RSS-linkki
Kokousasiat:https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 12.03.2026/Pykälä 40
Edustajan valinta Vesivehmaan koulun suunnitelmien pisteytysten arviointiraatiin
KASOPLTK 12.03.2026 § 40
Vesivehmaan koulun suunnittelutyö etenee. Koulun suunnittelu on käynnissä ja suunnitelmien arviointi tapahtuu viikolla 15.
Tarjousten / suunnitelmien pisteytys arviointiraatien toimesta:
Urakkalaskennassa saadut tarjoukset ja saadut suunnitelmaratkaisut pisteytetään ja pisteiden perusteella paras tarjoaja valitaan hankkeen toteuttajaksi. Osa pisteistä muodostuu tarjotusta urakkahinnasta, osa pisteistä muista teknisistä asioista ja osa pisteistä esitetyistä suunnitelmista, jotka arvioidaan kolmen arviointiraadin toimesta. Parhaat yhteispisteet saaneen ja valittavan urakoitsijan kanssa aloitetaan varsinainen suunnitteluprosessi, jonka aikana suunnitelmaa tullaan
vielä yksityiskohtaisemmin suunnittelemaan loppuun ja tarvittavissa määrin muokkaamaan.
• Urakkahinnan pisteytyksen painoarvo on 75 %
• Suunnitelmien arvioinnin painoarvo yhteensä 20 %
• Muun laatupisteytyksen painoarvo yhteensä 5 %
Suunnitelmien arviointi ja pisteytys raadeissa:
Arviointiraateja on yhteensä kolme (3) ja kaikilla on omat ennalta ilmoitetut kriteerit, joita suunnitelmista tarkastellaan ja arvioidaan. Kukin arviointikriteeri tarkastellaan erikseen ja omana kohtanaan eri suunnitelmista, jonka jälkeen suunnitelmat asetetaan paremmuusjärjestykseen sen kyseisen arviointikohdan perusteella. Paras
suunnitelma saa 5 pistettä ja siitä seuraavat alaspäin 4, 3, 2, 1. Mikäli esim. kaksi suunnitelmaa on niin samanlaisia, että ei voida erottaa parempaa ratkaisua, niin myös sama pistemäärä on mahdollinen.
Arviointiraadin tulee päästä kaikista kohdista yksimielisyyteen ja arviot pitää pystyä perustelemaan, jollain tavalla ja perusteet kirjataan arviointimuistioon. Huomioitavaa myös arviointiin, että kaikkia
yksityiskohtia ei ole välttämättä suunnitelmissa vielä esitetty kattavasti ja helposti muutettavat / vähäiset seikat voidaan ottaa huomioon arvioitaessa suunnitelman toimivuutta. Suunnitelmamateriaalit tullaan esittelemään raadeille rakennuttajakonsultin toimesta (Berater Oy) ja samalla ohjataan arviointiraadin toimintaa ja kirjataan arviointimuistiot, mutta arvioihin ei
puututa.
Arviointiraadit:
Raati 1: Opettajat / koulu
Raati 2: Tekninen toimi, huolto, siivous, keittiö
Raati 3: Viranhaltijat/ päättäjät, sidosryhmät ja iltakäyttäjät
Lautakunnan edustaja osallistuu raati 3, työskentelyyn joka tapahtuu liikuntahallin kokoustilassa torstaina 9.4. klo 17-18.30.
Valmistelija Sivistysjohtaja Haapanen Petri, petri.haapanen(a)asikkala.fi
Esittelijä Sivistysjohtaja Haapanen Petri
Päätösehdotus Lautakunta valitsee keskuudestaan edustajan Vesivehmaan koulun suunnitelmien pisteytysten arviointiraatiin
Keskustelun aikana Veera Heinonen ja Kari Kallio ilmoittivat olevansa halukkaita raadin jäseneksi. Jussi Laukkanen esitti Jorma Petäystä raadin jäseneksi. Koska oli useampia ehdokkaita päätettiin äänestää suljetulla lippuäänestyksellä kokousta keskeyttämättä. Äänestyksessä Veera Heinonen sai 5 ääntä, Kari Kallio yhden äänen ja Jorma Petäys yhden äänen.
Päätös Edustajaksi valittiin Veera Heinonen