Dynasty tietopalvelu
Asikkalan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 25.11.2025/Pykälä 96


Kokousasian teksti

 

Ympäristölupa lentopaikkatoimintaan, Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiö sr, Vesivehmaa

 

YMPLTK 25.11.2025 § 96  

1247/11.01.00/2021  

 

Asia

Ympäristönsuojelulain (527/2014) 27 §:n ja liitteen 2 kohdan 12 b mukainen ympäristölupahakemus olemassaolevalle lentopaikalle Asikkalan kunnan Vesivehmaan kylässä sijaitsevalle kiinteistölle 16-421-14-61 osoitteessa Lentotie 105. Toiminnalla on voimassa oleva ympäristölupa.

 

Lupaa toiminnan aloittamiselle/ jatkamiselle haetaan ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tuloa YSL 199 §:n mukaisesti koskien lentopaikan pitoa. Perusteluna toiminnan aloittamiselle esitetään, että nyt haettava luvanvarainen toiminta ei muutu voimassa olevan ympäristöluvan mukaisesta toiminnasta.

 

Luvan hakija

Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiö sr

Lentotie 105

17130 Vesivehmaa

 

Toiminnan yhteyshenkilö:

******************

****************

 

Luvan hakemisen peruste

Ympäristönsuojelulain (527/2014) 27 §:n ja liitteen 2 kohdan 12 b mukaan lentopaikalle tulee olla ympäristölupa.

 

Lupaviranomaisen toimivalta

Ympäristönsuojeluasetuksen 2 §:n kohdan 11 a mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen käsittelee ympäristölupahakemuksen, joka koskee muuta lentopaikkaa kuin lentokenttää.

 

Asian vireilletulo

Hakemus on jätetty Asikkalan ympäristölautakunnalle 31.6.2024.

 

Toimintaa koskevat luvat ja sopimukset sekä alueen kaavoitustilanne

Toiminnalla on Asikkalan ympäristölautakunnan 19.6.2006 myöntämä voimassa oleva ympäristölupa. Lupaa on muutettu koskien yksittäistä lupamääräystä Asikkalan ympäristölautakunnan päätöksellä 13.2.2012. Luvan uusimisesta on annettu Asikkalan ympäristölautakunnan päätös 22.6.2021 § 43, josta on valitettu Vaasan Hallinto-oikeuteen. Vaasan hallinto-oikeus on antanut asiasta 15.5.2023 päivätyn päätöksen (Dnro 20960/03.04.04.19/2021).

 

Toiminta sijaitsee Asikkan kunnan kiinteistöllä, lentokenttäalueesta on tehty Asikkalan kunnan ja Lentokenttäsäätiön välinen vuokrasopimus, joka on voimassa 30.11.2050 saakka.

 

Lentopaikalla on Traficomin myöntämä ilmailulain 864/2014 mukainen lentopaikan pitolupa, joka on päivitetty viimeksi 2022 (TRAFICOM/328844/05.00.14.01/2022).

 

Lentokenttäalueen kattaa asemakaava-alue, jonka tarkoitus on mahdollistaa ilmailutoimintaa tukevan ja siihen liittyvän toiminnan sijoittuminen alueelle tarvittavine rakennuksineen ja palveluineen. Vesivehmaan kylän osayleiskaavassa alue on merkitty LL/s merkinnällä (lentoliikenteen alue, jossa arvokkaat sotahirstorialliset kohteet tulee säilyttää). Voimassa olevassa Päijät-Hämeen maakuntakaavassa alue on merkitty LL merkinnällä (lentoliikenteen alue).

 

Laitoksen sijaintipaikka ja sen ympäristö

Lentopaikka sijaitsee Asikkalan kunnassa Vesivehmaan kyläalueen pohjoispuolella. Lentopaikka on rakennettu vuonna 1939-1940 ja on toiminut alkujaan puolustusvoimien toiminnassa. Tällä hetkellä kenttä toimii yleisilmailukäytössä. Alueelle on keskittynyt useita lentokenttätoimintaan liittyviä yrityksiä, jotka tukevat lentopaikan toimintaa. Lisäksi lentopaikan läheisyydessä on moottoriurheiluratoja sekä ampumarata. Alueen eteläpuolella kulkee tie 313. Lähimmät asuinrakennukset ovat alueesta itään ja etelään noin 450 metrin päässä lentopaikasta. Lähin tiiviimpi asuinkeskittymä on noin 500 metrin päässä lounaaseen.

 

Lentopaikka sijaitsee Vesivehmaankankaan 1E-luokkaan kuuluvalla pohjavesialueella lukuunottamatta lentokentän ihan itäistä osaa. Lentokenttäalueen itä- ja länsipuolella sijaitsee kalliokynnys, mikä ohjaa pohjaveden virtaussuuntaa etelään Pyörösuolle. Lähin vesistö on alueen itäpuolella sijaitseva Perlammi, jonne on matkaa noin 1,5 km. Maaperältään alue on hiekkavaltaista reunamuodostumaa, jossa maalaji on hiekkaa.

 

Lentopaikan alueelta on tehty vuonna 2020 luontoselvitys. Selvityksessä on löydetty alueelta harvinaisia lajeja. Lajeja ei kuitenkaan esiinny lentopaikan toiminta-alueella. Alueen puusto on mäntyvaltaista sekametsää. Lentopaikan alueella ei ole havaittu muinaisjäännöksiä, eikä se kuulu luonnonsuojelualueisiin. Lähin luonnonsuojelualue sijaitsee noin 700 metrin päässä alueesta koilliseen (Muttalan luonnonsuojelualue). Lähin Natura2000-verkostoon kuuluva alue sijaitsee noin 660 metrin päässä koillisessa

 

Lentokenttäalueen pohjoispuolella on vanha kaatopaikka, joka on ollut toiminnassa vuosien 1962-1975 aikana. Alue ei ulotu lentopaikan alueelle. Vesivehmaankankaan pohjavesialueelle on tehty vuosina 2014-2015 pohjavesiselvitys, jossa on tarkkailtu entisen kaatopaikan vaikutuksia pohjaveden laatuun. Pohjavesi on tuolloin täyttänyt tutkituilta osin talousvedelle asetetut laatuvaatimukset ja -suositukset lukuun ottamatta korkeaa rauta- ja mangaanipitoisuutta käytöstä poistetulta Pyörösuon vedenottamolla.

 

Laitoksen toiminta

Lahti-Vesivehmaan lentopaikka on perustettu sota-ajan tarpeita varten v. 1940.

 

Lentokenttällä on käytännössä kaikki ilmailulajit edustettuina. Kenttä toimii tukikohtana myös laajalle ilmailun koulutukselle: Lentolupakirjoja purjelentoon, moottorilentoon ja ultrakevytilmailuun. Osittain lentokoulutus on yritysmuotoista. Nykyisin myös lennonopettajakoulutus moottori- ja ultrakevytlentäjille. Kiitotievalot mahdollistavat myös yölentotoiminnan. Lentokentällä toimii useita ilmailu- tai yritystoimintaa harjoittavia organisaatioita. Lentopaikkaa ylläpitää ja kehittää Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiö, joka ei harjoita operatiivista ilmailutoimintaa.

 

Yleiskuvaus toiminnasta

Toiminta käsittää valvomattoman lentopaikan toiminnan. Valvomattomalla lentopaikalla ei ole lennonjohtoa vaan ilma-alusten päälliköt hoitavat porrastukset itsenäisesti. Lentokoneiden lentäminen on ilmailulain perusteella tapahtuvaa toimintaa, jossa ilma-aluksen päällikön vastuu on jakamaton ja liikenteen turvallisuusviranomainen on toimivaltainen taho. Lentopaikan alueella on kiitotie, jonka pituus on noin 1200 metriä ja leveys 30 metriä. Lisäksi alueella on toinen kiitotie 18/36 (pituudeltaan 550 metriä ja leveydeltään 23 metriä). Kiitotie 12/30 on poistettu käytöstä. Käytössä olevat kaksi kiitotietä ovat asfalttipäällysteisiä. Toimintaan liittyy myös lennonvalmistelurakennus sekä kesäkahvila.

 

Toiminnassa käytetään energiaa lentokoneiden tarvitsemien kiitotievalojen (lentotoiminta pimeällä) sekä lennonvalmistelurakennuksen/ kesäkahvilarakennuksen käyttötarpeen mukaan. Alueella käytettävä energia on tavanomaista kyseiselle toiminnalle. Energiaa käytetään vain tarpeen mukaisesti siten, että toiminta on turvallista.

 

Asikkalan Urajärventien liikennemäärä on ollut vuonna 2022 1364 autoa vuorokaudessa. Toiminta-alueelle kuljetaan Lentotietä pitkin. Lentopaikalle kulkee talvikaudella keskimäärin 10 autoa ja kesäkaudella 50 autoa päivässä. Lentotie on ollut yksityistienä hoitokunnalla, mutta sen jäätyä asemakaava-alueen sisään se muuttuu v. 2024 aikana Asikkalan kunnan ylläpitämäksi tieksi.

 

Toiminta-ajat ja toiminnan luonne

Toimintaa on vuorokaudessa arkisin ma-pe klo 7-22 ja viikonloppuisin la-su klo 8-21. Voimassa olevan ympäristöluvan mukaan lentopaikan pitäjä voi lisäksi antaa perustelluista syistä luvan kymmeneen (10) lentoon kuukaudessa edellä mainittujen rajoitusaikojen ulkopuolella. Lupia rajoitusaikojen ulkopuoliseen toimintaan on annettu vuositasolla vain muutamia. Toimintaa rajoittaa sääolosuhteet ja toiminta jaksottuu pääasiassa sulan maan aikaan. Lentoaikojen rajoitukset eivät koske etsin-tä-, pelastus- ja palolentoja eivätkä operaatioita, jotka ilmailulain, lentosääntöjen ja lentoturvallisuuden nimissä ovat ehdottoman välttämättömiä. Rajoitukset eivät koske moottorittomia ilma-aluksia.

 

Toiminnassa voidaan järjestää lentotapahtumia ja -näytöksiä, jotka käsittävät useita peräkkäisiä nousuja ja laskuja. Kyseiset tapahtumat tai näytökset järjestetään klo 9-20 välisenä aikana riippumatta viikonpäivästä.

 

Kaupallinen lentokoulutus sisältää noin 1400 lentoa vuodessa. Tämän lisäksi lentopaikalla on laskuvarjohyppytoimintaa, mihin sisältyy noin 900 lentoa vuodessa. Kotikenttälentokoneet lentävät keskimäärin 750 lentoa vuodessa. Näiden lisäksi on purjelentokoneita sekä vierailevia lentokoneita. Keskimääräisesti toiminnassa on vilkkaina päivinä lentoja noin 56 lentoa vuorokaudessa.

 

Alueella järjestetään satunnaisesti muita yksittäisiä yleisötapahtumia kuten autojen kiihdytyspäiviä halukkaille testaajille ja enduro-moottoripyöräkisat, missä ympäristöluvan toiminta-alueella on sijainnut kisan varikko.

 

Varastointi

Lentopaikan alueella säilytetään kotikenttälentokoneita. Lisäksi alueella on lentomuseo, jossa on historiallisia lentokoneita. Käytössä olevia koneita ei huolleta eikä tankata muualla kuin niille osoitetulla paikalla. Lentopaikan alueella on erillinen toimija, jolla on ympäristölupa polttonesteiden jakelulle.

