RSS-linkki
Kokousasiat:https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.11.2025/Pykälä 304
Edustajien valinta vuoden 2026 Douzelage-yleiskokoukseen
KHALL 24.11.2025 § 304
576/04.04.02/2025
Asikkalan kunta kuuluu Euroopan Unionin rahoittamaan Douzelage – European Town Twinning -verkostoon. Asikkala liittyi Douzelage- ystävyyskuntaverkostoon vuonna 2014. Kustakin EU-maasta on edustettuna vain yksi kunta tai kaupunki. Iso-Britannia on eronnut Euroopan Unionista, mutta Iso-Britannian Sherborne sai erityisluvalla pysyä mukana verkoston toiminnassa, kuitenkin omarahoitteisesti. Douzelage-verkoston toiminnan ytimessä ovat nuoret. Toiminta on koulujen erilaisiin hankkeisiin ja projekteihin liittyvää kansainvälistä yhteistyötä, jota EU rahoituksella tukee. Tarkoituksena on lisätä nuorten kansainvälistä aktiivisuutta kielikylpyihin, Erasmus-hankkein erilaisten kulttuurien tuntemiseen, oppilasvaihtoihin, työpaikkoihin ja ympäristöön.
Verkoston jäsenkunnat ovat etupäässä 5000–20000 asukkaan kuntia. Toiminta on ympärivuotista, mutta kerran vuodessa kaikkien maiden edustajat matkaavat yleiskokoukseen (General Meeting), joka toimii samalla asioista päättävänä foorumina vuosikokouksen tapaan. Jokaisesta jäsenkunnasta kutsutaan vuosittaiseen tapaamiseen yhteensä viisi edustajaa; kaksi edustajaa edellä mainittuun yleiskokoukseen, yksi edustaja kouluyhteistyötä edistävään kokoukseen (Education Meeting), sekä kaksi nuorisoedustajaa (Youth Meeting).
Vuoden 2026 kokous järjestetään Maltalla, Marsaskalassa 3.-6.9.2026. Opettajaedustajan valintaprosessi on käynnissä (valinnan suorittaa kunnanjohtaja ja sivistysjohtaja), samoin nuorisoedustajien valinta (valinnan suorittaa nuorisovaltuusto ja Vääksyn Yhteiskoulun rehtori). Yleiskokouksen edustajista päätöksen tekee kunnanhallitus.
Kustannukset kokoukselle katetaan matkustuskuluja lukuunottamatta Douzelage-verkoston kautta Euroopan Unionin rahoituksella. Matkustuskulut minimoidaan aina valitsemalla edulliset lennot. Kokonaiskustannukset kunnalle ovat vuosittain näistä matkustuskustannuksista johtuen olleet 500–700 euroa, riippuen yleiskokouksen paikkakunnasta. Ilmoittautumiset tulee tehdä vuoden 2026 tapahtumaan 12.12.2025 mennessä.
Valmistelija Kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka
puh. 040 778 0210, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi
Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää valita toiseksi edustajaksi Douzelage-yleiskokoukseen 3.-6.9.2026 kunnanjohtajan, ja toiseksi edustajaksi kunnanhallituksen jäsenen.
Päätös Kunnanhallitus päätti valita toiseksi edustajaksi Douzelage-yleiskokoukseen 3.-6.9.2026 kunnanjohtajan, ja toiseksi edustajaksi kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja Tuomo Riihilahden.