Dynasty tietopalvelu Haku RSS Asikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 21.05.2024/Pykälä 33


 

Lautakuntien kuulumiset

 

NUORVALT 21.05.2024 § 33  

    

 

Nuorisovaltuustolla on omat edustajansa kunnan lautakunnissa. Asiakohdassa käydään läpi ajankohtaiset kuulumiset lautakuntatyöskentelystä.

 

Valmistelija Nuorisovastaava Henna Rautavuo-Hätönen

 puh. 044 778 0256, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

Päätösehdotus Merkitään tiedoksi lautakuntien ajankohtaiset asiat.
Kasvatus- ja opetuslautakunta 16.5.2024.

 

Päätös Kasvatus- ja opetuslautakunnassa käsiteltiin, opetuspalveluiden järjestämistä ja siinä yhteydessä koulun toimintakulttuuria ja henkilöstön vaikutusta siihen. Lautakunta kävi läpi esi- ja perusopetuksen seudullisen kyselyn tuloksia mm. minkälaista ilmapiiriä kouluissa on ja koetaanko esimerkiksi oppimisympäristö viihtyisänä.