Dynasty tietopalvelu Haku RSS Asikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.08.2023/Pykälä 187



 

Laajakaistayhteyksien edistäminen Asikkalassa

 

KHALL 08.05.2023 § 114 

 

 

Valtion laajakaistatukiohjelman tavoitteena on parantaa nopeiden, vähimmäisnopeudeltaan saapuvassa liikenteessä 300 Mbit/s ja lähtevässä liikenteessä 100 Mbit/s, kiinteiden laajakaistayhteyksien saatavuutta. Laajakaistaverkkojen rakentaminen kohdentuu alueille, joille yhteydet eivät rakennu markkinaehtoisesti. Laajakaistatukiohjelman rahoitus tulee EU:n Suomelle myöntämästä elpymisrahasta, jota on käytettävissä 37 miljoonaa euroa.

 

Laajakaistatukiohjelman hankkeiden edellytyksistä ja rahoituksen hakemisesta on säädetty laissa laajakaistarakentamisen tuesta ja valtioneuvoston asetuksessa kunnan maksuosuudesta ja nopean laajakaistayhteyden vähimmäisnopeudesta laajakaistahankkeessa.

 

Traficom teki keväällä 2022 Päijät-Hämeen kuntien ja maakuntaliiton pyynnöstä laajakaistatuen edellyttämät markkina-analyysit nopeiden laajakaistaverkkojen rakentamiselle tukikelpoisista alueista kunnissa. Markkina-analyysin tekeminen on edellytys laajakaistatuen hakemiselle. Hankkeiden toteutuksen kilpailutus on laissa määrätty maakuntaliiton tehtäväksi.

 

Asikkalan kunnalla on ollut käytössä alueen markkina-analyysien tulokset sekä alustavat tiedot laajakaistarakentamisen toteutettavuusanalyysistä. Asikkalassa on aiemmin edistetty valokuidun rakentamista hankkeen kautta 2013, jonka myötä syntyi verkko-osuuskunta Kuitukanava.

 

Laajakaista-asiaa on käsitelty elinvoimajaoston kokouksessa 12.4.2023 sekä kunnanhallituksen iltakoulussa 3.5.2023. Laajakaistayhteydet nähtiin tärkeänä elinvoimaa ja kunnan houkuttelevuutta kasvattavana tekijänä. Toimivat yhteydet mahdollistavat kaikille tasavertaisen pääsyn sähköisiin palveluihin asuinpaikasta riippumatta ja edistävät etätyömahdollisuuksia, mistä johtuen laajakaistahankkeen hankealueena nähtiin ensisijaisesti koko kunta.

 

Hankkeen valmistelu ja päätöksenteko etenevät seuraavasti:

 

  1. maakuntaliito julistaa hankealueille laajakaistahankkeeseen liittyvän valtiontuen julkisesti haettavaksi siten, että haku on auki vähintään 4 viikkoa ja hakumenettely on kaikille avoin, tasapuolinen ja syrjimätön. Hanke-ehdotus voidaan jättää koskemaan koko hankealuetta tai erikseen rajatulle alueelle.

 

  1. maakuntaliitto valitsee tukea hakeneiden joukosta toteuttajan, joka toteuttaa hankkeen kokonaistaloudellisesti edullisimmin.

 

  1. kunta päättää omarahoitusosuudesta.

 

  1. valittu toteuttaja tekee tukihakemuksen Traficomille, joka tekee hakemuksen pohjalta tukipäätöksen.

 

Käytännössä rakentaminen voinee alkaa vuonna 2024. Hankkeen kustannukset saadaan selville vasta toteuttajan valinnan yhteydessä.

 

Liitteenä on markkina-analyysin ja toteutettavuusanalyysin pohjalta valmisteltu esitys Asikkalan kunnan tukikelpoisiksi hankealueiksi.

