Dynasty tietopalvelu Haku RSS Asikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.10.2023/Pykälä 247


 

Esittelyt ja asiantuntijakuulemiset

 

KHALL 23.10.2023 § 247  

    

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi kokouksen alussa olleet esittelyt ja asiantuntijakuulemiset.

 

Asian käsittely Talouspäällikkö Aija Viikilä kertoi kasvatus- ja opetuspalveluiden talousarvion ylitykseen johtaneista syistä.

Sarita Saloheimo kertoi Vanhaan Nuokkuun liittyvistä suunnitelmista.
 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Aija Viikilä osallistui kokoukseen klo 17.06-17.44.
Sarita Saloheimo osallistui kokoukseen klo 17.54-18.25.