Dynasty tietopalvelu Haku RSS Asikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.03.2024/Pykälä 47


 

Esittelyt ja asiantuntijakuulemiset

 

KHALL 11.03.2024 § 47  

    

 

Asiantuntijakuulemisissa kalahanketta esittelemässä olivat elinvoima-asioiden projektipäällikkö Kirsi Vuollet, Päijänne-Leader ry:n Janne Niemimäki ja koulutuskeskus Salpauksen Heikki Tuomainen. Lisäksi talousjohtaja Aapo Pispa, sivistysjohtaja Petri Haapanen ja kehittämispäällikkö Isa Maunula olivat esittelemässä kokouksessa käsiteltäviä asioita.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi kokouksen alussa olleet esittelyt ja asiantuntijakuulemiset.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin, että kokous keskeytettiin asiakohdan käsittelyn jälkeen klo 18.37-18.45 väliseksi ajaksi.