Dynasty tietopalvelu Haku RSS Asikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 25.06.2024/Pykälä 49


Muut asiat

 

TEKNLTK 25.06.2024 § 49  

    

 

Teknisen lautakunnan seuraavat kokoukset pidetään teknisen palvelujen tiloissa alkaen klo 16.30 seuraavasti:

-          27.8.2024

-          24.9.2024

-          22.10.2024

-          19.11.2024

-          10.12.2024.

 

Tekninen johtaja toi keskusteluun Vääksyn Yhteiskoulun rakentamishankkeessa esille tulleen Aurinkovuoren koulun / uuden Vääksyn Yhteiskoulun rajapinnassa katolla olevan tarpeettomaksi jääneen IV-konehuoneen purkamisen. Lautakunta evästi teknistä johtajaa hankkeen eteenpäin viemisessä.

 

Lisäksi keskusteltiin Kanavan alueen ja Päijännetalon piha-alueen invaparkkipaikkojen puutteesta sekä uimarantojen roskakorien tyhjennysvälien tihentämisestä, säiliöiden koon tarkistamisesta sekä yleensä jäteohjeistuksien laatimisesta rannoille suomeksi ja englanniksi.