Dynasty tietopalvelu Haku RSS Asikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.12.2024/Pykälä 290



 

Valtuustoaloite: Asikkala kylämyönteiseksi kunnaksi

 

KHALL 16.12.2024 § 290  

417/00.01.03/2024  

 

Valtuutetut Taina Elonen, Teemu Harjukari, Satu Jaatinen, Kari Karjalainen, Saana Kunttu, Heikki Vahto, Heidi Seppälä, Terhi Vesterinen, Juha Rautava, Jani Kurtelius, Seija Upola, Hilkka Kemppi, Toni Seppälä, Yrjö Mattila ja Kari Kallio jättivät valtuustoaloitteen (KVALT 18.03.2024 § 10) koskien kylämyönteistä kuntaa.

 

Valtuustoehdotuksessa ehdotetaan Asikkalan kunnan nostavan panostusta kylien veto- ja pitovoiman parantamiseksi. Ehdotuksessa keskiöön on tuotu kyliin kohdistetut investoinnit ja kehittämishankkeet, sillä merkittävät investointipäätökset ovat koskeneet lähinnä Vääksyn taajama-aluetta. Myös tieliikenteen turvallisuuteen, lähipalveluiden tarjoamiseen sekä asumisen edistämiseen kylillä toivotaan panostusta.

 

Asikkalan kunnassa on tehty viime aikoina erilaisia selvityksiä, markkinointitoimenpiteitä tai investointeja, jotka kohdentuvat joko koko kuntaan tai sen kyliin. Erillisestä liitteestä selviää esimerkinomaisesti millaisia elinvoimaa ja pitovoimaa vahvistavia toimenpiteitä kyliä tai koko kuntaa koskien on tehty. Toimenpiteet liittyvät mm. avustuksiin, (tieto)liikenteeseen, kaavoitukseen ja maankäyttöön, asumisen edistämiseen, markkinointiin tai esimerkiksi vesihuoltoon. Kunta järjestää myös vuosittain kaksi kyläiltaa ja yhdistysiltaa, joissa käydään vuoropuhelua kylien ja yhdistystoimijoiden sekä kunnan välillä.

 

Tällä hetkellä on lisäksi käynnissä lukuisia Asikkalan kyliä koskevia hankkeita, joiden toimenpiteet kohdentuvat kunnan kyliin ja joissa kunta on mukana (mm. Asuttava Päijät-Häme -hanke, Älykkäät toimijat - Viisaat kylät -hanke, Kylä lähtee liikkeelle -hanke, Liiketoimintaa luonnosta -hanke, Salpausselkä Geopark -alueen vesiretkeilykartta ja -reitit, Timanttiset aktiviteetit osana maaseutumatkailuyritysten kasvupolkua ja Hurahda Hämeeseen -hankkeet). Näissä hankkeissa kylien oma aktiivisuus mahdollistaa moniin parannuksiin maaseudulla.

  

Kunta pyrkii jatkossakin edistämään kylillä asumista ja markkinoi aktiivisesti myös kylillä sijaitsevia tontteja. Kunnalla on parhaillaan menossa Kotiudu Asikkalaan -tonttikampanja, jossa on mukana myös kylillä sijaitsevat tontit. Citymaalaisten kanssa on myös aiemmin tehty yhteistyötä ja toteutettu asumiskokeilu Kurhilassa. Myös matkailullisesti kylien mahdollisuuksia tullaan kartoittamaan sen lisäksi, että jo nyt kyliä markkinoidaan Päijännetalolla upeina retkikohteina jo maisemiensa ja reittiensä vuoksi. Myös monet kylien omintakeiset tapahtumat kiinnostavat matkailijoita.

 

Päijät-Hämeen kylien kyläaktivaattorin mukaan Kuntoliitto ja Suomen Kylät ovat aiemmin nimenneet Suomen kylämyönteisimmän kunnan. Kyseistä yhteistyötä on yritetty herättää uudelleen eloon, mutta asia ei ole vielä edennyt. Kunta jatkaa tiivistä yhteistyötä Päijät-Hämeen liiton, Päijänne-Leaderin, Suomen Kylien ja Päijät-Hämeen kylien kanssa edelleen kylien elonvoimaisuuden edistämiseksi.
 

 

Valmistelija Kehittämispäällikkö Isa Maunula

 puh. 044 778 0211, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se:

 

  1. merkitsee tiedoksi vastauksen valtuustoaloitteeseen ja
     
  2. toteaa valtuustoaloitteen loppuunkäsitellyksi.
     

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.