Dynasty tietopalvelu Haku RSS Asikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 294


 

Pääomasijoitus Aurinkovuoren Vesi Oy:lle

 

KHALL 04.12.2023 § 294  

519/02.05.05/2023  

 

Aurinkovuoren Vesi Oy on vuosien mittaan rakentanut vesihuoltolaitoksen verkostoa kunnan kaavoittamille alueille Vaappurantaan, Häkälään, Tynnyrimäkeen, Pasolanharjulle, Peikkomäelle, Humaloon, Haravakoneeseen ja Appolantielle. Näillä alueilla on myymättömiä vesiliittymiä yhteensä 76 kpl, joihin on sitoutunut pääomia rakennuskustannusten muodossa 410 000 euroa. Näköpiirissä ei ole, että kyseisiltä alueilta saataisiin merkittävässä määrin tontteja ja sen myötä vesiliittymiä myydyksi.

 

Aurinkovuoren Vesi Oy on pyytänyt kuntaa rahoittamaan myymättömien tonttien vesiliittymiin sitoutuneet rakennuskustannukset. Valtuusto on varannut tätä tarkoitusta varten 400 000 euron määrärahan vuoden 2023 talousarvioon. Yhtiön talouden ja sen asiakkaiden kannalta ei ole tarkoituksenmukaista, että yhtiö joutuisi edelleen rahoittamaan myymättömiä vesiliittymiä, jotka on rakennettu kunnan kaavoituspäätösten seurauksena.

 

Aurinkovuoren Vesi Oy on ns. luonnollinen monopoli eli se tuottaa lainsäädännön perusteella vesi- ja viemärihuoltopalvelut toiminta-alueellaan. EU:n valtiontukia koskeva säätely ei tämän vuoksi tule kyseeseen harkittaessa pääomasijoituksen tekemistä yhtiöön.

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Aapo Pispa

 puh. 044 778 0220, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se päättää tehdä 400 000 euron suuruisen oman pääoman ehtoisen sijoituksen Aurinkovuoren Vesi Oy:lle myymättömien vesiliittymien rahoittamiseksi.

Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin. Pykälä tarkastettiin kokouksessa.

Merkittiin, että Heikki Vahto (yhteisöjäävi) poistui esteellisenä asian käsittelyn ajaksi ja tilalle tuli klo 18.35-18.38 ajaksi varajäsen Kari Karjalainen.