 

 

Valmistelija Kehittämispäällikkö Isa Maunula

 puh. 044 778 0211, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää maakuntaliitolle pyynnön avata hanke-ehdotusten haku kiinteiden laajakaistayhteyksien rakentamisen liitteen mukaiselle hankealueelle. Kunta tekee lopullisen päätöksensä hankkeeseen osallistumisesta toteuttajan valinnan jälkeen.

 

Asian käsittely Keskustelun yhteydessä Arto Mielonen teki Seija Upolan kannattamana muutetun päätösehdotuksen, ettei hankkeeseen lähdettäisi mukaan.

 

 Keskustelun yhteydessä Vilho Laakso teki Heikki Vahdon kannattamana muutetun päätösehdotuksen asian palauttamisesta uudelleen valmisteltavaksi.

Arto Mielonen veti pois muutetun päätösehdotuksensa.
 

Päätös Kunnanhallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi aluetarkastelua varten.

 

 

KHALL 22.05.2023 § 130 

 

 

 

 

 

Valmistelija Kehittämispäällikkö Isa Maunula

 puh. 044 778 0211, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää maakuntaliitolle pyynnön avata hanke-ehdotusten haku kiinteiden laajakaistayhteyksien rakentamiseksi alueille, joiden postinumerot ovat 17130, 17430, 17320 ja 17200. Vääksyn aluetta (17200) pyydetään tarkastelemaan niiden osien osalta, joilla ei ole saatavilla Traficomin markkina-analyysin mukaan edistyksellistä viestintätekniikkaa. Kunta tekee lopullisen päätöksensä hankkeeseen osallistumisesta toteuttajan valinnan jälkeen.

 

Asian käsittely  Arto Mielonen teki muutosesityksen: Asikkalan kunta ei lähde laajakaistahankkeeseen mukaan. Perusteluna, että satsattava rahallinen panostus tarpeeseen ja kysyntään ei kohtaa, sekä tasapuolisuus haja-asutusalueilla. Esitys raukesi kannattamattomana.

 

 Heikki Vahto teki Vesterisen, Upolan ja Palokangas-Viitasen kannattamana muutosesityksen lauseen lisäämiseksi päätösehdotukseen: Kunta tulee edesauttamaan tasapuolisesti valokuituverkon rakentumista kunnan koko alueelle.

 

 Puheenjohtaja totesi, että asiassa on tehty kannatettu muutosesitys ja asia on ratkaistava äänestämällä. Äänestysjärjestykseksi hyväksyttiin pohjaesitykselle JAA ja muutosesitykselle EI. Suoritettiin nimenhuutoäänestys. Äänestyksessä annettiin 3 JAA ja 4 EI ääntä. Vahdon muutosesitys tuli näin ollen päätökseksi.

 

Päätös Kunnanhallitus päättää esittää maakuntaliitolle pyynnön avata hanke-ehdotusten haku kiinteiden laajakaistayhteyksien rakentamiseksi alueille, joiden postinumerot ovat 17130, 17430, 17320 ja 17200. Vääksyn aluetta (17200) pyydetään tarkastelemaan niiden osien osalta, joilla ei ole saatavilla Traficomin markkina-analyysin mukaan edistyksellistä viestintätekniikkaa. Kunta tekee lopullisen päätöksensä hankkeeseen osallistumisesta toteuttajan valinnan jälkeen. Kunta tulee edesauttamaan tasapuolisesti valokuituverkon rakentumista kunnan koko alueelle.

 

 

KHALL 07.08.2023 § 187  

144/13.00/2023  

 

Päijät-Hämeen liitto on ilmoittanut 28.6.2023, ettei 27.6.2023 päättyneeseen hanke-ehdotusten hakuun laajakaistayhteyksien rakentamiseksi Asikkalaan tullut yhtään ehdotusta toimijoilta. Näin ollen päätöstä hankeosallistumisesta ei myöskään tarvitse tehdä.

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka

 puh. 044 778 0210, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä hanke-ehdotus haun lopputuloksen tiedoksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.