Dynasty tietopalvelu Haku RSS Asikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.12.2024/Pykälä 284



 

Päijät-Hämeen työllisyyden edistämisohjelman 2025-2030 hyväksyminen

 

KHALL 16.12.2024 § 284  

503/14.07.00/2024  

 

Kuntien vastuulle vuoden 2025 alusta siirtyville työvoimapalveluille on Päijät-Hämeessä asetettu korkeat tavoitteet. Uudistuksen odotetaan tehostavan työllisyyden edistämistä ja mahdollistavan uusien toimintatapojen käyttöön ottamista työvoimapalveluissa ja siten parantavan yritysten työvoiman saantia ja työttömien pääsyä työmarkkinoille. Työllisyyden edistämisen onnistumisessa on työvoimapalveluilla kuitenkin rajallinen rooli. Työllisyys paranee vain uusien työpaikkojen ja alueen elinvoiman vahvistumisen kautta. Ilman eri tasoilla tapahtuvaa yhteistyön tiivistämistä ja toimintatapojen uudistamista eivät uudistukselle asetetut tavoitteet voi toteutua.

Päijät-Hämeen kunnat solmivat syksyllä 2023 aiesopimukseen työvoimaviranomaisten välisestä yhteistyöstä. Aiesopimus sisältää kirjauksen Työllisyyden edistämisohjelmasta. Kuntien solmiman aiesopimuksen mukaan Työllisyyden edistämisohjelmassa on tähdättävä ylialueellisesti muun muassa työtä hakevien työllistymismahdollisuuksien parantamiseen, osaavan työvoiman saatavuuden ml. osaajien maahanmuuton edistämiseen sekä uuden yritystoiminnan syntymisen ja yritysten toimintaedellytyksien kehittämiseen. Aiesopimuksen mukaan työllisyyden edistämisohjelman tarkoituksena on toimia alueen eri toimijoiden yhteisenä tahtotilana maakunnan elinvoiman edistämiselle.
 

Päijät-Hämeen kuntajohtajat linjasivat Työllisyyden edistämisohjelman valmistelun aloittamisesta kokouksessaan tammikuussa 2024. Valmistelusta vastaavaksi tahoksi nimettiin maakuntaliitto ja valmistelun tueksi tuli nimetä ohjausryhmä, jonka jäseniksi kutsutaan edustajat alueen työvoimaviranomaisista ja kunnista, Hyvinvointialueelta, oppilaitoksista, elinkeinoelämää edustavista järjestöistä, Päijät-Hämeen yrittäjistä, ELY-keskuksesta ja muilta ohjelman kannalta relevanteilta tahoilta.
 

Ohjelmaa on valmisteltu edellä mainittuja tavoitteita silmällä pitäen hyödyntäen tutkimusten ja tilastotietojen lisäksi ohjausryhmälle, Päijät-Hämeen puheenjohtajafoorumille sekä Maakunnan yhteistyöryhmälle järjestettyjen työpajojen tuotoksia.
 

Ohjelmaan on kirjattu työllisyyden edistämisen strategiset kärkitavoitteet vuosille 2025-2030. Ohjelman tarkoitus on toimia tiekarttana toimenpiteille, joilla vauhditetaan ja vahvistetaan alueen elinvoiman kasvua ja lisätään alueella elävien ihmisten hyvinvointia. Ohjelman toimeenpanoa seurataan ohjausryhmän toimesta vuosittain.


 

Valmistelija Kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka

 puh. 040 778 0210, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se hyväksyy Päijät-Hämeen työllisyyden edistämisohjelman 2025-2030.

Tavoitteena on, että ohjelman toimeenpano voidaan aloittaa vuoden 2025 aikana.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.