Dynasty tietopalvelu Haku RSS Asikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 02.10.2023/Pykälä 237


 

Edustajan nimeäminen Asikkalan tekojäärata Oy:n yhtiökokoukseen 14.10.2023

 

KHALL 02.10.2023 § 237  

404/00.00.01/2023  

 

Asikkalan tekojäärata Oy:n osakkaat on kutsuttu varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 14.10.2023 klo 13 jäähallin neuvotteluhuoneessa.

 

Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus valvoo kunnan etua ja, jollei hallintosäännössä toisin määrätä, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa.

 

 

Valmistelija Hyvinvointijohtaja Matti Kettunen

 puh. 044 778 0247, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Talousjohtaja Pispa Aapo

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää nimetä edustajan ja hänelle varaedustajan Asikkalan tekojäärata Oy:n 14.10.2023 pidettävään yhtiökokoukseen.

Kunnanhallitus päättää ohjeistaa edustajan nostamaan yhtiökokouksessa asialistalle jäähallin kuntokartoituksessa esille nousseet asiat, kuten mm. palkiston kunnon.

 

Muutettu

päätösehdotus  Kunnanhallitus päättää nimetä edustajan ja hänelle varaedustajan Asikkalan tekojäärata Oy:n 14.10.2023 pidettävään yhtiökokoukseen.

 

 Kunnanhallitus päättää ohjeistaa edustajan nostamaan yhtiökokouksessa esiin jäähallin kuntokartoituksessa esille nousseet asiat, kuten mm. palkiston kunnon, ja pyytämään ylimääräisen yhtiökokouksen kutsumista koolle välittömästi.

 

 

Päätös Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin. Kunnanhallitus päätti nimetä varsinaiseksi edustajaksi talousjohtaja Aapo Pispan ja varaedustajaksi kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbackan.

Merkittiin, että Ilkka Viljanen jääväsi (yhteisöjäävi) itsensä asian käsittelyn ajaksi ja oli poissa klo 17.11-17.23. Varapuheenjohtaja Heikki Vahto toimi puheenjohtajana asian käsittelyn ajan.