 

Paras käyttökelpoinen tekniikka BAT ja energiatehokkuus

Lentopaikan pitämiselle ei ole olemassa olevaa BAT-dokumenttia. Toiminnassa käytetään ympäristö huomioiden parasta käyttökelpoista tekniikkaa (BAT) ja käytäntöä (BEP). Toiminnasta aiheutuvat vaikutukset lähiympäristöön minimoidaan mahdollisimman vähäisiksi. Kierrätyksessä ja jätteiden käsittelyssä huomioidaan ajantasainen lainsäädäntö. Lentokentällä seurataan uusiutuvien energiamuotojen kehittyviä markkinoita ilmailussa (sähkö, vety, biopolttoaineet). Liikenne- ja viestintäministeriö on tukenut avustushankkeilla lentokenttää: asfalttipintoja uusittu, automaattinen sääasema sekä satelliittipohjainen mittarilähestymismenetelmä.

 

Ympäristökuormitus ja sen rajoittaminen

Toiminta-alueen välittömässä läheisyydessä ei ole asutusta tai muita toiminnasta häiriintyviä kohteita. Toiminta-alueen välittömässä läheisyydessä ei ole luonnonsuojelualueita eikä huomioitavia luontotyyppejä.Toiminnalla ei arvioida olevan vaikutuksia luontoon, luonnonsuojeluarvoihin tai rakennettuun ympäristöön. Toiminta ei edellytä lentokentän pohjoisalueella olevan kangasvuokon esiintymisalueelle sijoittuvaa toimintaa.

 

Toiminnasta aiheutuvat vaikutukset toiminta-alueen lähiympäristöön arvioidaan vähäisiksi. Toiminnasta ei arvioida aiheutuvan haitallisia vaikutuksia ympäröivään luontoon ja rakennettuun ympäristöön, sillä nyt haettava ympäristölupa on jatkumoa toiminnalle, mitä on ollut alueella vuodesta 1940.

 

Jätevedet sekä päästöt veteen ja viemäriin

Toiminnassa käytetään vettä lennonvalmistelurakennuksen/kesäkahvilan käyttötarpeen mukaisesti vähäisiä määriä. Syntyvät jätevedet ovat pääasiassa saniteettivesiä. Rakennuksella on oma umpisäiliö/ panospuhdistamo, jonka jätehuoltoyritys tyhjentää säännöllisesti.

 

Päästöt ilmaan

Lentopaikan pitämisestä ei itsessään aiheudu päästöjä ilmaan. Alusten nousemisesta ja laskemisesta syntyy välillisiä päästöjä ilmaan, minkä määrän arvioidaan olevan vähäinen. Lentopaikkaan liittyvästä autoliikenteestä aiheutuu toiminta-alueen läheisyyteen pakokaasupäästöjä. Toiminnasta aiheutuvat vaikutukset ilmanlaatuun ovat vähäiset.

 

Melu, tärinä, pöly ja haju

Toiminnassa merkittävin melun lähde on lentokoneet ja niiden laskeutuminen sekä ilmaan nouseminen. Alueelle on tehty vuonna 2023 melutasomallinnus, jossa on mallinnettu päiväajan keskiäänitasot sekä yöajan keskiäänitasot. Lentotoiminnassa muodostuva melu yhdestä lennosta (tarkoittaen yksittäisen koneen lentoonlähtöä sekä laskeutumista) on yhteensä noin kolmen minuutin kestoinen. Lentopaikan pääasiallinen toiminta-aika on Valtioneuvoston asetuksen 993/1992 mukainen päiväaika klo 07-22. Äänitasomallinnuksen mukaan vakituisen asutuksen raja-arvot päivällä (55 dB) ylittyvät lentopaikan alueella. Raja-arvot eivät ylity lähimpien vakituisten asuintalojen luona.

 

Äänitasomallinnuksen mukaan loma-asutuksen päiväajalle asetetun raja-arvon (45 dB) ylittävällä alueella ei ole vapaa-ajan asuinrakennuksia.

 

Lentokentän toimintaa on muutettu aiemmasta siten, että kiitoradan 25 laskukierros on muutettu oikeanpuoleiseksi ja siten saatu laskukierrosliikenne pois Vesivehmaan kylän päältä melun vähentämiseksi.

 

Äänitasomallinnuksen mukaan loma-asutuksen päiväajalle asetetun raja-arvon (45 dB) ylittävällä alueella ei ole vapaa-ajan asuinrakennuksia.

 

Toiminnasta aiheutuvaa lentomelu on havaittavissa, mutta ei ylitä asetettuja raja-arvoja.

 

Jätteiden käsittely ja hyödyntäminen

Toiminnasta ei muodostu muuta jätettä kuin kesäkahvila- ja lennonvalmistelurakennuksen yhdyskuntajätteet. Toiminta-alueella on kaikille toimijoille yhteinen jätteenkeräyspiste, minne kerätään seka- ja energiajätelajikkeet. Toiminnassa ei synny jäteöljyä. Alueen muut toimijat huolehtivat omista syntyvistä jätteistään kaikilta osin.

 

Toiminnassa ei voida hyödyntää jätteitä, sillä syntyvä jäte on vähäinen määrä yhdyskuntajätettä. Toiminnanharjoittaja lajittelee jätteet lainsäädännön mukaisiin jätejakeisiin.

 

Päästöjen estäminen maaperään ja pohjaveteen

Ympäristölupa-alueella ei ole tehty erillisiä maaperätutkimuksia ympäristölupahakemusta varten. Lupahakemusalue sijaitsee lähes kokonaan luokitellulla pohjavesialueella (0401603, Vesivehmaankangas). Vuonna 2016 Hämeen ELY-keskuksen toteuttamassa tarkkailussa alueen pohjaveden pinnantaso on noin tasolla +126.51 mpy, 27 metrin syvyydellä maanpinnasta, lentopaikan luoteispuolella. Vesivehmaankankaan pohjavesialue on osa Salpausselkä 2- reunamuodostumaa. Pohjavesialueen kokonaispinta-ala on noin 8 km2, josta pohjaveden muodostumisaluetta on noin 7,3 km2.

 

Toiminta-alueella kiitotien 07/25 hulevedet kerätään suurimmalta osalta hulevesiviemäriin, mikä purkaa toiminta-alueella olevaan imeytysaltaaseen. Samoin tehdään lentokoneiden seisontapaikan (asemataso) osalta. Hulevedet imeytetään kiinteistöllä. Toiminta-alueen hulevesiä ei ohjata vesistöön. Toiminta-alueen hulevesiä arvioidaan muodostuvan saman verran kuin toiminnassa nykyisellään.

 

Lentopaikan pitämisestä ei arvioida aiheutuvan päästöjä maaperään tai pohjaveteen. Mahdollinen päästölähde maaperään tai pohjaveteen voisi olla toiminta-alueelle laskeutuvan lentokoneen polttoainevuoto. Polttoainevuodoista on lentopaikan toimijoiden välittömästi ilmoitettava lentopaikan pitäjälle ja heidän on ryhdyttävä torjuntatoimiin annettujen ohjeiden mukaisesti. Mahdollisesti tapahtuvasta öljy- tai muusta päästöstä ilmoitetaan välittömästi pelastusviranomaiselle sekä Asikkalan kunnan ympäristöviranomaiselle.

 

Toiminnan ja sen vaikutusten tarkkailu

Lentopaikkaa käyttävät ilma-alukset ovat ilmailuviranomaisen hyväksymiä. Lentopaikan pitäjä valvoo, että lentopaikkaa käytetään lupaehtojen mukaisesti. Toimintakauden aikana tarkastetaan kiitorata säännöllisesti ja pidetään tarkastuksista kirjaa. Tarkastuskirjanpito esitetään tarvittaessa liikenteen turvallisuus- ja ympäristöviranomaisille. Liikenteen turvallisuusviranomainen tarkastaa lentopaikan säännöllisesti. Jokaisesta ilma-aluksesta löytyy lentopäiväkirja.

 

Toiminnassa ei esitetä tehtävän päästötarkkailua, koska päästöjä ei arvioida syntyvän.

 

Toiminnan vaikutuksia pohjaveteen seurataan vuosittain aiemman tarkkailun mukaisesti.

Tarkkailu toteutetaan ottamalla vuosittain keväällä (touko-kesäkuussa) pohjavesinäyte alueella sijaitsevasta tarkkailupisteestä ulkopuolisen näytteenottajan toimesta.

 

Toiminta-alueella käytetään vain tarkastettuja laitteita. Lentopaikkaa käyttävät toimijat (ilma-alusten omistajat ja niiden käyttäjät) vastaavat omien koneidensa käyttöönottotarkastuksista ja muista luvista. Vaikutustarkkailun tuloksista laaditaan vuosittain yhteenvetoraportti, joka toimitetaan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.

 

Toiminta-alueen välittömässä läheisyydessä ei ole asutusta tai muita toiminnasta häiriintyviä kohteita. Toiminta-alueen välittömässä läheisyydessä ei ole luonnonsuojelualueita eikä huomioitavia luontotyyppejä.Toiminnalla ei arvioida olevan vaikutuksia luontoon, luonnonsuojeluarvoihin tai rakennettuun ympäristöön. Toiminta ei edellytä lentokentän pohjoisalueella olevan kangasvuokon esiintymisalueelle sijoittuvaa toimintaa. Toiminnasta aiheutuvat vaikutukset toiminta-alueen lähiympäristöön arvioidaan vähäisiksi. Toiminnasta ei arvioida aiheutuvan haitallisia vaikutuksia ympäröivään luontoon ja rakennettuun ympäristöön, sillä nyt haettava ympäristölupa on jatkumoa toiminnalle, mitä on ollut alueella vuodesta 1940.

 

Toiminta-alue sijaitsee luokitellulla pohjavesialueella. Lähin vesistö on 1,5 kilometrin etäisyydellä oleva Perlammi. Alue kuuluu Asikkalanselän valuma-alueeseen ja edelleen Kymijoen vesistöön. Toiminta-alueelta ei normaalissa toiminnassa aiheudu jätevesipäästöjä lähiympäristön pintavesistöihin. Sosiaalitilojen saniteettivedet ohjataan umpisäiliöön mistä jätehuoltoyritys käy tyhjentämässä tarpeen mukaan, mutta vähintään kaksi kertaa vuodessa.

 

Toiminnasta ei aiheudu päästöjä ilmaan. Toiminta-alueelle liikennöinnistä voi aiheutua vähäisiä määriä ilmapäästöjä autojen pakokaasupäästöinä, mutta niiden vaikutus arvioidaan vähäiseksi.

 

Toiminnan myötä ei arvioida aiheutuvan vaikutuksia maaperään tai pohjaveteen.

 

Poikkeukselliset tilanteet ja häiriöt

Toiminnassa ympäristö- ja onnettomuusriskien todennäköisyys arvioidaan pieneksi. Alueella muodostaa tulipaloriskin alueella lentävät ja laskeutuvat lentokoneet mahdollisissa onnettomuustilanteissa Alueella toimii lentokoneiden tankkauspaikka, jolla on oma ympäristölupa, ja joka on itse varautunut mahdolliseen polttoainevuotoihin.

 

Lentopaikan pitäjä on yhdessä pelastuslaitoksen kanssa suunnitellut pelastussuunnitelman sisältäen sovitut pelastuspisteet (3 kpl). Rakennuksessa käy säännöllisesti palotarkastaja ja sammuttimet huolletaan/uusitaan ohjelman mukaisesti. Pelastussuunnitelmaa ylläpidetään ja päivitetään tarpeen mukaan. Lentopaikka huolehtii, että alueelta löytyy riittävä ja asianmukainen sammutus- ja ensiapuvälineistö. Lisäksi on laadittu onnettomuus- ja häiriötilanteita varten toiminta- ja ensiapuohjeet.

