RSS-linkki
Kokousasiat:https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.04.2025/Pykälä 106
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
Perustelumuistio jätetaksa 1.1.2026 |
![]() |
Pöytäkirjan ote §6, §7, §9 |
![]() |
Ehdotus jätetaksaksi 1.1.2026 Muutokset näkyvillä |
![]() |
Ehdotus jätetaksaksi 1.1.2026 |
Lausunto ehdotuksesta jätetaksaksi 1.1.2026
YMPLTK 01.04.2025 § 31
Lahden seudun jätelautakunta pyytää lausuntoa ehdotuksesta jätetaksaksi Asikkalan kunnalta, kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta, rakennusvalvontaviranomaiselta, ympäristöterveysviranomaiselta sekä alueen jätevedenpuhdistamolta.
Jätetaksan keskeiset muutokset liittyvät Salpakierto Oy:n järjestämien sekajätteen kuljetusten alkamiseen 2026-2027. Sekäjätteen tyhjennysten hinnoittelu ei ole vielä tiedossa, vaan hinnat kuulutetaan kilpailutuksen jälkeen lokakuussa 2025. Sekajätteen kuljetukset voidaan hinnoitella saman hintaisiksi koko alueella tai kuntakohtaisesti eri hintaisiksi. Lähtökohtaisesti tavoitteena on tarjota saman hintaiset palvelut koko alueelle.
Asukkaiden määrään perustuva hinnoittelu poistuu aluekeräyspistemaksusta. Jatkossa aluekeräyspisteillä on kaksi maksuluokkaa: vakituisesti asutun asunnon ja vapaa-ajan asunnon aluekeräyspistemaksu.
Jätehuollon perusmaksun perusteita muutetaan niin, että aiemmin asuntokohtainen perusmaksu on jatkossa talouskohtainen. Muutos tarkoittaa sitä, että maksu koskee vain yhtä asuinhuoneistoa, jos samalla käyttäjällä on käytössä usempi asuinhuoneisto samassa rakennuksessa sekä sitä, että maksu koskee vain yhtä asuinrakennusta, jos samalla käyttäjällä on käytössä useampi asuinrakennus, jotka muodostavat pihapiirin.
Jätehuollon perusmaksun maksuvelvollista on muutettu taksaan niin, että jatkossa kiinteistölle jätehuoltopalvelut tilanneella jätteen haltijalla on ensisijainen velvollisuus maksaa jätehuollon perusmaksu ja toissijaisesti perusmaksun maksuvelvollisuus on kiinteistön omistajalla. Näin perusmaksulasku ja jätemaksu voidaan laskuttaa samalla laskulla.
Valmistelija Ympäristönsuojelutarkastaja Terhi Ahava
puh. 044 778 0271, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi
Rakennustarkastaja Henri Vidgren
puh. 044 778 0273, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi
Esittelijä Ympäristönsuojelutarkastaja Jäntti Anniina
Päätösehdotus Asikkalan ympäristölautakunta lausuu ehdotuksesta Lahden seudun jätetaksaksi seuraavaa:
Asukkaiden tasapuolisen kohtelun toteutumiseksi on hyvä pyrkiä siihen, että jätekuljetukset ovat samanhintaiset koko alueella.
Jätetaksaan ehdotetut muutokset edistävät jätehuollon sujuvaa ja tasapuolista toimintaa muun muassa aluekeräyspistemaksun hinnoitteluperusteiden ja perusmaksun talouskohtaisuuden myötä.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
KHALL 28.04.2025 § 106
114/11.00.00/2025
Valmistelija Ympäristönsuojelutarkastaja Terhi Ahava
puh. 044 778 0271, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi
Rakennustarkastaja Henri Vidgren
puh. 044 778 0273, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi
Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää antaa Asikkalan kunnan lausuntona saman lausunnon kuin ympäristölautakunta.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |