Dynasty tietopalvelu Haku RSS Asikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.04.2024/Pykälä 104


 

Kunnan edustajan määrääminen kutsuntalautakuntaan vuodelle 2024

 

KHALL 22.04.2024 § 104  

172/00.01.00.00/2024  

 

Puolustusvoimien Hämeen aluetoimisto pyytää 4.4.2024 päivätyssä kirjeessä kuntaa nimeämään yhden varsinaisen jäsenen ja tälle vähintään kaksi varajäsentä kutsuntalautakuntaan. Kunnan edustaja ja varahenkilöt tulee ilmoittaa aluetoimistolle 25.6.2024 mennessä.

 

Asikkalan kutsuntatilaisuus järjestetään tiistaina 20.8.2024 klo 9 Asikkalan kunnan nuorisotiloissa osoitteessa Asikkalantie 12.
 

Asevelvollisuuslaki määrää, että kutsuntalautakuntaan kuuluu sotilasjäsenten lisäksi yksi jäsen kunnasta/kaupungista, jonka kutsunnanalaisia kutsuntatoimitus koskee. Lautakunnan jäseniä nimetessä pyydetään ottamaan huomioon heidän mahdollinen esteellisyys, niin ettei kutsunnanalaisissa ole heidän lähisukulaisiaan. Lisäksi pyydetään huomioimaan, että valittavalla edustajalla olisi kokemusta nuorten parissa työskentelystä.

 

Asevelvollisuuslain 24 §:n mukaan kunnan kutsuntalautakunnan jäsenelle maksetaan valtion matkustussäännössä mainitun päivärahan suuruinen palkkio ja korvataan matkustamiskustannukset.

 

Hämeen aluetoimisto toivoo, että lautakunnassa toimivan edustajan lisäksi kutsuntatilaisuuteen osallistuisi edustaja myös kunnan johdosta (kunnanjohtaja, valtuuston puheenjohtaja, kunnanhallituksen puheenjohtaja).

 

 

Valmistelija Hallinnon asiantuntija Iivari Käkelä

 puh. 044 778 0226, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää nimetä kutsuntalautakuntaan vuodelle 2024 yhden jäsenen ja tälle kaksi varajäsentä.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti nimetä Merja Palokangas-Viitasen jäseneksi ja Arto Mielosen ja Heikki Vahdon varajäseniksi kutsuntalautakuntaan vuodelle 2024.