 

Toiminnasta ei arvioida lähtökohtaisesti aiheutuvan maaperään, vesistöön tai muuhun toiminta-alueen lähiympäristöön kohdistuvaa vahinkoa. Luvan hakija ehkäisee toiminnan aikana vahinkojen muodostumista mahdollisimman tehokkaasti pyrkimällä estämään mahdollisten ympäristövahinkojen syntymisen (kuten öljyvuodon) ja toimimalla vastuullisesti.

 

Lupahakemuksen käsittely ja tiedottaminen

Lupahakemuksesta on pyydetty lausuntoa Hämeen ELY-keskukselta, Liikenne- ja viestintävirastolta, Suomen Ilmailuliitolta, Asikkalan kunnalta sekä Päijät-Hämeen ympäristöterveydeltä. Hakemus on kuulutettu julkisesti 11.9.-15.10.2024 välisen ajan ja hakemuksesta on kuultu vaikutusalueen asukkaita kirjeitse.

 

Tarkastukset, neuvottelut ja katselmukset

Lupahakemuksesta on järjestetty neuvottelu huhtikuussa 2024.

 

Lausunnot

Hämeen ELY-keskus on lausunut 11.10.2024 tulleessa lausunnossaan seuraavaa:

 

Pohjaveden pinnantason ja virtaussuunnan vaihtelusta lentopaikan alueella ei ole tietoa. Pohjavedenpinta on lentopaikan alueella arviolta noin 15–25 m:n syvyydellä maanpinnasta. Pohjavettä virtaa alueelta ainakin etelään, kohti pyörösuon vedenottamoa ja Mierolanojanlähdettä. Lentopaikan alueella voi myös olla paikallisia vedenjakajia ja pohjaveden virtausta saattaa olla alueelta myös koilliseen Lähdemäen lähdealueelle ja länteen Vesivehmaankankaan ruhjeeseen.

 

Toiminta-alueella kiitotien 07/25 hulevedet kerätään suurimmalta osalta hulevesiviemäriin ja imeytetään museohallin viereiseen painanteeseen. Samoin tehdään lentokoneiden seisontapaikan (asemataso) osalta. Hakemuksessa ei ole selvitystä hulevesien laadusta. Lentopaikan talvikunnossapidosta ja siinä mahdollisesti käytetyistä kemikaaleista ei myöskään ole selvitystä. Hakemuksen mukaan toiminnassa ei käytetä polttoaineita eikä kemikaaleja. Lentokoneiden tarvitsemasta polttoainejakelusta vastaa erillinen toimija omalla erillisellä ympäristöluvallaan.

 

Hämeen ELY-keskus katsoo, että toiminta on mahdollista järjestää niin, että siitä ei aiheudu pohjaveden pilaamiskiellon vastaisia seurauksia. Lupaharkinnan yhteydessä tulee ottaa huomioon seuraavaa:

 

  • Pohjavesien tarkkailusuunnitelmaa tulee päivittää lupa käsittelyn yhteydessä. Nykyiset pohjaveden tarkkailupisteet ja analyysivalikoima edustavat vain välttävästi toiminnan mahdollisia pohjavesivaikutuksia.
  • ELY-keskus esittää, että pohjavesiolosuhteiden tarkempaa selvittämistä ja pohjavesitarkkailua varten lentopaikan alueella asennettaisiin uusia pohjaveden havaintoputkia ainakin hulevesien imeytyspaikan ja asematason läheisyyteen, kiitotien 18/36 itäpuolelle sekä kiitotien 07/25 eteläpuolelle.
  • Havaintoputkista tulee ottaa vuosittain näytteet, joista tutkitaan ainakin lämpötila, pH, sähkönjohtavuus, sameus, kemiallinen hapenkulutus CODMn, happi, kloridi, polttoainehiilivedyt C5-C10 (sisältäen BTEX-yhdisteet ja mahdolliset lisäaineet), öljyhiilivedyt (C10-C21 ja C21-40). Näytteenoton yhteydessä tulee mitata pohjaveden pinnankorkeus.
  • Pohjavesitarkkailun raportti tulee toimittaa vuosittain tiedoksi ELY-keskukselle. Vuosiraportoinnin lisäksi pohjavesitarkkailun tulokset tulee toimittaa ympäristöhallinnon pohjavesitietojärjestelmään (POVET/Pisara) suorasiirtoina tarkkailun toteuttavan laboratorion tai konsultin toimesta.
  • Onnettomuus- ja muiden poikkeustilanteiden varalta hulevesiviemäri tulee varustaa I luokan öljynerottimella ja sulkumahdollisuudella ennen imeytystä.

 

Tässä lausunnossa on hakemusta tarkasteltu ainoastaan pohjaveden suojelun kannalta.

 

Uudenmaan ELY-keskus on antanut hakemuksesta 6.9.2024 seuraavan lausunnon:

Uudenmaan ELY-keskuksen liikenne- ja infrastruktuurivastuualueella ei ole huomautettavaa ympäristölupahakemuksessa esitettyyn toimintaan. Tiemparannushankkeesta ”Mt 313 (Vääksy-Vierumäki) jalankulku- ja pyöräilyväyvä välille Lentotie- vt 4, Asikkala, Heinola”, laaditaan parhaillaan tiesuunnitelmaa. Vesivehmaan lentokentän kohdalla jalankulku- ja pyöräilyväylä on esitetty maantien 313 eteläpuolelle. Hankkeen toteuttamisajankohdasta ei vielä ole tarkempaa tietoa.

 

Tämä lausunto on oltava käsillä, kun rakentamisesta päättävä viranomainen harkitsee Maankäyttö- ja rakennuslain taikka muun lainsäädännön edellytyksiä luvan myöntämiseksi suunnitellulle hankkeelle. Mikäli kunnan viranomainen katsoo, että asia koskee ELY-keskuksen ympäristö ja luonnonvarat tai elinkeinot, työvoima ja osaaminen vastuualueita, tulee asiasta kuulla edellä mainittuja vastuualueita erikseen.

 

Liikenne- ja viestintävirasto on lausunut ympäristölupahakemuksesta 3.10.2024 seuraavaa:

Lahti-Vesivehmaan lentopaikka (ICAO-tunnus EFLA) on virallinen valvomaton (paikalla ei ole pysyvästi järjestettynä lentotiedotuspalvelua, hälytyspalvelua, ilmaliikenteen neuvontapalvelua ja lennonjohtopalvelua) lentopaikka. Lentopaikan rakentamista ja pitoa koskee ilmailulain 2014/864 79 §, 80 §, 81 §, 84 §, 85 §, 87 § ja 88 § sekä ilmailumääräys AGA M1-1. Lentopaikan pitolupa on myönnetty Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiölle, viimeisin pitoluvan päivitys on 15.11.2022. Traficom tarkistaa pitoluvan edellytykset säännöllisillä lentopaikkatarkastuksilla, viimeisin tarkastus on suoritettu elokuussa 2024.

 

Alue on vakiintunut lentotoimintakäyttöön. Lentopaikka on perustettu sodan aikana ja se on toiminut ensin puolustusvoimien käytössä, myöhemmin ja nykyisin siviilikäytössä. Lentopaikan pääasiallinen käyttö on ollut harrastelentotoimintaa sekä kaupallista lentokoulutustoimintaa, ei kuitenkaan reitti- tai taksiliikennelentoja. Lentopaikan hallialueelle on vahvistettu asemakaava 2022 mahdollistamaan ilmailutoimintaan liittyvän ja sitä tukevan toiminnan sijoittuminen alueelle. Vesivehmaan kylän osayleiskaavassa lentopaikka-alue on merkitty LL/s -merkinnällä (Lentoliikennealue, arvokkaat sotahistorialliset kohteet tulee säilyttää).

 

Traficomin lentopaikan pitolupa kohdistuu lentopaikan pitäjän toimintaan ja lentopaikan lentoturvallisuuteen. Pitoluvalla ei voida säädellä lentotoimintaa, eikä lentopaikan pitäjällä ole toimivaltaa kieltää tai määrätä kuinka lentopaikan ympäristössä lennetään. Lentopaikan pitäjä voi antaa korkeintaan suosituksia mahdollisesti vältettävistä alueista ja lentäjän harkintaan ja vastuulle jää kuinka hän lennon suorittaa. Lentäjän tulee noudattaa lentämisessään lentosääntöjä, ilmatilan käyttämisen rajoituksia ja huomioitava ilma-aluksensa ominaisuudet ja suoritusarvot.

 

Lentopaikalla ei ole käytetty eikä ole esitetty käytettävän kiitotien sulanapitokemikaaleja tai lentokoneiden jäätymisenesto (deicing) nesteitä. Ympäristölupahakemuksessa esitetyt toiminta-ajat ovat lentotoiminnan luonteen huomioon ottaen asianmukaisia ja lentopaikan käytettävyys on riittävällä tasolla. Varsinaisten toiminta-aikojen ulkopuolelle ajoittuvat perustelluista syistä mahdollistettavat lennot (10 lentoa kuukaudessa) on tärkeä lentoturvallisuutta ja palvelutasoa turvaava lisäys. Se mahdollistaa esimerkiksi sääolosuhteista johtuneet viivästyneen lennon palaamisen kotikentälle tai vastaavasti vierailijan poistumisen.

 

Traficomilla ei ole huomautettavaa Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiön ympäristölupahakemuksesta. Yleisenä huomiona ympäristölupaa koskien, että luvassa tulee välttää ehtoja joihin lentopaikan pitäjällä ei ole toimivaltaa puuttua, kuten lentäjän toimintaa ilmassa, määrätä lentäjää lentämään tiettyä reittiä tai lentoprofiilia. On syytä myös ottaa huomioon valvomattoman lentopaikan osalta tosiasia, että lentopaikan pitäjän ei vaadita olevan aina paikalla seuraamassa lentotoimintaa.

 

Suomen Ilmailuliitto on lausunut 10.10.2024 saapuneessa lausunnossaan seuraavaa:

Yleisesti nyt haettavan ympäristöluvan sisältö on hyvä ja kattava. Lentokentän ympäristövaikutukset ovat kaikin puolin pieniä siitä saavutettavaan alueelliseen hyötyyn ja toiminnallisuuteen nähden. Toivomme ympäristöluvan kattavan paitsi nykyisen paikallislentotoiminnan, myös vierailevan lentotoiminnan riittävästi ja näin mahdollistavan myös tulevaisuuden mahdolliset kehityshankkeet joustavasti.

 

Ilmailuliitto haluaa kiinnittää erityistä huomiota myös iltalentämisen mahdollistamiseen Vesivehmaan lentopaikalla, koska yölentokoulutuksen mahdollistaminen on välttämätön edellytys Suomen harraste- ja yleisilmailun alkeiskoulutukselle. Vesivehmaan lentokentällä on moni nykyinen ammatti-ilmailija aloittanut uransa.

 

Iltalentämisen salliminen on välttämätöntä, koska ensilentoja tekevät oppilaat eivät vielä hallitse riittävän hyvin tuulen aiheuttamaa lisätyötä ohjaamisessa. Tuuli tyyntyy kesäisin pääosin vasta kello kuuden jälkeen iltapäivällä, jolloin koululennot on mahdollisia suorittaa turvallisesti.

 

Päijät-Hämeen ympäristöterveys on lausunut 12.9.2024 tulleessa lausunnossaan seuraavaa:

Terveydensuojeluviranomaisen tietoon ei ole tullut epäilyjä lentokentän toiminnasta aiheutuvasta terveyshaitasta tai merkittävästä viihtyvyyshaitasta.

