RSS-linkki
Kokousasiat:https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Esityslista 15.05.2025/Asianro 8
Asikkalan seudun musiikkiopiston toimintakertomus vuodelta 2024
KASOPLTK 15.05.2025
193/12.00.00/2022
Musiikkikoulutuksen järjestämisestä taiteen perusopetuksesta annetun lain (633/1998) tarkoittamalla tavalla kunnan 7 - 20 vuotiaille jäsenille sisältäen varhaiskasvatusiän mukaisen musiikkikasvatuksen; vauvamuskari, muskari ja soitinvalmennuksen; musiikin perusopinnot; perusopintokokonaisuudet 1, 2 ja 3. Asikkalan kunnassa tätä tuottaa Asikkalan seudun musiikkiopisto, jota kunta on avustanut vuosittain.
Asikkalan kunta tarjoaa Asikkalan seudun musiikkiopiston käyttöön tilat ilmaiseksi. Musiikkiopiston talous katetaan Asikkalan kunnan tuella sekä oppilasmaksuilla. Kunnan kanssa tehty sopimus on tehty määräajaksi 31.7.2025 asti.
Lukukausimaksut toimintakaudella 2024 olivat mm.
- soitinopetus 380 euroa
- musiikkileikkikoulu 138 euroa
Opiskelijamäärä Asikkalan kunnan osalta oli seuraava:
- perusopetuksen oppilaita 50
- aikuisopiskelijoita viisi
- soitinvalmennuksessa seitsemän
- muussa opetuksessa 19 oppilasta
Tuntiopettajina toimii yhdeksän opettajaa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on asettanut taiteen perusopetusta koskevan lainsäädännön ja valtionrahoitusjärjestelmän uudistamista valmistelevan työryhmän. Työryhmän toimikausi on 1.3.2024–30.6.2025. Työryhmän esitys ei ole vielä valmistunut.
Lautakunta tutustuu Asikkalanseudun musiikkiopiston toimintakertomukseen vuodelta 2024 lautakunnan kokouksessa ja käy keskustelun tulevan toimintakauden järjestämissuunnitelmasta.
Valmistelija Sivistysjohtaja Haapanen Petri, petri.haapanen(a)asikkala.fi
Esittelijä Sivistysjohtaja Haapanen Petri
Päätösehdotus Lautakunta merkitsee asian tiedoksi.
Päätös