Dynasty tietopalvelu Haku RSS Asikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 28.11.2023/Pykälä 86


 

Asikkalan kunnan kunnossapidon alueurakoitsijan valinta kaudelle 1.2.2024 - 30.9.2028

 

TEKNLTK 28.11.2023 § 86  

396/02.08.00/2023  

 

Hankinnan kohde, kokonaishinta ja sopimuskausi

 

Asikkalan kunta on pyytänyt tarjouksia Asikkalan kunnan vastuulle kuuluvien liikenneväylien, liikennealueiden, liikenneviheralueiden, puistojen, leikkipaikkojen sekä kiinteistöjen piha-alueiden hoidosta ja kunnossapidosta julkisten hankintojen ilmoituskanavassa 16.10.2023 julkaistussa hankintailmoituksessa ja sen liitteissä tarkemmin kuvatulla tavalla.

 

Asikkalan kunta on keskeyttänyt aikaisemman kunnossapidon alueurakoitsijan valinnan kaudelle 1.11.2023 - 30.9.2028 teknisen lautakunnan päätöksellä 26.9.2023 § 62, koska tarjouspyynnön hintalomakkeissa oli epäselvyyksiä.

 

Urakkasopimuksen sopimuskausi on neljä vuotta kahdeksan kuukautta (4 v 8 kk) ajalle 1.2.2024 - 30.9.2028. Lisäksi pyydettiin tarjousta optioista varsinaisen sopimuskauden jälkeiselle enintään kahden (2) vuoden ajalle 1+1.

 

Hankinnan ennakoitu arvo kaikkine kuluineen ylitti julkisille hankinnoille asetetun EU-kynnysarvon.

 

Hankintamenettely

 

Hankintamenettelynä oli avoin menettely.

 

Tarjousten määräaika

 

Tarjouspyynnössä tarjousten toimittamiselle asetettiin määräajaksi 17.11.2023 klo 08.00.

 

Saadut tarjoukset

 

Asetettuun määräaikaan mennessä tarjoukset jättivät seuraavat tarjoajat

-          ---------------

-          ---------------------------------

-          --------------------------

 

Tarjoajien soveltuvuuden arviointi

 

Tarjoajien soveltuvuutta koskevat vaatimukset määriteltiin hankintailmoituksessa. Kaikki tarjoajat täyttivät tarjouspyynnössä asetetut soveltuvuusvaatimukset

 

Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden arviointi

 

Tarjottavaa palvelua ja tarjousta koskevat vaatimukset määriteltiin tarjouspyynnön ohella sen liitteenä olleissa kaupallisissa ja teknisissä

asiakirjoissa sekä hankinnan osioita A-C kuvaavissa liitteissä, sekä laatulupaus-asiakirjassa. Tarjoajien edellytettiin vastaavan kaikkiin kohtiin ja liittävän kaikki vaadittavat asiakirjat ja selvitykset tarjouksensa liitteeksi.

 

Tarjousten tarkastamisessa kaikki tarjoukset todettiin tarjouspyynnön mukaisiksi.

 

Tarjousten vertailu

 

Hankinnan valintaperusteena on kokonaistaloudellisesti edullisin, hinta-laatusuhteeltaan paras tarjous. Kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteet kuvattiin tarjouspyynnössä sekä etenkin sen liitteenä olleessa tarjouslomakkeessa "Tarjousten vertailuperusteet ja laatulupaukset".

 

Hintavertailu 50 pistettä

 

Tarjouspyynnössä hintavertailun tarjoushinnan painoarvoksi ilmoitettiin 50 % eli hinnan maksimipistemäärä on 50 astetta.

 

Laatuvertailu 50 pistettä

 

Tarjouspyynnön liitteenä olleessa tarjouslomakkeessa "Tarjousten vertailuperusteet ja laatulupaukset" ilmoitettiin kunkin vertailtavan laatutekijän painoarvot ja pisteytykset seuraavasti

 

  1. Laatujärjestelmä, referenssit ja avainhenkilöt (max. 22 pistettä)

Urakoitsijan laatu- ja ympäristöjärjestelmä (max 2 pistettä)

Urakoitsijan soveltuvuusvaatimukset ylittävät referenssit (max. 12 pistettä)

Urakoitsijan avainhenkilöiden osaaminen soveltuvuusvaatimukset ylittävin osin (max 8 pistettä)

                 

  1. Toiminnan suunnittelu ja laadunhallinta (max 20 pistettä)

Resurssointi ja työnsuunnittelu (max 16 pistettä)

Vuoropuhelu ja viestintä (max 4 pistettä)

 

  1. Laadunvarmistus ja dokumentointi (max 8 pistettä)

Laatuosaaminen ja tiedonkulku, laadun valvonta, seuranta ja tiedottaminen (max 5 pistettä)

Työn seurannan dokumentointi, sen kokoaminen ja raportointi (max 3 pistettä

 

Laatutekijöiden vertailun lopputuloksen pistemäärät laskettiin yhteen  hintavertailun pistemäärien kanssa ja yhteenvedosta voitiin todeta tarjouksien paremmuusjärjestys.

 

Hankintasopimus

 

Hankintasopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella. EU-kynnysarvon ylittävässä hankinnassa hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätös perusteluineen ja valitusosoituksen tiedoksi.

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Aki Tiihonen

 puh. 044 778 0893, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Tiihonen Aki

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että

-        valitaan tarjouskilpailun voittajaksi kokonaistaloudellisesti edullisimman, hinta-laatusuhteeltaan parhaan tarjouksen esittänyt ---------.

-        valtuutetaan kunnanjohtaja allekirjoittamaan hankintasopimus Asiakkalan kunnan puolesta valitun urakoitsijan kanssa sekä tekemään sopimukseen teknisluontoiset muutokset ja korjaukset (ei vielä julkinen, hankintalaki 60 §, julkisuuslaki 6 § 1 mom. kohta 2).

 

Muutettu päätösehdotus Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että

-        valitaan tarjouskilpailun voittajaksi kokonaistaloudellisesti edullisimman, hinta-laatusuhteeltaan parhaan tarjouksen esittänyt ---------.

-        valtuutetaan kunnanjohtaja allekirjoittamaan hankintasopimus Asiakkalan kunnan puolesta valitun urakoitsijan kanssa sekä tekemään sopimukseen teknisluontoiset muutokset ja korjaukset (ei vielä julkinen, hankintalaki 60 §, julkisuuslaki 6 § 1 mom. kohta 2).

 

 Pykälä tarkastetaan kokouksessa.

 

 

Päätös Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.

Pykälä tarkastettiin kokouksessa.