RSS-linkki
Kokousasiat:https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.11.2025/Pykälä 303
Kiinteistötoimitusten uskotun miehen tehtävän päättäminen ja uuden uskotun miehen valinta
KHALL 26.05.2025 § 130
Kiinteistönmuodostamislain 6 §:n mukaan valtuuston tulee valita kunnan kiinteistötoimitusten uskotuiksi miehiksi vähintään kuusi henkilöä valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi. Käytännössä on tarkoituksenmukaista valita heitä enemmän.
Uskotun miehen tulee olla kiinteistöasioihin perehtynyt ja paikalliset olot tunteva henkilö. Vaalikelpoisuudesta uskotun miehen toimeen on lisäksi voimassa, mitä käräjäoikeuden lautamiehistä säädetään. Uskotuksi mieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai joka on täyttänyt 65 vuotta.
Uskottuja miehiä valittaessa on huomioitava naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain säännökset.
Kiinteistötoimitusten luonteesta johtuen tulisi uskotuiksi miehiksi valita sellaisia henkilöitä, joilla on mahdollisuus suorittaa tätä tehtävää päiväaikaan ja maasto-olosuhteissa.
Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan. Suostumus on annettava ennen kuin henkilö valintaan luottamustoimeen. Laissa ei säädetä suostumuksen kirjallisesta muodosta. Suositeltavaa on ottaa kaikki suostumukset kirjallisina, jolloin annettu suostumus voidaan tarvittaessa näyttää toteen.
Tällä hetkellä Asikkalassa on kuusi (6) kiinteistötoimitusten uskottua miestä.
Valmistelija Hallinnon asiantuntija Iivari Käkelä
puh. 044 778 0226, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi
Hallintoassistentti Veeti Varis
puh. 044 778 0040, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi
Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se päättää valita kuusi (6) kiinteistötoimitusten uskottua miestä valtuuston toimikaudeksi.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
KVALT 09.06.2025 § 44
Valmistelija Hallinnon asiantuntija Iivari Käkelä
puh. 044 778 0226, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi
Hallintoassistentti Veeti Varis
puh. 044 778 0040, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi
Päätösehdotus Valtuusto päättää valita kuusi (6) kiinteistötoimitusten uskottua miestä valtuuston toimikaudeksi.
Päätös Valtuusto päätti valita kiinteistötoimitusten uskotuiksi miehiksi valtuuston toimikaudeksi Olli Suntiolan, Paula Iso-Kuuselan, Hannu Siivosen, Sami Polvelan, Leevi Kivistön ja Jukka Mattssonin.
KHALL 24.11.2025 § 303
236/00.00.01/2025
On käynyt ilmi, että kiinteistötoimitusten uskotuksi mieheksi kesäkuussa valittu Leevi Kivistö ei ole ikänsä puolesta vaalikelpoinen uskotun miehen tehtävään.
Uskotun miehen vaalikelpoisuuteen sovelletaan käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain 2 §: ä. Sen mukaan uskotun miehen on oltava valintahetkellä iältään 25–64 vuotta. Lisäksi em. pykälässä on mainittu vaalikelpoisuuden lisäkriteerit sekä virat ja toimet, joissa uskottu mies ei voi toimia.
Kiinteistönmuodostamislain 6 §:n mukaan valtuuston tulee valita kunnan kiinteistötoimitusten uskotuiksi miehiksi vähintään kuusi henkilöä valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi. Asikkalassa on tällä hetkellä kuusi (6) kiinteistötoimitusten uskottua miestä. Tämän vuoksi Kivistön tilalle on valittava uusi henkilö.
Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan. Suostumus on annettava ennen kuin henkilö valintaan luottamustoimeen. Laissa ei säädetä suostumuksen kirjallisesta muodosta. Suositeltavaa on ottaa kaikki suostumukset kirjallisina, jolloin annettu suostumus voidaan tarvittaessa näyttää toteen.
Valmistelija Hallinnon asiantuntija Iivari Käkelä
puh. 044 778 0226, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi
Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että se:
- Toteaa Leevi Kivistön luottamustehtävän kiinteistötoimitusten uskottuna miehenä päättyneeksi;
- Päättää valita uuden kiinteistötoimitusten uskotun miehen valtuuston toimikaudeksi.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.