Dynasty tietopalvelu Haku RSS Asikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 09.12.2024/Pykälä 52


Liite 1 Talousarvio 2025 kh:n käsittelyn jälkeen

 

Talousarvio 2025 ja taloussuunnitelma vuosille 2025-2027

 

KHALL 25.11.2024 § 263 

 

 

Vuonna 2023 kunnassa aloitettiin talouden tasapainotusohjelma inflaation kiihtymisen, valtakunnallisen palkkaratkaisun sekä valtionosuusrahoituksen merkittävän laskun seurauksena. Talouden tasapainotusohjelman toimeenpano on edennyt suunnitellusti ja jatkuu vuosina 2025-2026. Talousarvio vuodelle 2025 ja taloussuunnitelma vuosille 2026-2027 sisältää tasapainotusohjelman talousvaikutukset. Talouden toteuma vuodelta 2024 tullee olemaan jonkin verran talousarviota parempi, mutta tilinpäätös muodostunee kuitenkin alijäämäiseksi.

Kuntien talouden pitkän aikavälin suunnittelu on sote-uudistuksesta johtuen ollut erittäin vaikeaa jo vuodesta 2022 lähtien. Nyt kun sote-uudistuksen kaikki talousvaikutukset ovat selvillä, on meillä edessämme uutena epävarmuustekijänä valtionosuusuudistus. Uudistuksen oli tarkoitus tulla voimaan vuoden 2026 alusta ja esitys uudeksi valtionosuusjärjestelmäksi kuntakohtaisine rahoituslaskelmineen oli tarkoitus julkistaa alkusyksystä 2024. Lokakuussa maan hallitus kuitenkin ilmoitti, että uudistuksen aloitusta siirretään ja sen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2027 alusta. Uuden valtionosuusjärjestelmän vaikutuksista kuntien valtionosuuksiin ei ole vielä tietoa, joten valtionosuuden määrä vuodelle 2027 on arvioitu nykyjärjestelmän pohjalta.

Vuoden 2025 talousarvion toimintakate eli toimintatuottojen ja toimintakulujen erotus pysyy suunnilleen edellisvuoden talousarvion tasolla. Toimintatuottojen määrä on hieman edellisvuotta pienempi kotikuntakorvausten laskun sekä palkkatukirahoituksen poistumisen myötä. Toimintamenojen kokonaismäärä puolestaan on sama kuin vuoden 2024 talousarviossa, vaikka TE-uudistus kasvattaa toimintamenoja noin miljoonalla eurolla, sillä toimintamenot laskevat toimitilojen määrän vähentyessä ja vuodelle 2024 ajoittuneiden kertaluontoisten rakennusten purkukustannusten poistuessa.

 

Kunnan saamien verotulojen määrä kasvaa arvion mukaan suotuisasti vuonna 2025, mutta kasvu hidastuu vuosina 2026-2027. Kunnallisveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit pidetään vuonna 2025 edellisen vuoden tasolla. Valtionosuuden määrä kasvaa vuodesta 2024 vuoteen 2025 selvästi lähinnä TE-uudistuksen sekä sote-uudistuksen monimutkaisten siirtymäajan tasausmekanismien vuoksi, mutta laskee sitten jälleen vuodesta 2026 eteenpäin.

 

Talousarvioesityksessä investointien nettomäärä vuodelle 2025 on 6,8 miljoonaa euroa, mistä 3 miljoonaa euroa on aiemmin päätetyn pääomasijoituksen loppuosa Asikkalatalot Oy:hyn. Muita huomionarvioisia investointeja vuonna 2025 ovat maantie 313:n kevytväylän toisen vaiheen rakentaminen Urajärvelle osin MAL-rahoituksen turvin sekä urheilukentänv peruskorjauksen loppuun saattaminen. Taloussuunnitelmavuosien merkittäviä investointeja ovat uuden sotekeskuksen rakentaminen vuosina 2027-2028 ja Aniankedon alueen kunnallistekniikan rakentaminen.


Kunnan lainamäärä tullee vuoden 2024 lopussa olemaan noin 13 miljoonaa euroa ja se kasvaa vuoden 2025 aikana noin 16,5 miljoonaan euroon. Uuden terveyskeskuksen rakentaminen vuosina 2027-2028 kasvattaa kunnan lainamäärän hieman yli 20 miljoonaan euroon. Tämä on kuitenkin asukasta kohden vähemmän kuin kuntien lainamäärä keskimäärin.


Talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2025-2027 on liitteenä.

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Aapo Pispa

 puh. 044 778 0220, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan kunnan talousarvion vuodelle 2025 ja taloussuunnitelman vuosille 2025-2027.


Asian käsittely

kokouksessa Kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka teki seuraavan muutosehdotuksen talousarvion investointiosaan: Urheilukentän peruskorjaus vuodelle 2025, 530 000 euroa, johtuen töiden viivästymisestä vuonna 2024.

Keskustelun aikana talousjohtaja valtuutettiin selventämään talousarvion investointiosan kustannusten muutoksia yhteisten palveluiden tekstiosioon ja korjaamaan sivulle 35 Tilapalvelut, Netto -kohdassa olevan luvun etumerkin.

Arto Mielonen teki seuraavan muutosehdotuksen talousarvion investointiosaan Urajärven pyörätien osuuteen: Jos hankkeelle ei saada 50 prosentin MAL-rahoitusta, hanketta ei toteuteta. Ehdotus raukesi kannattamattomana.
 

Päätös Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan kunnan talousarvion vuodelle 2025 ja taloussuunnitelman vuosille 2025-2027 esittelijän kokouksessa ehdottamalla muutoksella ja talousjohtajan tekemillä tarkennuksilla ja teknisellä korjauksella.

Puheenjohtaja julisti kokoustauon ajalle klo 18.18-18.22.

Talousjohtaja Aapo Pispa poistui kokouksesta klo 18.33.

 

 

Tarkastuslautakunnan talousarvio vuodelle 2025

 

TARKLTK 08.10.2024 § 64  

    

 

  Tarkastuslautakunnan talousarvio vuodelle 2024 on 39 390 euroa ja tilinpäätös vuodelta 2023 oli 37 179 euroa. Vuoden 2025 talousarvion määräksi esitetään 39 600 euroa, joka muodostuu seuraavasti:

-         Tilintarkastuspalvelut ja tarkastuslautakunnan sihteeripalvelut (BDO Oy): 25 000 euroa

-         Kokouskustannukset (kokouspalkkiot ym.): 11 000 euroa

-         Lautakunnan jäsenten koulutus: 2 000 euroa

-         Sidonnaisuusrekisterin vuosimaksu: 1 600 euroa.

 

Päätösehdotus  Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle, että se päättää tarkastuslautakunnan vuoden 2025 talousarviomäärärahaksi 39 600 euroa.               

 

Päätös  Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle, että se päättää tarkastuslautakunnan vuoden 2025 talousarviomäärärahaksi 39 600 euroa.     

 

 

KVALT 09.12.2024 § 52  

270/02.02.00/2024  

 

 

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Aapo Pispa
puh. 044 778 0220, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää hyväksyä liitteenä olevan kunnan talousarvion vuodelle 2025 ja taloussuunnitelman vuosille 2025-2027.
 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.