yksi henkilö voi toimia useamman koulun rehtorina. Usean koulun rehtoriksi valitseminen edellyttää, että rehtori pystyy tosiasiallisesti huolehtimaan kaikkien koulujen johtamisesta. Rehtorille tulee aina olla määrättynä sijainen, mutta jokaisessa rehtorin johtamassa koulussa ei tarvitse olla läsnä olevaa sijaista. Yksi sijainen yhtä rehtoria kohden on mahdollinen ratkaisu tai opetuksen järjestäjä nimittää jokaiseen kouluun oman apulaisrehtorin.

 

 

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Petri Haapanen
Puh. 044 778 0430, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää:

 

  1. perustaa työryhmän opetuspalveluiden organisaatiomallin kehittämistä varten. Työryhmään kunnanhallitus päättää nimetä seuraavat henkilöt:             

    puheenjohtaja, sivistysjohtaja Petri Haapanen 
    kasvatus- ja opetuspalveluiden talouspäällikkö Aija Viikilä 
    alakoulujen edustaja, rehtori Petri Manninen 
    yläkoulun edustaja, Jarkko Koponen/Sari Puputti 
    henkilöstön edustaja, Jukon pääluottamusmies Marko Asp
    henkilöstöpalveluiden edustaja Heidi Huldén
    kasvatus- ja opetuslautakunnan edustaja 
    kunnanhallituksen edustaja

 

  1. , että työryhmän tehtävänä on kuvata nykyiset Anianpellon, Aurinkovuoren, Vääksyn yhteiskoulun yläkoulun ja lukion johtamisjärjestelmät sekä nykyinen kyläkoulun johtamismalli ja laatia ehdotus opetuspalveluiden uudeksi organisaatiomalliksi. Ehdotuksessa on kuvattava uuden organisaatiomallin edut ja haitat kustannusvaikutuksineen. Selvitystyön tulee olla vamiina viimeistään 1.8.2023.

 

  1. , että valmistelutyö käynnistetään kasvatus- ja opetuslautakunnan kautta.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin. Kasvatus- ja opetuspalveluiden edustajaksi päätettiin nimetä Kari Karjalainen ja kunnanhallituksen edustajaksi Terhi Vesterinen.