Dynasty tietopalvelu Haku RSS Asikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.01.2025/Pykälä 7


 

Muutos Asikkalan kunnan lainasalkkuun

 

KHALL 13.01.2025 § 7  

5/02.05.03/2025  

 

Asikkalan kunnalla on tätä kirjoitettaessa lainaa noin 13 miljoonaa euroa, mistä noin 1,5 miljoonaa euroa on Honkarinteen palvelutaloon kohdistuvaa pitkäaikaista korkotukilainaa. Vuoden 2025 aikana lainamäärä kasvaa noin 3,5 miljoonalla eurolla 16,5 miljoonaan euroon. Vuosina 2026-2028 lainamäärä kasvaa sotekeskuksen rakentamisen myötä hieman yli 20 miljoonaan euroon.

 

Asikkalan kunnan lainat ovat yllä mainittua korkotukilainaa lukuun ottamatta lyhytaikaista, alle vuoden mittaista markkinakorkoista rahoitusta, jota hankitaan kuntatodistusten nimellä kulkevan järjestelyn kautta pankeilta ja Kuntarahoitukselta. Tämän lyhytaikaisen markkinakorkoisen rahoituksen kustannukset seuraavat markkinakorkoja ja rahoitusmalli on ollut Asikkalan kunnalla käytössä ainakin viimeisen viidentoista vuoden ajan. Lisäksi kunnalla on vuoden 2026 loppuun saakka voimassa oleva lainasalkun korkosuojaus 9 miljoonan euron osalta ja sen korko on 0,568 %.

Kunnan lainamäärän kasvaessa kasvaa myös riski rahoituskustannusten kasvusta markkinakorkoisten lainojen osalta. Kymmenen miljoonan euron suuruisessa markkinakorkoisessa lainassa kahden prosentin markkinakorkojen nousu tarkoittaisi 200 000 euron lisäystä vuotuisiin korkokuluihin. Tätä riskiä ehdotetaan nyt pienennettäväksi muuttamalla osa kunnan markkinakorkoisesta rahoituksesta kiinteäkorkoiseksi, pitkäaikaiseksi lainaksi.

Tätä kirjoitettaessa 10 vuoden lainan korko on noin 2,5 %, 3kk:n euribor on noin 2,8 % ja 12kk:n euribor on noin 2,5 %. Lyhyiden markkinakorkojen ennakoidaan vuoden 2025 aikana laskevan alimmillaan noin 2,1 %:iin (3kk euribor) ja 2,3 %:iin (12kk:n euribor), minkä jälkeen niiden ennakoidaan nousevan hieman. Pitkien markkinakorkojen ennakoidaan pysyvän nykyisellä tasollaan lähivuodet.

 

Kunnan aktiivisesti käyttämiltä rahoituslaitoksilta eli OP Järvi-Hämeeltä, Danske Bankilta sekä Kuntarahoitukselta on pyydetty tarjous 6 miljoonan euron suuruisesta lainasta. Laina olisi tasalyhenteinen eli vuotuisen lyhennyksen määrä olisi 600 000 euroa ja rahoittajalla olisi oikeus tarkistaa lainan marginaalia viiden vuoden jälkeen. Rahoittajien tarjoukset lainan marginaaliksi ovat seuraavat:
 

Danske Bank:  0,43 %

Kuntarahoitus:  0,34 %

Järvi-Hämeen OP: 0,09 %

Järvi-Hämeen Osuuspankin tarjous lainan marginaaliksi on selvästi edullisin.

Tässä yhteydessä on myös syytä harkita, muunnettaisiinko kunnan olemassa oleva yllä mainittu korkosuojaussopimus koskemaan nostettavaa kiinteäkorkoista lainaa, jolloin kiinteäkorkoisen lainan korko olisi muutaman prosentin kymmenyksen markkinaehtoista noteerausta pienempi koko kymmenen vuoden laina-ajan. Tässä on kyse siitä, käytetäänkö olemassa olevan korkosuojaussopimuksen tuoma hyöty sopimuksen jäljellä olevana voimassaoloaikana eli vuosina 2025-2026 vai vuosina 2025-2035. Kuntatalouden tila ei näillä näkymin ole merkittävästi paranemassa tulevaisuudessa, minkä vuoksi koronvaihtosopimuksen tuoma hyöty esitetään siirrettäväksi vuosille 2025-2035.
 

 

Valmistelija Talousjohtaja Aapo Pispa

 puh. 044 778 0220, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että:
 

-        Asikkalan kunta nostaa Järvi-Hämeen Osuuspankista 6 miljoonan euron suuruisen tasalyhenteisen lainan, jolla maksetaan pois 6 miljoonan euron edestä kunnan lyhytaikaista rahoitusta. Lainan laina-aika on 10 vuotta, lainan korko on kiinteä koko laina-ajan ja lainan marginaali on 0,09%, jota pankilla on oikeus tarkistaa viiden vuoden jälkeen,
 

-        nostettavan lainan korko voidaan muodostaa kiinteäksi vaihtuvakorkoisen lainan ja maksuttoman korkoputken yhdistelmällä sekä
 

-        Osuuspankista otetun ja vuoden 2026 loppuun asti voimassa olevan 9 miljoonan euron pääoman suuruinen korkosuojaussopimus muunnetaan koskemaan yllä mainittua nostettavaa lainaa.

 

Asian käsittely

kokouksessa Keskustelun aikana esittelijä teki seuraavan muutetun päätösehdotuksen, joka koski alkuperäisen päätösehdotuksen kolmatta kohtaa. Päätösehdotuksen muut kohdat säilyivät ehdotuksessa ennallaan:

Osuuspankista otettu ja vuoden 2026 loppuun asti voimassa oleva korkosuojaussopimus muunnetaan koskemaan yllä mainittua nostettavaa lainaa.

 

Päätös Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.