Dynasty tietopalvelu
Asikkalan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 17.11.2025/Pykälä 71


Liitteet
Numero Otsikko
Liite 48 Liite 48Valtuustoaloite koirapuiston perustamisesta
(pdf 60.55 kb)

Kokousasian teksti

 

Valtuustoaloite koirapuiston perustamisesta

 

KHALL 27.10.2025 § 275 

 

 

Yrjö Mattila (SDP) jätti 12.6.2023 valtuustoaloitteen kunnan virallisen koirapuiston perustamisesta Asikkalaan. Koirapuiston tulisi sijaintinsa puolesta olla laajasti kuntalaisten hyödynnettävissä. Koirapuistoa esitetään sijoitettavaksi kunnan puistoon tai sen osaksi, tai vaihtoehtoisesti Aurinkovuoren parkkipaikan läheisyyteen.

 

Koirien määrä on kasvanut Asikkalassa, ja koiranomistajilla on tarve kunnan ylläpitämälle paikalle, jossa koirat pystyvät tutustumaan ja leikkimään. Asikkalan nykyinen vapaaehtoisvoimin perustettu koirapuisto palvelee sijaintinsa puolesta Rantakulman alueen koiranomistajia, mutta vähemmän muita.

 

Teknisten palveluiden arvion mukaan uusi koirapuisto tulisi maksamaan koosta ja sijainnista riippuen n. 60 000–100 000 euroa. Koirapuiston ylläpito aiheuttaisi vuosittain n. 10 000 euron kustannuksen (sähköt, roskat, muu ylläpito).

 

Kunnanhallitus päätti 2.10.2023 elinvoimajaoston esityksen mukaisesti, että koirapuiston perustamista tarkastellaan uudelleen vuoden 2026 talousarviota laadittaessa silloisen taloustilanteen takia. Kunnanhallitus päätti lisäksi, että Rantakulmalla sijaitsevaa koirapuistoa kohennetaan hankkimalla sinne roska-astia, penkki, pöytä sekä tarvittavat opastetaulut. Muihin talkootyöllä toteutettaviin koirapuiston kohennustöihin kunta voi tarjota materiaaleja. Päätetyt kohennukset on toteutettu.

 

Uuden koirapuiston perustamiseen ei edelleenkään pystytä varaamaan tarvittavia resursseja vuoden 2026 talousarvioon.

 

 

Valmistelija Kehittämispäällikkö Isa Maunula

 puh. 044 778 0211, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää:

 

  1. Merkitä tiedoksi edellä selostetun vastauksen valtuustoaloitteeseen;
     
  2. esittää valtuustolle, että se päättää merkitä tiedoksi edellä selostetun vastauksen valtuustoaloitteeseen ja toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Asian käsittely kokouksessa

 

Keskustelun aikana Yrjö Mattila teki seuraavan muutetun päätösehdotuksen:

”2. esittää valtuustolle, että se päättää merkitä tiedoksi edellä selostetun vastauksen valtuustoaloitteeseen ja toteaa, että koirapuistoa ei perusteta vuonna 2026, mutta asiaan voidaan palata vuoden 2027 talousarviovalmistelun yhteydessä.”

Muutettu päätösehdotus raukesi kannattamattomana.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

KVALT 17.11.2025 § 71  

368/10.03.01.00/2023  

 

 

Valmistelija Kehittämispäällikkö Isa Maunula

 puh. 044 778 0211, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi  

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää merkitä tiedoksi edellä selostetun vastauksen valtuustoaloitteeseen ja toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.