Dynasty tietopalvelu
Asikkalan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Esityslista 03.12.2025/Asianro 5



Kokousasian teksti

 

Yhteistoimintasopimus sivistyspalveluiden seudulliseksi kehittämiseksi Päijät-Hämeen kunnissa vuosina 2026-2029

 

HYVOLTK 03.12.2025    

561/00.04.01/2025  

 

Päijät-Hämeen kuntien välinen yhteistyö sivistyspalveluiden seudullisessa kehittämisessä on ollut pitkäjänteistä ja systemaattista. Yhteistyö on alkanut vuonna 2006 Lahden kaupunkiseudun seutuhallinnossa ja vuodesta 2009 lähtien sitä on toteutettu yhteistoimintasopimusten muodossa. Yhteistoimintaa koordinoi Lahden kaupungin sivistyksen palvelualueen seudullisen kehittämisen yksikkö.

 

Yhteistoiminnan tavoitteena on vahvistaa kuntien välistä yhteistyötä, kehittää palveluprosesseja sekä ylläpitää ja vahvistaa seudullisen kehittämisverkoston toimintaa. Yhteistyö tukee palveluiden laatua, asiakaslähtöisyyttä ja kustannustehokkuutta sekä edistää yhteisten toimintamallien kehittämistä erityisesti lapsiperheiden hyvinvoinnin tueksi. Samalla varmistetaan sivistyspalveluiden yhtäläinen laatu ja saatavuus koko Päijät-Hämeen alueella, riippumatta yksittäisen kunnan koosta tai resursseista. Sivistyspalveluiden rakenteita ja toimintatapoja yhtenäistetään, mikä tukee alueellista vaikuttavuutta ja yhdenvertaisuutta.

 

Yhteistoiminta toteutuu kuukausittain kokoontuvan sivistysjohtajista koostuvan seudullisen ohjausryhmän, sen alaisten asiantuntijoista koostuvien kehittämisryhmien ja koordinoivan henkilöstön kautta. Verkosto toimii ennakoivasti ja osaamista jakavana alustana, ja sen toiminta kytkeytyy tiiviisti Päijät-Hämeen hyvinvointialueen kanssa tehtävään säännölliseen yhteistyöhön. Tarkoituksenmukaista yhteistyötä tehdään myös kolmannen sektorin ja muiden verkostojen kanssa. Sivistystoimijoiden yhteistyöllä ja monilla yhteisesti koordinoiduilla ulkopuolista rahoitusta saaneilla kehittämishankkeilla on ollut merkitystä alueen sivistyspalveluiden laadun jatkuvassa parantamisessa sekä kuntien keskinäisen yhteistyön ja luottamuksen rakentumisessa.

 

Sopimus tukee Päijät-Hämeen elinvoimaisuutta ja asukkaiden hyvinvointia. Yksittäiselle kunnalle yhteistyö tuottaa sekä taloudellisia että toiminnallisia hyötyjä.

 

Seudullista toimintaa edistetään ohjausryhmän ja kehittämisryhmien puheenjohtajien yhteisillä vuosittaisilla itsearvioinneilla, joiden tulosten perusteella suunnataan kehittämistä ja laaditaan seuraavan vuoden toimintasuunnitelma. Arviointi- ja laatutyössä Päijät-Hämeen sivistysjohtajien verkosto on kansallinen edelläkävijä ja saanut siitä myös kansainvälistä huomiota. Vuosittain kaikkiin yhteistoimintakuntiin toimitetaan yhteistoiminnan vuosikertomus, josta käy ilmi kunkin vuoden toiminnan painopisteet ja toteutunut talous.

 

Sivistyspalveluiden seudullisen yhteistyön taloudelliset ja toiminnalliset hyödyt on tunnistettu ja yhteistoimintaa halutaan jatkaa edelleen. Sopimuksen jatkaminen vuosille 2026–2029 perustuu ohjausryhmän yksimieliseen päätökseen, ja se toimitetaan kuntien toimielimiin päätöksentekoa varten. Yhteistoimintasopimukseen on kuntien asukaslukuun perustuvan jakosuhteen mukaan sisällytetty yhteistoiminnasta syntyvät kulut vuosittain sekä nykyisten kolmen seudullista yhteistoimintaa koordinoivan työntekijän palkkauskulut.

 

Sopimus astuu voimaan, kun kaikki osapuolet ovat sen hyväksyneet ja kuntien edustajat allekirjoittaneet.

 

LIITTEET:

Yhteistyösopimus vuosille 2026—2029

Sivistyspalveluiden seudullinen yhteistyö

Tilannekuva_Sivistysjohtajien ohjausryhmä

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Haapanen Petri, petri.haapanen(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Kettunen Matti

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta hyväksyy osaltaan Päijät-Hämeen kuntien välisen yhteistoimintasopimuksen sivistyspalveluiden seudulliseksi kehittämiseksi vuosille 2026–2029 ja sitoutuu sen noudattamiseen. Lautakunta esittää kunnanhallitukselle yhteistyösopimuksen hyväksymistä. Sopimuksen allekirjoittaa kunnanjohtaja.

 

Päätös