RSS-linkki
Kokousasiat:https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 17.11.2025/Pykälä 69
Valtuustoaloite Kalmarinranta
HYVOLTK 29.10.2025 § 61
Valtuutettu Kari Kallio jätti valtuustoaloitteen 16.9.2024 koskien Kalmarinrannan kehittämistä. Valtuustoaloite kokonaisuudessaan alla:
Kalmarinranta on ehdottomasti yksi kunnan vetovoimatekijöistä. Alueen kehittäminen edelleen niin, infran kuin palveluiden osalta on kannatettavaa. Ranta-alueen edellinen suunnitelma on peräisin 1980-luvulta. Kunnan puutarhurilla on työstettävänä rannan puistosuunnitelma, joka kannattaa huomioida/yhdistää ranta-alueen kehittämisessä. Rannan kehittäminen tarvitsee kokonaissuunnitelman ja siihen on varauduttava taloudellisesti. Kunnan viranhaltijat esittävät vuoden 2026 talousarvion investointiosaan määrärahaa Kalmarinrannan kokonaissuunnitelman laatimiseksi.
Valmistelija Hyvinvointijohtaja Matti Kettunen
puh. 044 778 0247, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi
Esittelijä Hyvinvointijohtaja Kettunen Matti
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi vastauksen valtuustoaloitteeseen ja toimittaa sen edelleen kunnanhallituksen ja valtuuston käsiteltäväksi.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
KHALL 10.11.2025 § 290
Valmistelija Hyvinvointijohtaja Matti Kettunen
puh. 044 778 0247, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi
Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää:
- Merkitä tiedoksi edellä selostetun vastauksen valtuustoaloitteeseen;
- esittää valtuustolle, että se päättää merkitä tiedoksi edellä selostetun vastauksen valtuustoaloitteeseen ja toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.
Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin. Pykälä tarkastettiin kokouksessa.
KVALT 17.11.2025 § 69
532/10.03.01.01/2025
Valmistelija Hyvinvointijohtaja Matti Kettunen
puh. 044 778 0247, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi
Päätösehdotus Valtuusto päättää merkitä tiedoksi edellä selostetun vastauksen valtuustoaloitteeseen ja toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.