Dynasty tietopalvelu Haku RSS Asikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.04.2023/Pykälä 100


 

Kunnan esitys Aurinkovuoren Vesi Oy:n hallituksen jäsenistä ja yhtiökokousedustajan valinta

 

KHALL 24.04.2023 § 100  

148/00.01.01/2023  

 

Kaksi Aurinkovuoren Vesi Oy:n hallituksen jäsentä on jättänyt eroilmoituksensa 17.4.2023.

 

Aurinkovuoren Vesi Oy kuuluu kunnan omistamana yhtiönä Asikkalan kuntakonserniin.

 

Hallintosäännön 20 §:n mukaan kunnan konsernijohtoon kuuluvat kunnanhallitus ja kunnanjohtaja. Hallintosäännön 21 §:n kohdan 5 mukaan kunnanhallitus nimeää kun­nan ehdokkaat tytär- ja osakkuusyhteisöjen hallituksiin. Yhtiöiden hallituksen jäsenet valitaan yhtiökokouksissa.

 

Hallintosäännön 21 §:n kohdan 6 mukaan kunnanhallitus nimeää yh­tiö­ko­kous­edus­ta­jat ja antaa heille omistajaohjauksen edellyttämät toi­min­ta­oh­jeet.

 

Konserniohjeen mukaan omistajan keskeisiä vaikuttamismuotoja yhteisön toimintaan on edustajien valitseminen yhteisön hallinto- ja päätöksentekoelimiin. Kunnan tytäryhteisöjen hallituksen kokoonpanossa on otettava huomioon yhteisön toimialan edellyttämä riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus sekä riippumattomuus ja kyky arvioida yhteisön hyvää hallinto- ja johtamistapaa. Valituille edustajille on luotava edellytykset asiantuntemuksensa ja osaamisensa kehittämiseen.

 

Hallinto- ja kuntalain esteellisyyttä koskevat säännökset on otettava edus­ta­jia valittaessa huomioon. Esteellistä kunnan edustajaa voi­daan kuitenkin kuulla asiantuntijana kunnan toimielimessä.

 

Hallitusjäsenehdokkaiksi tulee nimetä ja valita tasa-arvolain mu­kai­ses­ti tasapuolisesti naisia ja miehiä. Tytäryhteisöjen hallituksiin ni­me­tään kuntakonsernin ulkopuolisia henkilöitä, mikäli se on kun­ta­kon­ser­nin kokonaisedun näkökulmasta perusteltua.

 

Tarvittaessa kunnanhallitus tai kunnanjohtaja voi valita edustajan ty­tär­yh­tei­sön hallituksen kokoukseen.

 

Yhtiöjärjestyksen mukaan Aurinkovuoren vesi Oy:n hal­li­tuk­ses­sa on 3-5 jäsentä. Tällä hetkellä eroilmoitusten jälkeen hallituksessa on kolme jäsentä.

 

 

Valmistelija Hallinnon asiantuntija Iivari Käkelä

 puh. 044 778 0226, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus:

 

  1. päättää tehdä esityksensä Aurinkovuoren Vesi Oy:n yhtiökokoukselle Asikkalan ehdokkaista hallituksen jäseniksi;

 

  1. päättää valita edustajan Aurinkovuoren Vesi Oy:n yhtiökokoukseen.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti

1. esittää Aurinkovuoren Vesi Oy:n yhtiökokoukselle Asikkalan ehdokkaiksi hallituksen jäseneksi luopuvien jäsenten tilalle Heikki Vahtoa ja Yrjö Wederhornia ja

2. nimetä edustajaksi Aurinkovuoren Vesi Oy:n yhtiökokoukseen Tarja Tornion.