RSS-linkki
Kokousasiat:https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.11.2025/Pykälä 300
Elinvoimapalveluiden neljännesvuosiraportti 1-9/2025 ja lisämäärärahapyyntö
ELINVJA 11.11.2025 § 40
Elinvoimapalveluiden talous on toteutunut tammi-syyskuussa pääosin talousarvion mukaisesti. Joukkoliikenteen määräraha on osoittautunut alun alkaen alimitoitetuksi. Vuodelle 2024 joukkoliikenteen määräraha talousarviossa oli noin 280 000 euroa, mutta lopullinen toteuma oli noin 374 000 euroa. Vuodelle 2025 määräraha 264 150 euroa on arvioitu vuoden 2024 talousarvion perusteella liian alhaiseksi, lopullisen toteuman vuodelta 2024 selvittyä vasta talousarvion laatimisen jälkeen. Vuoden 2025 osalta toteuman arvioidaan muodostuvan 390 000 euron suuruiseksi eli noin 126 000 euroa yli talousarvion.
Työllisyyspalveluissa työttömyysturvan rahoitusosuus näyttäisi muodostuvan noin 50 000 euroa talousarviota suuremmaksi ennakoitua huonomman työllisyyskehityksen vuoksi. Kaavoituksessa palveluiden ostot näyttäisivät muodostuvan hieman ennakoitua suuremmiksi etenkin Ruotsalaisen rantaosayleiskaavan aiheuttamien lisätöiden ja viivästymisen vuoksi. Elinkeinopalvelujen, markkinoinnin ja matkailun sekä maaseutuhallinnon osalta talousarvio näyttäisi toteutuvan suunnitellusti.
Elinvoimapalveluiden talousarviomääräraha ei tule riittämään, minkä vuoksi valtuustolle esitetään 200 000 euron suuruinen lisämäärärahapyyntö. Vuoden 2026 talousarvioesitys on laadittu ottaen huomioon lisämäärärahan tarve vuodelle 2025.
Valmistelija Talousjohtaja Aapo Pispa
puh. 044 778 0220, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi
Esittelijä Elinvoimajohtaja Parviainen Tarja
Päätösehdotus Elinvoimajaosto
- merkitsee neljännesvuosiraportin 1-9/2025 tiedoksi ja
- esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että elinvoimapalveluiden talousarviomäärärahaan lisätään 200 000 euroa vuodelle 2025.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
KHALL 24.11.2025 § 300
270/02.02.00/2024
Valmistelija Talousjohtaja Aapo Pispa
puh. 044 778 0220, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi
Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää:
- merkitä elinvoimapalveluiden neljännesvuosiraportin 1-9/2025 tiedoksi ja
- esittää valtuustolle, että elinvoimapalveluiden talousarviomäärärahaan lisätään 200 000 euroa vuodelle 2025.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.