 

Luvan myöntämiselle ei ole estettä terveydensuojelun näkökulmasta. Seuraavat seikat tulisi kuitenkin huomioida lupaprosessissa. Terveydensuojeluviranomaisen yksiselitteinen kanta on, ettei lentokenttätoiminnasta saa aiheutua valtioneuvoston päätöksen (993/1992) mukaisten melutason ohjearvojen ylittymistä asuin- tai lomakiinteistöillä. Lentokenttäalueen melutasomallinnus on tehty vuonna 2023. Mallinnuksen mukaan ohjearvot eivät ylity lähimpien asuinrakennusten tai lomarakennusten piha-alueilla. Lentomelu voidaan kuitenkin kokea häiritseväksi etenkin yöaikaan.

 

Lentotoiminnalle tulisikin asettaa ympäristöluvan lupaehdoissa vuorokautiset toiminta-ajat enintään hakemuksessa esitetyssä laajuudessa melusta aiheutuvien viihtyvyyshaittojen torjumiseksi. Luvanhaltijan tulee huolehtia siitä, että kaikki alueella toimivat tahot noudattavat toiminta-aikoja.

 

Hakijan tulee varautua häiriötilanteisiin, kuten lentokoneiden polttoainevuotoihin ja huolehtia, että häiriötilanneohjeet ja -varusteet ovat kaikkien lentokentän käyttäjien saatavilla. Mahdollinen lentokoneiden huoltotoiminta tulee järjestää vain sellaisissa tiloissa, joissa on nesteitä läpäisemättömät lattiarakenteet. Suolan ja kemikaalien käyttöä liukkauden torjuntaan ja lentokoneiden jäänmuodostuksen estämiseen ei tulisi sallia pohjavesialueella. Säännöllinen pohjavesitarkkailu tulisi asettaa hakijan velvoitteeksi. Tarkkailutiheys ja tutkittavat parametrit tulisi yksilöidä lupamääräyksissä. Lentokenttäalueen rakenteiden ja hulevesijärjestelmän toimivuutta tulee tarkkaillla säännöllisesti ja tarvittaessa ryhtyä korjaustoimenpiteisiin.

 

Muilta osin terveydensuojeluviranomaisella ei ole huomautettavaa Päijät-Hämeen Lentokenttäsäätiön ympäristölupahakemuksesta.

 

Muistutukset ja mielipiteet

Asikkalan ympäristönsuojeluun on saapunut määräajassa kuusi (6) muistutusta tai mielipidettä.

 

Muistutuksessa 1, 2 ja 3 vedotaan lentoaikojen rajoittamiseksi meluhaitan vuoksi. Kiinteistön omistaja kokee lentomelun rajoittavan piha-alueella olemista. Muistuttaja 2 huomauttaa myös, että ekvivalenttitasoihin perustuvat meluvyöhykkeet eivät toimi lentomelun kaltaisissa tilanteissa sen kapeakaistaisuuden vuoksi. Muistutuksessa 2 ehdotetaan ympäristöluvassa määrättäväksi selvitysvelvoite melun häiritsevyydestä pidempiaikaisilla jatkuvilla melumittauksilla, asettaa lentokentän säännöllisessä käytössä olevien lentolaitteiden äänitehotasolle raja-arvo, rajoittaa modifioitujen tai koetyyppikoneiden toimintaa, rajoittaa lentotoiminta nykyisenkaltaiselle harrasteilmailulle ja sitä palvelevalle koulutustoiminnalle, velvoittaa pitämään kirjaa ketntän tapahtumista, rajoittaa taitolentotoimintaa suppeammalle ajanjaksolle sekä rajoittaa toimintaa juhlapäivien aikana. Lisäksi muistutuksessa 2 ehdotetaan selvitettäväksi maaperän pilaantuneisuus perimätiedossa olevien kaatopaikkojen vuoksi. Muistuttajan 3 kiinteistö sijaitsee noususuunnassa suoraan linjan alla, jolloin koneet lentävät suhteellisen matalalla aiheuttaen meluhaittaa. Muistuttaja 3 ehdottaa tähän ratkaisuksi lentoaikojen supistamista. Muistutuksessa 4 huomautetaan etenkin aikaisten aamujen lentoajoista. Asikkalan vapaa-ajanasukkaat ry puheenjohtajan allekirjoituksella on ottanut muistutuksessaan kantaa kuulemisaikaan, koska suurinta melua aiheuttava laskuvarjohyppytoiminta on ollut merkittävästi vähäisempää kuluneen kesän ja syksyn aikana. Lisäksi otetaan kantaa melumallinnuksen oikeellisuuteen suhteessa lentotoimintaan. Muistutuksessa vaaditaan jatkuvaa melumittausta, jotta melu pysyy asetuksen rajoissa sekä lentomelun hallintasuunnitelma. Meluvalituksia sanotaan tulevan jopa 5 kilometrin päästä kentästä lentotoiminnasta johtuen. Kaikkia valituksia ei ole muistuttajan mukaan otettu vastaan, ehdotetaankin siis että määrättäisiin kirjaamaan tulleet valitukset. Vapaa-ajanasukkaiden yhdistys muistuttaa myös pohjavesivarojen ja kangasvuokkojen suojelusta. Muistutuksessa vaaditaan lentotoiminnan rajoittamista ja ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tekemistä. Muistutuksessa vaaditaan myös vakuutta aloittaa toiminta ennen lainvoimaisuutta. Muistuttaja ehdottaa vuosittain laadittavaa ja toimitettavaa raporttia lentomääristä, konetyypeistä ja arviosta lentomelusuunnitelman päivitystarpeista sekä kuvauksen toimenpiteistä.

 

Hakijan kuuleminen ja vastine

Hakijaa on kuultu tulleista lausunnoista ja muistutuksista. Hakija on vastannut 7.11.2024 seuraavaa:

 

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen lausunto

Alueelta on olemassa Geologisen tutkimuskeskuksen (GTK) raportti, jonka päiväys on 11.11.2011 sisältäen 10 karttaliitettä. Emme liitä raporttia tähän mukaan koska se varmasti löytyy GTK:lta tai Asikkalan kunnalta. Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiö on ottanut ympäristölupamääräyksen mukaisen pohjavesinäytteen vuosittain yli kymmenen vuoden ajan, jossa pohjaveden laatu on aina todettu erinomaiseksi. Aiemmasta Pyörösuon vedenottamosta ei ole otettu näytteitä sillä se on aikanaan toiminut Asikkalan kunnan vedenottamona, josta näytteet on otettu kunnan toimesta. Kyseinen vedenottamo on ollut suljettuna ainakin 15-20 vuotta. Siksi näytteet on otettu lentokenttäalueen välittömässä läheisyydessä olevasta syvästä kaivosta (syvyysarvio 25-28 metriä lentokentän pinnasta). Siksi katsomme, että Pohjaveden tarkkailusuunnitelmaa ei Lentokenttäsäätiön osalta tule muuttaa nykyisestä. Alueen kaikille toimijoille tulee asettaa sama velvoite pohjaveden säännölliseen tarkkailuun. Ihmettelemme, että tällaista velvoitetta ei ole olemassa. Alueen muita merkittäviä toimijoita on Asikkalan Moottorikerho ry (enduro- ja motocrossradat), Vääksyn Urheiluautoilijat ry (jokamiesluokan autorata), Kenraalin ampumarata (maanomistaja ****************n kp/yhteyshenkilö ****************) sekä Fuelpro Oy (jolla on myös tarkkailukaivo). Asettamalla muille alueen toimijoille velvoite pohjaveden tarkkailuun saadaan koko alueen pohjaveden tilasta jatkuvasti erittäin kattava kuva. Lentokenttä on siten vain yksi alueen toimijoista eikä sen toiminta ole pohjavesien osalta muita alueen toimijoita tai Vierumäki-Vääksy tietä (313) suurempana uhkana. Tietä käyttää yli 200 tukkirekkaa vuorokaudessa ja tie on suojaamaton, ELY-keskuksen ylläpitämä. Riski polttoaine- ja öljyvuodoille on moninkertainen ilmailutoimintaan verrattuna. Yleisesti yhden lentokoneen polttoainemäärä on suuruusluokkaa 60-100 litraa ja moottoriöljyä n. 6-10 litraa. Onnettomuustilanteessa voisi korkeintaan tällainen määrä valua lentokentälle, mutta tällainen on ilmailuonnettomuuksissa melko harvinaista. Määrä on siis suuruusluokaltaan enintään ajoneuvoliikenteen tasolla. Vakituisesti Lahti-Vesivehmaan lentokentälle sijoitettuja, paikallisia moottoroituja lentokoneita on n. 30 kpl. Muita kemikaaleja (esim. lentokoneiden tai alueiden jäänsulatukseen) ei käytetä, sillä se on voimassa olevassa ympäristöluvassa kielletty. Pidämme siis Lentokenttäsäätiölle mahdollisesti asetettavia vaatimuksia näytteenottoputkien asentamiseen kohtuuttomina verrattuna riskeihin. Tämä tarkoittaa myös suuria kustannuksia putkien poraamisen ja näytteenottovälineiden muodossa. Saattaa myös olla, että näytteenotto olisi ostettava alan yritykseltä (esim. Ramboll). Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiön vuosibudjetti on n. 70 000 euroa vuodessa.

 

ELY-keskuksen lausunnossa on tarkasteltu lupahakemusta ainoastaan pohjavesien suojelun kannalta.

 

TRAFICOMIN lausunto

Traficomin lausunnossa todetaan, että lentokentän pitolupaa on päivitetty 15.11.2022. Lentokentän viimeisin viranomaistarkastus oli elokuussa 2024. Lausunnossa todetaan myös, että lentopaikan pääasiallinen käyttö on ollut harrastelentotoimintaa sekä kaupallista lentokoulutusta, ei kuitenkaan taksilentotoimintaa tai säännöllistä lentoliikennettä. Lentopaikkaa ympäröivälle alueelle on vahvistettu asemakaava 2022 mahdollistamaan ilmailutoimintaan liittyvän ja sitä tukevan toiminnan sijoittumisen alueelle. Alue on merkitty Vesivehmaan kylän osayleiskaavassa lentoliikennealueeksi. Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiö haluaa vielä lisätä, että nykyisin on lentokentän tuntumassa kolme lentokoneiden huoltokorjaamoa, joille saapuu ja joista lähtee ko. huoltotoimintaan liittyviä lentokoneita. Tämä liikenne ei ole vilkasta mutta lentoturvallisuuden ja elinkeinon näkökulmasta tärkeää. Traficom lausunnossaan aivan oikein toteaa, ettei lentopaikan pitäjällä ole toimivaltaa kieltää tai määrätä miten lentopaikan ympäristössä lennetään, vaan se on lentäjän (ilma-aluksen päällikön) huomioitava noudattamalla ilmailuviranomaisen asettamia säädöksiä. Tarkennuksena Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiö lisää myös, että ilmailulain mukaan ilma-aluksen kulkuun ei voida puuttua ilmassa, sen lähdettyä maassa rullaamaan tai rullatessa laskeutumisen jälkeen. Lentopaikan pitäjä ei omista tai hallinnoi ilmatilaa, vaan sen omistaa Suomen valtio. Traficomin lausunnosta ei käy kuitenkaan ilmi, että Lahti-Vesivehmaan lentopaikka sijaitsee keskeisellä paikalla Etelä-Suomessa ja on useiden tavanomaisesti näkölentosääntöjen (VFR) mukaisesti lennettävien reittien sivuuttama. Lentopaikan pitäjä ei voi edes välillisesti vaikuttaa tällaisiin lentoihin. Lisäksi Traficom toteaa, että voimassa olevassa ympäristöluvassa lentokentän päivittäiset toiminta-ajat ovat asianmukaisella tasolla ja poikkeus maksimi 10 lentoa kuukaudessa aikarajoituksien säällä on perusteltu ja myös tärkeä lentoturvallisuustekijä. Poikkeussääntö varmistaa, että erilaisista viivästyksistä johtuen päästään palaamaan kotikentälle tai vastaavasti vieraileva lentokone poistumaan ennen pimeää tai huonoa säätä. Näitä poikkeuksia on vuositasolla myönnetty vain muutamia. Huvilentoihin tai paikallisiin koululentoihin lupaa ei ole annettu. Traficom toteaa myös, ettei valvomattomalla lentopaikalla edellytetä olevan lentopaikan pitäjän puolelta jatkuvaa paikalla olevaa lentojen seurantaa. Lupaehdoissa tulee välttää ehtoja, joihin lentopaikan pitäjällä ei ole toimivaltaa puuttua tai joissa määrätään lentäjä käyttämään jotain tiettyä lentoprofiilia.

