RSS-linkki
Kokousasiat:https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 12.03.2026/Pykälä 33
Esiopetuksen järjestäminen lukuvuonna 2026-2027
KASOPLTK 12.03.2026 § 33
664/12.00.00/2025
Lapsen on 1.8.2015 alkaen osallistuttava oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuotena vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan. Kunnilla on velvollisuus järjestää perusopetuslain (628/1998) mukaista esiopetusta.
Esiopetuksessa noudatetaan Asikkalan esiopetussuunnitelmaa, joka on päivitetty ja hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksessa 15.1.2026 § 6. Esiopetusta tulee järjestää myös pidennetyn oppivelvollisuuden (1.8.2026 lähtien varhennetun oppivelvollisuuden) piirissä oleville lapsille ja niille lapsille, jotka aloittavat perusopetuksen vuotta säädettyä myöhemmin.
Esiopetusta tulee järjestää vähintään 700 tuntia vuodessa. Esiopetukseen osallistuvilla lapsilla tulee olla mahdollisuus käyttää varhaiskasvatuspalvelua esiopetuksen lisäksi. Lapsen esiopetukseen osallistumisesta päättää huoltaja. Esiopetus on maksutonta ja samoin kuljetus, mikäli maksuttomuuden ehdot täyttyvät perusopetuslain, sekä kuntakohtaisten päätösten perusteella.
Esiopetukseen ilmoittauduttiin sähköisesti 6.2.2026 mennessä.
Esiopetushakemuksia on tullut yhteensä 60 kpl. Esiopetushakemuksien ensisijaisten toiveiden perusteella hakemukset jakautuvat seuraavasti: Vääksyn esiopetus 43 kpl, Vesivehmaa 16 kpl, Kalkkisten ryhmis 1kpl.
Tulevalla toimintakaudella esiopetusta järjestetään ajalla 17.8-18.12.2026 ja 7.1-28.5.2027. Esiopetuksessa noudatetaan pääsääntöisesti koulun työ- ja loma-aikoja.
Valmistelija Varhaiskasvatuspäällikkö Laine Nerinda
Esittelijä Sivistysjohtaja Haapanen Petri
Päätösehdotus Lautakunta päättää, että
- esiopetusta järjestetään Vääksyn esiopetuksessa (kolme ryhmää) ja Vehmiksessä (yksi ryhmä).
- esiopetusta järjestetään ajalla 17.8-18.12.2026 ja 7.1-28.5.2027
Esiopetuksessa noudatetaan pääsääntöisesti koulun työ- ja loma-aikoja.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.