Dynasty tietopalvelu
Asikkalan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimajaosto
Pöytäkirja 11.11.2025/Pykälä 38


Kokousasian teksti

 

Asikkalan kalaportti – kalalogistiikkakeskuksen suunnitelma -hankkeen jatko

 

ELINVJA 11.11.2025 § 38  

38/10.03.02.00/2025  

 

Asikkalan kalaportti – kalalogistiikkakeskuksen suunnitelma -hanke alkoi 4.11.2024. Hankkeen päätavoitteena oli parantaa Asikkalan seudun kalatalouden liiketoimintaedellytyksiä ja lisätä alueen kaupallisen kalastuksen kilpailukykyä. Kalan logistiikkakeskuksen perustamisen ja siihen liittyvän investointisuunnittelun tavoitteena on tehostaa saaliiden käsittelyä, varastointia ja jakelua ja siten parantaa kalastajien ja jalostajien kykyä vastata markkinoiden ja laitosruokatuottajien kysyntään.

 

Hanke sisältyi Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston Suomen ohjelmaan 2021–2027 (Sisä-Suomen Kalaleader).  Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus myönsi hankkeelle tukea 28540.00 euroa. Myönnetty tuki on yhteensä 80,00 prosenttia hankkeen tukikelpoisista kustannuksista.

 

Kalaporttihanke päättyi 30.10.2025. Hankkeen johtopäätöksiä ja ehdotuksia jatkon tiekartaksi vuosille 2026-2030 esiteltiin Asikkalan kunnanhallitukselle 27.10.2025. Tiekartta sisältää askelmerkit hankekokonaisuudesta, joka muodostuisi neljästä työpaketista/hankekokonaisuudesta: Hanke 1 (vuosi 2026): Kalastajien yhteisyrityksen kehittäminen & markkinaselvitykset. Hanke 2 (vuosi 2027): Keskuksen käyttöönottovalmistelujen aloittaminen, Hanke 3 (vuodet 2028-2029): Keskuksen investointihanke ja Hanke 4 (vuodet 2029-2030): Keskuksen toiminta käynnistyy.

 

Tiekarttaan kirjattujen hankkeiden päätavoitteena on vahvistaa ja turvata Asikkalan seudun kalatalouden toimintaedellytykset pitkälle tulevaisuuteen. Ensimmäinen hankevaihe keskittyy yhteisyrityksen perustamisen ja hallintomallin valmisteluun. Tavoitteena on luoda yhteinen toimintaperusta kalastajien väliselle samoin kuin kalastajien ja koulutuskeskus Salpauksen väliselle mahdolliselle yhteistyölle sekä määritellä omistusosuudet, vastuut ja päätöksentekorakenteet. Työpaketin aikana laaditaan yhteisyrityksen liiketoimintasuunnitelma, jossa kuvataan tulevan toiminnan ansaintalogiikka, palvelukokonaisuudet ja roolit suhteessa kalalogistiikkakeskuksen tulevaan infrastruktuuriin. Tämä työpaketti luo hankkeen selkärangan ja toimii lähtökohtana kaikille muille toimenpiteille.

 

Hankevaiheessa kaksi keskitytään markkinaselvityksiin ja verkostojen rakentamiseen. Selvitysten pohjalta laaditaan suosituksia yhteisyrityksen kaupallisista painopisteistä ja myyntistrategiasta, jotta tulevan keskuksen toiminta voidaan käynnistää sujuvasti ja kannattavasti ja voidaan siirtyä kolmanteen eli investointivaiheeseen. Kolmannen vaiheen aikana luodaan edellytykset pienimuotoisen mini-pilotin toteuttamiselle, jonka avulla voidaan testata käytännön toimintamalleja, kuten kalan vastaanottoa, käsittelyä ja logistiikkaratkaisuja ennen hankevaihetta neljä, varsinaisen kalanlogistiikkakeskuksen valmistumista.

 

Asikkalan kunnalla olisi tiekartan mukaisissa hankevaiheissa roolia vain hankevaiheessa yksi.

 

 

Valmistelija Elinvoimajohtaja Tarja Parviainen

 puh. 044 778 0043, etunimi.sukunimi@asikkala.fi

 

Esittelijä Elinvoimajohtaja Parviainen Tarja

 

Päätösehdotus Elinvoimajaosto esittää kunnanhallitukselle seuraavaa. Asikkalan kunta suhtautuu myönteisesti Asikkalan kalaporttihankkeen loppuraportissa Asikkalan kalaportti -hankkeen jatkoksi esitetyn tiekartan toimenpiteiden edistämiseen. Asikkalan seudun kalatalouden toimintaedellytysten kehittäminen ja turvaaminen tulevaisuudessa edellyttää etenkin kalastajilta vahvaa sitoutumista esitettyihin jatkotoimenpiteisiin. Kunta on valmis omalta osaltaan edistämään ehdotetun mukaisesti kalan logistiikkakeskuksen jatkovalmistelua ja olemaan mukana hankevaiheessa yksi, mikäli siihen löydetään hankerahoitus.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.