 

Suomen Ilmailuliitto ry:n lausunto

Suomen Ilmailuliitto kiinnittää lausunnossaan erityistä huomiota iltalentämisen mahdollisuuteen, joka on voimassa olevassa ympäristöluvassakin mahdollistettu. Lentäminen iltaisin on ollut monella lentopaikalla rajoitettua, joskin näitä rajoituksia on myös purettu. Myös Lentokenttäsäätiö toteaa, että Suomessa on valoisaa aikaa runsaasti vain kesällä ja sitä on voitava hyödyntää varsinkin lentotoiminnassa. Vastaavasti talvikautena lentäminen on vähäistä, sillä valoisa aika on lyhyt ja sääolosuhteet muutenkin rajoittavat. Ilmailuliiton lausuntoon ei Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiöllä ole huomautettavaa.

 

Päijät-Hämeen ympäristöterveyden lausunto

Terveydensuojeluviranomaisen lausunnon mukaan lentokenttätoiminnasta ei saa aiheutua melutason ohjearvojen ylittymistä asuin- ja lomakiinteistöillä. Vuonna 2023 tehdyn melutasomallinnuksen mukaan ohjearvot eivät ylity. Ympäristöluvan ehdoissa tulisi asettaa vuorokautiset toiminta-ajat enintään hakemuksessa esitetyssä laajuudessa.

 

Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiö toteaa tässä vastineessaan, että vuorokautisia toiminta-aikoja on jo rajoitettu voimassa olevassa ympäristöluvassa. Moottorikäyttöisillä lentokoneilla toiminta on sallittu arkisin ma-pe vain klo 7-22 ja la-su klo 8-21. Lisäksi on mahdollistettu erillisellä lentopaikan pitäjän luvalla 10 nousua/laskua kuukaudessa. Viimeksi mainittu on vain välttämättömiin ja turvallisuussyistä aiheutuviin lentoihin kuten Traficomin lausunnon/vastineemme kohdalta ilmenee. Nämä ajat jo rajoittavat toimintaa mutta ne ovat vastaavat kuin useilla muillakin kentillä ja mahdollistavat toiminnan riittävässä laajuudessa. Näiden aikojen supistaminen nykyisestä olisi lentokentän toiminnoille haitallista ja taloudellisesti vakava ongelma. Vuosittaiset tapahtumailmoitukset on tehty Asikkalan ympäristötoimelle sisältäen myös edellisen vuoden toteutuneen raportin. Lentokoneiden huollot suoritetaan vain asianmukaisissa tiloissa lentokenttäalueen ulkopuolella alan toimijoiden toimesta, joten tähän ei voi lentokentän pitäjä suoraan vaikuttaa. Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiöllä siis ei ole mitään huoltotoimintaa. Nykyinen ympäristölupamme ei salli kemikaalien käyttöä (esim. liukkauden torjunta tai lentokoneiden jäänpoisto) lentokentän vuokra-alueella ja se on lentokentän toimintaohjeissa kielletty. Myös lentokoneiden tankkaaminen lentokentän vuokra-alueella on kielletty. Pohjaveden tarkkailusta Lentokenttäsäätiö on kirjoittanut jo edellä vastineessaan ELY-keskukselle.

 

************** muistutus

************* muistuttaa lentokoneiden aiheuttamasta melusta. Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiön tilaaman äänitasomallinnuksen mukaan Rintalan asuinrakennus on lentokentän kiitotien 07 nousulinjalla ja kovemman äänitason raja-alueella. Hän toteaa muistutuksessaan, että kesäaikana lennettäisiin päiväsaikaan koska kentän toiminta ei ole rahallisesti merkittävää ja on harrastustoimintaa.

 

Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiö toteaa tässä vastineessaan, että valitettavasti kiitotie 07/25 on ns. pääkiitotie (termi ei virallinen) koska sen mitat (pituus) täyttää useimpien lentokoneiden kiitotievaatimuksen ja käyttö on siksi turvallisuussyistä välttämätöntä. Samoin tuulen suunta ja muu ilmaliikenne on tärkeää valittaessa käytettävää kiitotietä. Kiitotie 18/36, jonka käyttöön vaihtoehtona ******* viittaa, ei ole riittävän pitkä ja turvallinen useimmille Lahti-Vesivehmaalta lentäville yleisilmailukoneille.

 

Nousu- ja laskulinjojen muuttaminen ns. normaalimenetelmistä ei ole muutoinkaan mahdollista ja yleensäkin lentoliikenteen ohjaaminen tiettyihin lentoprofiileihin ei valvomattomalla lentopaikalla ole turvallista koska mitään ohjausmenetelmää sellaiseen ei ole ja toimintovirheet niissä voivat olla kohtalokkaita. Siinä ******* on väärässä, että lentokentän toiminta olisi harrastuslentopainotteista. Suurin harrastajaryhmä on laskuvarjohyppytoiminta, muu harrastajien lentotoiminta on nykyisin melko vähäistä. Lentotoiminta painottuu lentokoulutukseen (kaksi kaupallista lentokoulua) sekä lentokonekorjaamoiden (3 kpl) asiakkaiden lentoihin huoltoihin tai huolloista pois. Lisäksi toteamme (toistamme) että Lahti-Vesivehmaa on yleinen lentopaikka, jolla on toimivaltaisen ilmailuviranomaisen (Traficom) myöntämä pitolupa. On tärkeä ymmärtää, että Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiö ylläpitää ja kehittää Lahti-Vesivehmaan lentokenttää mutta ei järjestä tai ohjaa siellä tapahtuvaa lentotoimintaa. Lentokenttäsäätiön tehtävänä on pitää lentokenttä järjestelyiltään ja kunnoltaan lentokelpoisena ja turvallisena.

 

************** muistutus

Muistuttaja muistuttaa lähinnä melusta. Hän ehdottaa määrättäväksi jatkuvia, koko lentokauden kattavia meluselvityksiä. Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiö tässä vastineessaan toteaa, ettei sellaisia meluselvityksiä ole käytännössä mahdollista toteuttaa. Suoritettu äänitasomallinnus vastaa nimenomaan nykyistä lentotoimintatilannetta ja niissäkin on lentotoiminnan määrä arvioitu pikemminkin yläkanttiin. Lentokenttää käyttäville lentokoneille ei voi asettaa äänitason raja-arvoja. Emme tunne eri lentokoneiden äänitasoja ottaen myös huomioon esimerkiksi eri tyyppiversiot, harrasterakenteiset- ja museolentokoneet. Yleiseltä lentopaikalta voi ja saa lentää tyyppihyväksytyt lentokoneet ja/tai lentokoneet, joilla on viranomaisen lupa ilmailuun. Muistuttaja esittää myös lentokoneille määrättävien lentoprofiilien järjestämistä. Tästä on nimenomaan varoitettu Traficomin lausunnossa ja olemme viitanneet asiaan vastineissamme jo edellä. Muistuttaja viittaa myös ILS-järjestelmään. Tällaista järjestelmää ei tulla hankkimaan Lahti-Vesivehmaalle, sillä sellainen olisi erittäin kallis ja maalaitteisto vaatii jatkuvaa huoltoa ja kalibrointia. Samaa tekniikkaa käyttävä VOR-reittimajakka on Vesivehmaalta poistettu arviolta n. 30 vuotta sitten. Sekään ei liittynyt mitenkään Vesivehmaan paikalliseen lentotoimintaan tai lähestymisiin vaan liikenneilmailun reitteihin ja sen ylläpitäjänä oli valtion silloinen Ilmailulaitos.

 

Kirjanpitovelvoite kaikista lentotapahtumista on myös mahdoton vaatimus. Korkeintaan vuositasolla saadaan jälkikyselyllä kokonaiskuva lentotoiminnan vuotuisesta määristä koska lentokouluilla on koulutuskirjanpitovelvoite, joka mahdollistaa lentotoiminnan määräseurannan. Sekään ei olisi aivan kattava, sillä yksityiset lennot ja vierailevat lennot jäävät joka tapauksessa kirjaamatta ja joiden määrä on arvioitava. Näin syntyisi kuitenkin kokonaiskuva mahdollisesti toiminnan määrän muutoksesta. Taitolentoa on lennetty nykyisin käytännössä yhdellä koneella alle 10 lentoa kesäkaudessa. Lentotoiminnan rajoittaminen juhlapyhien ja -päivien aikana ei ole nykyaikaa. Esimerkiksi lentokoulut kouluttavat oppilaitaan myös pyhinä, jolloin oppilailla on useimmiten vapaita. Pilaantuneesta maaperästä ei ole mitään merkkejä ja pohjavesitarkkailuahan on tehty jo vuosikausien ajan. Lentokentän vuokra-alueella ei ole pilaantuneita maita tai entisiä kaatopaikkoja. Puolustusvoimien entisillä harjoituspaikoilla on ollut raskailla ajoneuvoilla harjoitus- ja koulutustoimintaa, mutta tämä on päättynyt v. 2013 loppuun mennessä. Tätä toimintaa ei ole kuitenkaan tehty lentokentän alueella. Asikkalan kunnan kaatopaikoista yksi on sijainnut n. kilometrin päässä lentokentästä mutta sekin on lopetettu jo vuosikymmeniä sitten eikä se ole liittynyt mitenkään lentopaikan toimintaan. Muistuttajan esittämät asiat ovat lentokentän osalta siis perättömiä. Kaikkiaan tämän muistuttajan asenne ja tarkoitus on esittää vaatimuksia, joiden kustannukset ja käytännön toteutus olisivat mahdottomia.

 

************* muistutus

Tämä muistutus kuvaa Vesivehmaan kylän ja ympäristön asukkaiden enemmistön myönteisiä kantoja lentokentästä ja sen toiminasta. Tämä on käynyt hyvin ilmi asukkaiden kanssa keskusteluissa sekä kyläkokouksessa vierailun yhteydessä.

 

Vakituiset asukkaat näkevät vanhan historiallisen lentokentän toiminnan kylään kuuluvana sekä elinvoimaa tuovana. Kentän hallinto ja ylläpito käyttää aina mahdollisuuksien mukaan paikallisia palveluita kuten myös kentällä toimivat yritykset ja ilmailun harrastajat. Lentokenttä on myös tuonut työpaikkoja lentokentän kunnossapidossa sekä yrityksille kuten huoltokorjaamoille sekä lentokouluille. ************ muistuttaa aivan oikein, että muustakin alueen toiminnasta voi olla haittavaikutuksia. Alueen muille toimijoille on asetettava tasavertaiset ympäristöön kohdistuvat vaatimukset kuin lentokentällekin. Edellä olevissa vastineissamme on jo viitattu vesinäytteiden ottoon ja seurantaan. ******* tuo esiin myös motocrossradan huomattavan melun. Harjoittelutoiminta siellä on erittäin vilkasta.

 

Asikkalan Vapaa-ajan asukkaat ry:n muistutus

Tämä muistutus on Asikkalan Vapaa-ajan asukkaat ry:n pitkään jatkunutta samansisältöistä valitusta lentokentän häiritsevyydestä. Taas kerran Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiö haluaa muistuttaa lentokentän pitkäaikaisesta historiasta (yli 84 vuotta) ja siitä, että toiminta on vakiintunutta ja luvanvaraista. Muutokset toiminnassa ovat melko vähäisiä ja vaihtelevat ilmailun ”muoti-ilmiöiden” ja taloussuhdanteiden mukaisina. Ei ole nähtävissä mitään suurta toiminnan lisäystä, sillä Lahti-Vesivehmaan lentokentän nykyisin mahdollistamat ilmailun kaupalliset markkinat ovat Suomessa hyvin pienet. Pyrimme kehittämään lentokenttää enemmän laadun näkökulmasta, jotta se säilyisi lentokoulutuksen ja ilmailun muun yritystoiminnan näkökulmasta kiinnostavana.

 

Vapaa-ajan Asukkaiden muistutuksessa mainitaan, että lentokentän edustaja **************** on aikanaan meluvalitusten määrän takia joutunut pitämään puhelimensa ajoittain suljettuna. Tämä oli yhtenä kesäkautena valitusten koskiessa silloista laskuvarjohyppytoimintaa ja nimenomaan viikonlopun iltoja. Puhelimen sulkeminen ei johtunut valituksista sinänsä, vaan kielenkäytöltään asiattomista puheluista, joita aivan ilmeisesti soitettiin alkoholin vaikutuksen alaisena. Tällaista ei tarvitse kenenkään kuunnella vapaa-aikanaan. Kaikkiin kirjallisiin ja tekstiviestinä tulleisiin valituksiin on vastattu ja aikanaan suureen osaan puheluistakin. Meluvalituksia ei ole nyt tullut useaan vuoteen johtuen laskuvarjohyppykerhon melutasoltaan huomattavasti hiljentyneestä lentokalustosta. Vapaa-ajan asukkaat katsovat, että tulisi suorittaa ympäristövaikutusten arviointimenettely. Tällaistahan on nyt suoritettu kaiken aikaa pohjavesinäytteiden, tapahtumailmoitusten sekä melumallinnuksen avulla. Asikkalan Vapaa-ajan asukkaat ry voi muistutuksessaan edustaa vain omaa jäsenistöään eikä sillä ole mandaattia puhua kaikkien Asikkalan vapaa-ajan asukkaiden puolesta. Käsityksemme mukaan yhdistyksen jäsenmäärä on melko pieni verrattuna Asikkalan vapaa-ajan asuntojen kokonaismäärään. Melumallinnuksen mukaan lentokentän vaikutusalueella on hyvin vähän vapaa-ajan kiinteistöjä. Kohtuullisuusperiaatteen mukaan näiden perusteella tehtävät raskaat uudet vaatimukset ovat selkeästi kohtuuttomia. Asikkalan Vapaa-ajan asukkaat ovat jo aiemmin tehneet Asikkalan ympäristölautakunnalle vireillepanon, jossa vaadittiin Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiön ympäristöluvan uudelleen käsittelyä. Ympäristölautakunta ei tehnyt muutoksia Lentokenttäsäätiön ympäristölupaan. Vapaa-ajan asukkaat valittivat edelleen hallinto-oikeuteen, jonka päätös edellytti ympäristöluvan uudelleen käsittelyä muotovirheiden takia. Nyt on siis tästä uudelleen käsittelystä kysymys mutta Vapaa-ajan Asukkaiden osalta katsomme, että heidän asiansa on jo käsitelty eikä heidän näkökantojaan tule ottaa enää huomioon. Mainittakoon myös, että Vapaa-ajan Asukkaat ry:n muistutuksen on allekirjoittanut vain puheenjohtaja. Yhdistysrekisteriotteen mukaan yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja tai jompikumpi yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa. Lisäksi sen voi kirjoittaa henkilö, jolla on siihen hallituksen erikseen toimintavuodeksi antama henkilökohtainen oikeus.Tuntematta tilannetta tuon erikseen myönnettävän oikeuden osalta, niin ellei sitä ole, on tämä kyseinen muistutus jätettävä lupakäsittelyssä huomiotta.

 

Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiöllä ei ole näihin lausuntoihin ja muistutuksiin muuta lausuttavaa.

 

Viranomaisen ratkaisu ja lupamääräykset

 

Vastaus lausuntoihin, muistutuksiin ja mielipiteisiin

Lausunnot, muistutukset ja mielipiteet on otettu lupapäätöksessä huomioon niiltä osin, kuin ne koskevat käsiteltävää ympäristölupaa. Hämeen ELY-keskuksen lausunto pohjavesiputkista on ratkaistu niin, että Asikkalan kunta asentaa alueelle yhden kaikkia alueen toimintoja tarkkailevan putken ja ottaa vastuulleen pohjaveden laadun tarkkailun tämän luvan määräysten vastaavalla laajuudella.

 

Lupamääräykset

 Yleiset määräykset

  1. Lentotoiminta polttomoottorikäyttöisillä ilma-aluksilla on sallittua maanantaista perjantaihin kello 7.00–22.00 välisenä aikana sekä lauantaista sunnuntaihin kello 9.00–20.00 välisenä aikana. Toiminta-ajat eivät koske pelastus-, etsintä-, palo- ja viranomaislentoja. Poikkeuksellisissa tilanteissa toiminta-aikojen ulkopuolella lentoja saa tehdä arkipäivisin korkeintaan kymmenen kuukaudessa lentopaikan pitäjän luvalla. Lentotapahtumat ja -näytökset, jotka käsittävät useita peräkkäisiä nousuja ja laskuja, tulee järjestää klo 9-20.
  2. Luvan haltijan tulee nimetä yhteyshenkilö, jonka yhteystiedot on toimitettava valvontaviranomaiselle tiedoksi ennen luvan mukaisen toiminnan aloittamista. Mikäli vastuuhenkilön nimi tai yhteystiedot muuttuvat, on muutoksesta ilmoitettava viipymättä Asikkalan kunnan ympäristövalvontaan.
  3. Lentopaikalla tulee olla voimassa oleva ilmailulain mukainen lentopaikan pitolupa. Lentopaikalla on oltava ajantasaiset yleiset toimintaohjeet. Luvan saajan on valvottava, että lentopaikan käyttäjät noudattavat tässä luvassa annettuja määräyksiä. Lentopaikan toimintaohjeissa ja muissa julkaisuissa tulee käydä ilmi toiminta-ajat, häiriintyvät kohteet ja muut ympäristöluvassa määrätyt velvoitteet lentopaikan käytöstä. Ohjeet ja julkaisut tulee pitää ajantasaisina ja ilmailualusten päälliköiden luettavissa lentopaikkaa koskevissa tietolähteissä.
  4. Asiaton liikkuminen lentokenttäalueella tulee estää merkitsemällä lentokenttäalue maastoon yhtenäisellä rajausmerkinnällä ja varoituskylteillä sekä hakemuksessa esitetyillä turva-aidoilla. Toiminnanharjoittajan tulee huolehtia siitä, että varotoimenpiteiksi asetetut rajausmerkinnät ja varoituskyltit ovat jatkuvasti kunnossa. Luvanhaltija on vastuussa kaikkien toimintojen turvallisesta järjestämisestä alueella.
  5. Lentokentän liikennealue tulee tarkastaa säännöllisesti ja tarkastuksista tulee pitää kirjaa.
  6. Toiminnanharjoittajan on seurattava alansa parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymistä ja varauduttava sen käyttöönottoon. Kaikessa toiminnassa tulee mahdollisuuksien mukaan käyttää parasta käyttökelpoista tekniikkaa ja noudattaa ympäristön kannalta parasta käytäntöä siten, että toiminnan aiheuttamat päästöt ja ympäristövaikutukset olisivat mahdollisimman vähäisiä. Parhaan käyttökelpoisen tekniikan sisältöä arvioitaessa on otettava huomioon ympäristönsuojelulain 53 §:ssä luetellut asiat.

Meluntorjunta

  1. Lentopaikan ilmailuliikenne on järjestettävä siten, että siitä aiheutuva lentomelu lähimpiin häiriintyviin kohteisiin ehkäistään mahdollisimman tehokkaasti. Ilmailualuksien nousu- ja laskureitit tulee suunnitella siten, että vakituiselle asumiselle sekä alueelliselle virkistystoiminnalle aiheutuvat meluhaitat jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Lentoon lähtö- ja laskuliikenteessä tulee välttää tarpeettoman matalalla lentämistä, jatkuvien läpilaskujen tekemistä varhain aamulla ja myöhään illalla sekä muuta poikkeuksellista melua aiheuttavaa lentämistä.
  2. Toiminnanharjoittajan tulee järjestää melumittaus lähimmissä häiriintyvissä kohteissa kertaluonteisesti. Melua tulee mitata ottaen huomioon kaikki kentällä yleisesti käytössä olevat konetyypit. Meluselvykset tulee tehdä lentomelulle tarkoitettujen mittausohjeiden mukaisesti ja teettää riittävän asiantuntemuksen omaavalla tekijällä. Mittaustulosten tai muiden selvitysten perusteella luvan haltijan tulee tarvittaessa esittää ja toteuttaa tarvittavat toimenpiteet, joilla meluhaittaa voidaan edelleen vähentää.
  3. Ympäristönsuojeluviranomainen voi edellyttää hakijaa teettämään lisäselvityksiä melusta toiminnan aikana, mikäli toiminnassa tulee meluun vaikuttavia muutoksia tai tulee muutoin tarpeelliseksi määrittää melun taso jossakin häiriölle alttiissa kohteessa.

Pohjaveden sekä maaperän suojelu

  1. Lentopaikan alueelle tulee asentaa pohjaveden havaintoputket hulevesien imeytyspaikan ja asematason läheisyyteen, ja kiitotien eteläpuolelle.
  2. Havaintoputkista tulee ottaa vuosittain näytteet, joista tutkitaan ainakin lämpötila, pH, sähkönjohtavuus, sameus, kemiallinen hapenkulutus CODMn, happi, kloridi, polttoainehiilivedyt C5-C10 (sisältäen BTEX-yhdisteet ja mahdolliset lisäaineet), öljyhiilivedyt (C10-C21 ja C21-40). Näytteenoton yhteydessä tulee mitata pohjaveden pinnankorkeus.
  3. Pohjavesitarkkailun raportti tulee toimittaa vuosittain tiedoksi Asikkalan ympäristönsuojeluun sekä ELY-keskukselle viipymättä tulosten valmistumisen jälkeen. Vuosiraportoinnin lisäksi pohjavesitarkkailun tulokset tulee toimittaa ympäristöhallinnon pohjavesitietojärjestelmään (POVET/Pisara) suorasiirtoina tarkkailun toteuttavan laboratorion tai konsultin toimesta.
  4. Onnettomuus- ja muiden poikkeustilanteiden varalta hulevesiviemäri tulee varustaa I luokan öljynerottimella ja sulkumahdollisuudella ennen imeytystä.
  5. Polttonesteiden ja muiden ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavien aineiden pääsy maaperään ja pohjaveteen on estettävä. Tankkaukset ja polttonestesäiliöiden täytöt tulee suorittaa ainoastaan siihen tarkoitukseen varatulla alueella. Huoltotoimintaa ei saa harjoittaa muualla kuin siihen varatuissa halleissa, joissa on nesteitä läpäisemättömät lattiarakenteet sekä vaarallisten jätteiden asianmukainen käsittely ja välivarastointi. Mahdolliset ongelmajätteet (mm jäteöljyt), on varastoitava sisätiloissa suljettavissa konteissa tai astioissa. Ongelmajäteastiat on merkittävä asianmukaisin merkinnöin.
  6. Mahdollisen öljyvahingon sattuessa luvan saajan on välittömästi ryhdyttävä toimenpiteisiin öljyyntyneen maan poistamiseksi sekä ilmoitettava asiasta alueelliselle pelastusviranomaiselle sekä Asikkalan kunnan ympäristönsuojeluun. Öljyvahinkoja varten alueella on oltava riittävästi imeytysainetta sekä tiivispohjainen paikka, johon saastunut maa voidaan väliaikaisesti koota.
  7. Lentokoneiden pesu kemikaaleilla on lentopaikan alueella kielletty. Suolan ja kemikaalien käyttö liukkauden torjuntaan tai lentokoneiden jäänmuodostuksen estämiseen on lentokentän alueella kielletty.
  8. Lentokoneiden siirtämisessä ja hinaamisessa yms. käytettävien autojen tai muiden moottoriajoneuvojen tulee olla hyväkuntoisia.
  9. Lentopaikalta syntyviä jätevesiä ei saa imeyttää pohjavesialueella, jätevedet tulee käsitellä voimassa olevien ympäristönsuojelumääräysten mukaisesti.

 

Häiriö- ja poikkeukselliset tilanteet

 

  1. Öljy- ja kemikaalivalumien ja vahinkojen sekä poikkeustilanteiden varalle on oltava riittävä alkusammutuskalusto sekä öljynimeytysvilla, turvetta tai muuta imeytysainetta sekä valumien ja imeytyneiden valumien talteenottoa varten asioita ja muita välineitä. Vuotona ympäristöön päässyt öljy on kerättävä välittömästi talteen. Imeytetty öljy on toimitettava hyväksyttyyn vaarallisen jätteen vastaanottoon.
  2. Lentopaikalla on oltava suunnitelma varautumisesta poikkeaviin tilanteisiin. Suunnitelma on pidettävä ajantasaisena. Päivitetty suunnitelma tulee toimittaa Asikkalan kunnan ympäristönsuojeluun kolmen kuukauden kuluttua luvan lainvoimaiseksi tulosta.
  3. Poikkeuksellisista tilanteista, kuten onnettomuudesta tai öljyvuodosta, joista voi aiheutua ympäristön pilaantumista, sen vaaraa tai jätteen määrän tai ominaisuuksien vuoksi erityisiä toimia jätehuollossa, on ilmoitettava viipymättä valvontaviranomaiselle. Jos maahan tai viemäriin on päässyt ainetta, joka saattaa aiheuttaa pilaantumista tai muuta haittaa, on toiminnanharjoittajan ryhdyttävä välittömästi toimenpiteisiin päästöjen leviämisen estämiseksi ja päästöstä aiheutuvien vahinkojen torjumiseksi. Tapauksesta on ilmoitettava viipymättä pelastuslaitokselle, Asikkalan kunnan ympäristövalvontaan ja Asikkalan vesilaitokselle. Tilanteista, joista voi aiheutua terveyshaittaa, on ilmoitettava myös terveydensuojeluviranomaiselle.

 

Muu toiminta alueella

 

  1. Lentokenttäalueella auton käyttö on rajoitettu ainoastaan välttämättömimpään lentotoimintaan ja turvallisuuteen liittyvään liikenteeseen. Kaikki muu kuin välttämätön lentotoimintaan liittyvä pysäköinti tulee ohjata ympäristölupa-alueen ulkopuolelle. Lento- tai lennokkitoimintaan liittymätön pysäköinti lentokenttäalueella on kielletty.
  2. Luvan haltijan tulee tiedottaa lentokentän alueella järjestettävistä yleisötilaisuuksista ja tapahtumista viimeistään 2 viikkoa ennen tapahtumaa yhdistyksen internetsivuilla. Tiedotteen tulee sisältää vähintään tapahtuman kuvaus, kesto ja yhteyshenkilö yhteystietoineen. Lisäksi tiedot tulee toimittaa Asikkalan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle viimeistään kaksi viikkoa ennen tapahtumaa.
  3. Alueella järjestettävät muut tapahtumat eivät saa sisältää ajoneuvotoimintaa, johon sisältyy törmäystestejä tai muita ajosuorituksia, joissa törmääminen esimerkiksi toiseen ajoneuvoon/ esteeseen tai penkkaan on todennäköistä. Ajoneuvotoimintaan kulloinkin varattava alue tulee osoittaa kentällä selkeästi (esim. lippusiimalla). Ajoharjoittelutapahtumiin osallistuvat ajoneuvot eivät saa olla ns. raskasta kalustoa pois lukien sähköllä ja vedyllä toimivat. Tapahtumiin liittyvien ajoneuvojen täytyy olla hyväkuntoisia. Alueella ei saa järjestää lentotoimintaan liittymättömiä moottoriurheilukilpailuja. Ajoneuvotoiminta on sallittu vain asfaltoiduilla alueilla.
  4. Yleisötilaisuudet tulee rajata erityisesti suojeltavien lajien sekä huomionarvoisten lajien esiintymisalueiden ulkopuolelle. Ensisijaisesti tapahtumat tulee sijoittaa asfaltoiduille alueille.
  5. Yleisötilaisuuksien jätehuollossa tulee noudattaa jätehuoltomääräyksiä.

 

Tarkkailu ja raportointi

 

  1. Kaikki luvassa edellytetyt mittaukset, näytteenotot ja analysoinnit on suoritettava ulkopuolisen sertifioidun asiantuntijan toimesta akkreditoidussa laboratoriossa standardien (CEN, ISO, SRS tai muu vastaavan tasoinen kansallinen tai kansainvälinen yleisesti käytössä oleva standardi) mukaisesti tai muilla tarkoitukseen sopivilla yleisesti käytössä olevilla viranomaisten hyväksymillä menetelmillä. Mittausraporteissa on esitettävä käytetyt mittausmenetelmät ja niiden mittausepävarmuudet sekä arvio tulosten edustavuudesta. Mittausraportit on liitettävä kyseisen vuoden vuosiyhteenvetoraporttiin.
  2. Tarkkailuraportissa on kuvattava näytteenottomenetelmät. Raporttiin on liitettävä pohjaveden havaintoputkien ns. putkikortit ja putkien sijainti. Raportissa tulee verrata analysoituja pitoisuuksia talousveden vastaaviin ohjearvoihin ja muihin pohjaveden laatutavoitteisiin. Mikäli pohjavedessä tai muissa vesinäytteissä esiintyy haitallisia aineita, tulee raportissa esittää arvio siitä, mistä haitta-aineet ovat peräisin sekä arvio haitta-aineen aiheuttamasta riskistä.
  3. Toiminnasta tulee laatia vuosittain tehtävä raportti, joka on toimitettava viimeistään seuraavan vuoden helmikuun loppuun mennessä. Vuosiraportissa on annettava vähintään seuraavat tiedot:
    • Yhteenveto vuosittaisesta toiminnasta. Lentoon lähtöjen ja laskujen arvioitu määrä.
    • Alueen muut tapahtumat.
    • Vuoden aikana tapahtuneet poikkeukselliset tilanteet ja niiden johdosta tehdyt toimenpiteet ja toiminnan muutokset.
  • Poikkeusaikana lennetyt lentokerrat, konetyyppi, aika, lentäjät sekä lennon peruste.
  • Vuoden aikana tehdyt tarkkailut ja mittaukset sekä niiden analyysitulokset.
  • Yhteenveto ympäristönsuojelun kannalta olennaisista huoltotoimenpiteistä.

 

Luvan siirtäminen ja toiminnan muuttaminen sekä lopettaminen

 

  1. Luvanhaltijan vaihtumisesta tai toiminnan muutoksista tulee ilmoittaa Asikkalan ympäristönsuojeluun viipymättä. Toiminnan päästöjä tai niiden vaikutuksia lisäävään tai toiminnan oleelliseen muuttamiseen on oltava ympäristölupa.
  2. Luvanhaltijan on viimeistään 6 kuukautta ennen toiminnan lopettamista esitettävä yksityiskohtainen suunnitelma lopettamiseen liittyvistä toimista. Toiminnan päätyttyä on toimintaan liittyneet ja tarpeettomaksi jääneet laitteet poistettava kiinteistöltä. Toiminta- alue on saatettava toiminnan loputtua sellaiseen kuntoon, ettei siitä aiheudu terveyshaittaa tai ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa. Toiminnan loputtua tulee esittää selvitys maaperän ja pohjaveden puhtaudesta sekä maaperän mahdollisesta kunnostustarpeesta. Alueen tutkimista koskeva suunnitelma on esitettävä ympäristönsuojeluviranomaiselle hyväksyttäväksi hyvissä ajoin ennen tutkimusten suorittamista.

 

Ratkaisun ja lupamääräysten perustelut

Harjoittaessa toimintaa tässä päätöksessä esitetyllä tavalla ja lupamääräyksiä noudattaen toiminta täyttää ympäristönsuojelulain, jätelain ja niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset. Hankkeella ei myöskään ole sellaisia vaikutuksia, että luonnonsuojelulain 65 § :n mukainen arviointi olisi tarpeen.

 

Lentopaikka sijaitsee haja-asutusalueella. Ympäristöluvan myöntämisen edellytyksenä on, ettei toiminnasta asetettavat lupamääräykset huomioon ottaen aiheudu eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Rasituksen kohtuuttomuuden arvioinnissa otetaan huomioon paikalliset olosuhteet, rasituksen muu tavanomaisuus, rasituksen voimakkuus ja kesto, rasituksen syntymisen alkamisajankohta ja muut vastaavat seikat.

 

Lentotoiminnalle on asetettu päästöjä ehkäisevät ja rajoittavat lupamääräykset, joiden asettamisessa on otettu huomioon toiminnan luonne ja paikalliset ympäristöolosuhteet. Lentotoimintaa ei pystytä toteuttamaan ilman minkäänlaisia melupäästöjä, mutta kohtuutonta viihtyvyyshaittaa toiminnasta ei synny mikäli noudatetaan annettuja määräyksiä.

 

Otettaessa huomioon lentotoiminnan laajuus, sijainti ja etäisyys asutukseen nähden sekä annetut määräykset, aiheutuvan viihtyvyyshaitan ei katsota olevan jatkuvaa, pitkäkestoista tai voimakkuudeltaan merkittävää. Toiminta ei ennalta arvioiden aiheuta luvan myöntämisen esteenä olevaa terveyshaittaa, merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, maan tai pohjaveden pilaantumista, erityisten luonnonolosuhteiden huononemista, yleiseltä kannalta tärkeän virkistys- tai muun käyttömahdollisuuden vaarantumista ympäristössä tai kohtuutonta rasitusta.

 

Lupamääräysten yksilöidyt perustelut

Määräykset 1-5: Lentopaikan toiminta-aikamääräyksellä rajataan toiminnan vaikutuksia, jolla toisaalta vastataan tulleisiin muistutuksiin ja mielipiteisiin sekä pidetään meluvaikutukset kohtuullisina etenkin viikonloppuisin ja yöaikaan.

