Dynasty tietopalvelu Haku RSS Asikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.10.2023/Pykälä 269



 

Lausuntopyyntö ehdotuksesta Päijät-Hämeen liiton vuosien 2024-2026 toiminta- ja taloussuunnitelmaksi ja vuoden 2024 talousarvioksi

 

KHALL 23.10.2023 § 269  

442/00.04.01/2023  

 

Päijät-Hämeen liitto on 11.10.2023 päivätyn viestin mukana lähettänyt jäsenkunnille tiedoksi ja mahdollista lausuntoa varten ehdotuksen vuosien 2024-2026 toiminta- ja taloussuunnitelmaksi ja vuoden 2024 talousarvioksi. Mahdolliset lausunnot pyydetään toimittamaan viimeistään 13.11.2023 sähköpostiosoitteeseen toimisto@paijat-hame.fi.

 

Päijät-Hämeen liiton perussopimuksen mukaan seuraavan kalenterivuoden talousarvio- ja suunnitelmaehdotus on toimitettava jäsenkunnille 15.10. mennessä. Taloussuunnitelmaa valmisteltaessa jäsenkunnille varataan tilaisuus esityksen tekemiseen kuntayhtymän toiminnan kehittämiseksi.

 

Lausunnonpyyntökirjeeseen on nostettu seuraavat huomiot ehdotuksesta vuosien 2024-2026 toiminta- ja taloussuunnitelmaksi ja vuoden 2024 talousarvioksi:

 
Maakuntavaltuuston hyväksymän vuosien 2023-2025 taloussuunnitelmassa jäsenkuntien maksuosuuden kasvu vuoden 2024 käyttömenoihin arvioitiin 3 prosentiksi. Nyt valmisteltu talousarvioesitys on laadittu siltä pohjalta, että jäsenkuntien maksuosuus liiton käyttömenoihin kasvaa 3 prosenttia kuluvaan vuoteen verrattuna.

 

Lisäksi kunnilta kerätään: 

-        100 000 euron rahoitusosuus Lahden yliopistokampuksen toimintaan

-        87 000 euron rahoitusosuus Päijät-Häme - Suomen liikkuvin maakunta -hankkeeseen.

 

Vuosien 2025 ja 2026 jäsenkuntien maksuosuuksien kasvuoksi on arvioitu 2 prosenttia.

 
 

Valmistelija Talousjohtaja Aapo Pispa

 puh. 044 778 0220, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

 ja

 

 Hallinnon asiantuntija Iivari Käkelä

 puh. 044 778 0226, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää antaa seuraavan lausunnon:

Kuntien joutuessa sopeuttamaan talouttaan, tulee myös Päijät-Hämeen liiton tarkastella toimintaansa menojen kasvun hillitsemiseksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.