RSS-linkki
Kokousasiat:https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 09.12.2024/Pykälä 48
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuuston kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
KVALT 09.12.2024 § 48
Hallintosäännön 113 §:n mukaan kokouskutsu valtuuston kokoukseen on lähetettävä vähintään viisi päivää ennen kokousta valtuutetuille sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla.
Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika, paikka ja käsiteltävät asiat. Hallintosäännön 114 §:n mukaan esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset valtuuston päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivät erityiset syyt ole esteenä. Hallintosäännön 116 §:n mukaan valtuuston esityslista julkaistaan myös kunnan verkkosivuilla.
Kokouskutsu on julkaistu 4.12.2024 kunnan verkkosivuilla. Kokouskutsu ja esityslista on lähetetty 4.12.2024 kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai velvollisuus.
Lisäksi ilmoitus kokouksesta on julkaistu Päijät-Häme-lehdessä 30.11.2024.
Päätösehdotus Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Suoritetaan nimenhuuto ja mikäli enemmän kuin 2/3 jäsenistä on saapuvilla, todetaan kokous jäsenmäärältään päätösvaltaiseksi.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |