Dynasty tietopalvelu
Asikkalan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Esityslista 15.04.2025/Asianro 5


 

Nuoret tulevaisuutemme mahdollistajat-työpaja

 

NUORVALT 15.04.2025     

161/12.05.00/2025  

 

Asikkalan valtuustolle järjestettiin valtuutsoseminaari 17.3.2025 teemalla Nuoret- Tulevaisuutemme mahdollistajat. Seminaarissa esiteltiin Asikkalan nuorisopalveluiden toimintakokonaisuutta ja Nuorisolain 9 ½mukaisen ohjaus- ja palveluverksoton toimintaa. Lisäksi valtuustoseminaarissä käytiin läpi nuorisovaltuuston toimenpidealoitteet vuosilta 2022 ja 2024 sekä käytiin yleistä keskustelua nuorten tilanteesta Asikkalassa. keksienn kysymys on; Mitä on jo työn alla ja mitä toimia tarvitaan tulevaisuudessa?

 

Esittelyjen teemoina olivat mm. Valtakunnallinen ja paikallinen tilastotieto, nuorten fyysinen aktiivisuus move-mittausten perusteella, tilannekuva kouluissa ja nuorten vapaa-aikana, nuorisotyön kehittämisen painopisteet; koulunuorisotyö ja sen tulevaisuus, nuorten ohjaamopalvelut sekä nuorten uudet valmennuspalvelut.

 

Työpajaosiossa työstettiin neljää kysymystä;

 

1. Mitkä vuosina 2021-2024 tehdyt paikalliset päätökset ovat vaikuttaneet myönteisesti lasten ja nuorten hyvinvointiin?

 

2. Mitkä vuosina 2021-2024 tehdyt paikalliset päätökset ovat vaikuttaneet kielteisesti lasten ja nuorten hyvinvointiin?

 

3. Minkälaisia toimenpiteitä / päätöksiä meidän täytyy tehdä, jotta voidaan vaikuttaa positiivisesti lasten ja nuorten tilanteeseen jatkossa?

 

4. Miten minä itse näen lasten ja nuorten tilanteen Asikkalassa tällä hetkellä?

 

Lisäksi Asikkalassa toteutettiin ehkäisevän työn ilmiöpöytä 3.4.2025 jossa koottiin paikallista ilmiötietoa suunnittelun tueksi. Kyseisissä työpajoissa ei ollut nuorten edustajia paikalla. Hyvinvointikoordinaattori Marja Koivisto osallistuu työpajaosion toteutukseen ja kokoaa tietoa eteenpäin vietäväksi.

 

 

Valmistelija Nuorisovastaava Henna Rautavuo-Hätönen puh. 044 778 0256, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi               

 

Päätösehdotus Nuorisovaltuusto vastaa seminaarin työpajaosion sekä ilmiöpöydän kysymyksiin omassa työpajassaan ja materiaali kootaan osaksi valtuustoseminaarin ja ilmiöpöydän materiaaleja toimenpiteiden suunnittelun tueksi.

 

Päätös