 

Lentopaikan toiminta on lentoharrastusta ja muuta valvomatonta yleisilmailua. Säätiölle on ilmailulain (595/64) 30 § 1.momentin ja Ilmailuhallinnosta annetun lain (40/72) 2 § nojalla myönnetty Ilmailuhallituksen lupa yleiseen käyttöön tarkoitetun lentopaikan pitoon. Muuta kuin hakemuksessa esitettyä lentopaikkatoimintaa ei sallita, koska muunlaisen toiminnan ympäristövaikutuksia tai soveltuvuutta lentopaikalle ei ole käsitelty. Lentopaikan toimintaohjeilla ja muilla julkaisuilla, kuten NOTAMtiedotteilla on mahdollista tavoittaa muut lentopaikan käyttäjät ja ilmailualuksien päälliköt, jotta heillä on mahdollisuus noudattaa ympäristöluvassa määrättyjä velvoitteita. Ympäristöluvan saaja ja lentopaikan pitäjä vastaavat siitä, että lentopaikkatoiminta on ympäristöluvan mukaista. Kun lentopaikka on valvomaton, ilma-aluksen päällikkö on vastuussa lentopaikalle internetissä tai lentopaikan ilmoitustaululla julkaistujen menetelmien ja toimintaohjeiden noudattamisesta.

 

Lentopaikan ympäristönsuojelun riittävän tason turvaamiseksi ja viranomaisten yhteydenpidon helpottamiseksi on tarpeen, että sille on nimetty asiantunteva lentopaikan toimintaa koskevat ympäristönsuojeluun

liittyvät säännökset ja määräykset tunteva henkilö. Vastuuhenkilönä voi toimia esimerkiksi lentopaikan pitäjä. Lentopaikan käyttäjiä ovat mm. ilmailualuksien päälliköt.

 

Alueen rajaamisella ja merkitsemisellä taataan sivullisten turvallisuus alueella ja estetään onnettomuuksien syntyminen kiitoradan kunnon huolehtimisen lisäksi. 

 

(YSL 6, 7, 14, 15, 52 ja 83 §:t)

 

Määräys 6: Toiminnanharjoittajan on oltava riittävästi selvillä aiheuttamiensa haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista ja siinä mielessä seurattava parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymistä toimialallaan. Ympäristönsuojelulain 89 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan päätöstä voidaan vaatia muutettavaksi, jos päästöjä voidaan parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymisen vuoksi olennaisesti vähentää ilman kohtuuttomia kustannuksia.

 

(YSL 89 §)

 

Määräykset 7-9: Toiminnanharjoittajan tulee olla selvillä aiheuttamastaan melusta meluehtojen noudattamiseksi ja mahdollisesti aiheutuneiden meluhaittojen ehkäisemiseksi. Lentopaikan yleisilmailua, erityisesti lentoon lähtö- ja laskuliikennettä koskevat määräykset ovat tarpeellisia yleisen viihtyvyyden kannalta. Määräys meluselvityksistä on annettu valvonnallisista syistä. Ympäristönsuojeluviranomainen voi vaalia meluselvityksiä ja tulosten perusteella tarvittaessa antaa lisämääräyksiä meluhaittojen torjumiseksi.

 

(YSL 6, 7, 52, 62, 83 ja 142 §:t, NaapL 17 §, VNp 993/1992)

 

Määräykset 10-12: Tarkkailua, kirjanpitoa ja raportointia koskevat määräykset on annettu toiminnan valvonnan ja tarkkailun toteuttamiseksi. Ympäristönsuojelulain 6 §:n ja jätelain 12 §:n mukaan toiminnanharjoittajan on oltava selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista. Ympäristönsuojelulain 62 §:n mukaan ympäristöluvassa on annettava tarpeelliset määräykset päästöjen ja toiminnan tarkkailusta. Ympäristönsuojelulain 209 §:n mukaan mittaukset, testaukset, selvitykset ja tutkimukset on tehtävä pätevästi, luotettavasti ja tarkoituksenmukaisin menetelmin. Pohjaveden laadun seuranta on tarpeen, koska toiminta sijoittuu 1-luokan pohjavesialueelle. Määräyksessä on otettu huomioon lausunnoissa annetut seikat.

 

(YSL 6, 52, 62, 209 §:t ja jätelaki 12 §)

 

Määräykset 13-18: Toiminnanharjoittajan on oltava selvillä toiminnan aiheuttamista ympäristövaikutuksista. Määräykset ovat tarpeen maaperän ja pinta- ja pohjavesien pilaantumisriskin minimoimiseksi. Polttoaineiden säilytystä ja varastointia sekä huoltoa koskevat määräykset ovat tarpeen polttoaineista aiheutuvan riskin vähentämiseksi.

 

(YSL 6, 7, 15, 16, 17, 20, 52 ja 83 §:t)

 

Määräykset 19-21: Varautumalla ja suunnittelemalla ympäristövahinkoihin minimoidaan mahdollisen vahingon aikana syntyvät vaikutukset. Ympäristönsuojelulain 123 § mukaan, jos onnettomuudesta, ennakoimattomasta tuotantohäiriöstä tai muusta niihin rinnastettavasta yllättävästä, toiminnasta riippumattomasta poikkeuksellisesta syystä taikka rakennelman tai laitteen purkamisesta ilmoituksenvaraisessa toiminnassa aiheutuu päästöjä tai syntyy jätettä siten, että aiheutuu tilanne, jonka vuoksi päätöstä ei voida noudattaa tai tilanne, jossa voi aiheutua välitöntä ja ilmeistä ympäristön pilaantumisen vaaraa tai jätteen määrän ja ominaisuuksien vuoksi tavanomaisesta poikkeavia toimia jätehuollossa, on toiminnasta vastaavan tai jätteen haltijan ilmoitettava tapahtuneesta viipymättä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Määräyksellä varmistetaan tiedonkulku viranomaiselle tilanteissa, jossa ympäristölle on aiheutunut tai on vaarassa aiheutua poikkeuksellisen suurta haittaa.

 

(YSL 52 ja 123 §:t)

 

Määräykset 22-26: Lentopaikan alueella tapahtuu muutakin, kuin kiinteästi lentotoimintaan kuuluvaa toimintaa. Määräyksellä vähennetään näiden toimintojen aiheuttamia haittoja.

 

(YSL 52 §)

 

Määräykset 27-29: Ympäristönsuojelulain 209 §:n mukaan mittaukset, testaukset, selvitykset ja tutkimukset on tehtävä pätevästi, luotettavasti ja tarkoituksenmukaisin menetelmin.

Määräyksen mukainen kirjanpito ja vuosittainen raportointi on tarpeen valvonnan vuoksi. Raportointi antaa tietoa toiminnan aiheuttamasta ympäristöön kohdistuvasta kuormituksesta. Valvomattoman yleisilmailun osalta kirjanpitoa on tehtävä mahdollisuuksien mukaan. Saatujen tietojen perusteella seurataan lentopaikan toiminnan ympäristöluvan mukaisuutta. Poikkeuksellisena tilanteena voidaan pitää esim. poikkeuksellisen vuorokauden aikana tehdyt laskut ja lentoon lähdöt tai muu poikkeuksellinen käyttö.

 

(YSL 6, 7 62 ja 83 §:t, JL 118 ja 122 §:t, JA 33 §)

 

Määräykset 30-31: Valvojan tulee olla tietoinen ympäristöluvallista toimintaa koskevista muutoksista, jotta mahdollisten muutosten vaikutus ympäristöluvan ajantasaisuuteen voidaan arvioida. 94 §:n mukaan luvanvaraista toimintaa harjoittanut vastaa myös toiminnan päätyttyä tarvittavista toimista pilaantumisen ehkäisemiseksi sekä toiminnan vaikutusten selvittämisestä ja tarkkailusta. Toiminnan loputtuatoiminnanharjoittaja on velvollinen siistimään ympäristön ja puhdistamaan maaperän siihen tilaan, ettei siitä aiheudu terveyshaittaa eikä vaaraa ympäristölle.

 

(YSL 6, 7, 15, 16, 17, 52, 88, 89, 94 ja 170 §:t)

 

Luvan voimassaolo

 

Lupa on voimassa toistaiseksi.

 

Jos asetuksella annetaan ympäristösuojelulain tai jätelain nojalla tässä luvassa olevia määräyksiä ankarampia määräyksiä tai luvasta poikkeavia säännöksiä luvan voimassaolosta tai tarkistamisesta, on asetusta luvan estämättä noudatettava. (YSL 70 §).

 

 Sovelletut säännökset

 

Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 5-8, 11-12, 14-17, 20, 22, 27, 33, 39, 39a, 40, 42-44, 48-49, 52, 58, 62, 70, 83-89, 94, 142, 170, 190-191 §:t

Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta (713/2014) 2-4, 11-15 §:t

Laki eräistä naapuruussuhteista (26/1920) 17 §

Jätelaki (646/2011) 8, 12-13, 72, 118, 122 §:t

Jäteasetus (978/2021) 33 §

Asikkalan ympäristölautakunnan päätös ympäristönsuojeluviranomaisen taksasta 24.01.2024 § 5

 

Käsittelymaksu ja sen määräytyminen

 

Käsittelystä peritään Asikkalan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksan mukaisesti 3 924 € (Ympäristönsuojelulain 9 luvun mukainen luvan voimassaolo, muuttaminen sekä toiminnan lopettaminen, luvan muuttaminen, joka on tullut vireille viranomaisen tai toiminnanharjoittajan hakemuksesta (89 §) 60 €/h, 4.1 §:n mukaiset lausunto ja ilmoituskulut (4 lausuntoa ja kaksi lehti-ilmoitusta) 200 € ja 500 € sekä 6.2 §:n mukainen korotus 20 % 3 §:n mukaista maksua suuremmaksi).

 

Lupapäätöksestä tiedottaminen

 

Päätös annetaan tiedoksi julkisella kuulutuksella. Päätös ja sitä koskeva kuulutus julkaistaan Asikkalan kunnan verkkosivuilla www.asikkala.fi sekä Päijät-Häme- lehdessä.

 

Päätös lähetetään tiedoksi seuraaville vastaanottajille:

  • Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiö sr
  • Lausunnonantajat
  • Lähikiinteistöjen omistajat

 

Muutoksenhaku

 

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä.

 

 

Valmistelija Ympäristönsuojelutarkastaja Anniina Jäntti

 p. 044 778 0271, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi

 

Esittelijä Ympäristönsuojelutarkastaja Jäntti Anniina

 

Päätösehdotus Asikkalan ympäristölautakunta päättää myöntää Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiö sr:lle ympäristönsuojelulain 27 §:n mukaisen ympäristöluvan toiminnan olennaisen muuttamisen lentokentän toimintaan. Lupa myönnetään hakemuksen mukaisesti ja edellä mainittuja määräyksiä noudattaen. Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiö sr:lle myönnetään lupa aloittaa mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. Lupaviranomainen katsoo, että kun toiminnanharjoittaja noudattaa lupapäätöstä, on toiminnan jatkaminen mahdollista ennen päätöksen lainvoimaa. Ympäristönsuojelulain 199 §:n mukaan lupaviranomainen voi perustellusta syystä myöntää aloitusluvan. Toiminta on jo olemassa olevaa pitkään vakiintunutta toimintaa, eikä luvan muuttaminen tuo toimintaan olennaisia muutoksia.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

 Toni Seppälä poistui pykälän käsittelystä esteellisenä (edustusjäävi) klo 17.18.