RSS-linkki
Kokousasiat:https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 12.03.2026/Pykälä 35
Lukiokoulutuksen järjestämislupa: Vääksyn Yhteiskoulun, lukion hakemus lukion erityiseen koulutustehtävään ja poikkeamaan tuntijaosta
KASOPLTK 12.03.2026 § 35
64/12.00.02/2026
Lukion erityinen koulutustehtävä tarkoittaa opetusta, jossa painotetaan yhtä tai useampaa oppiainetta tai opintokokonaisuutta, ja jonka toteuttamiseksi koulutuksen järjestäjällä on mahdollisuus poiketa lukiokoulutuksen valtakunnallisesta tuntijaosta. Erityinen koulutustehtävä ja siihen mahdollisesti sisältyvä valtakunnallinen kehittämistehtävä edellyttävät opetus- ja kulttuuriministeriön lupaa.
Asikkalan kunta hakee Vääksyn Yhteiskoulun lukiolle erityistä koulutustehtävää ja poikkeamaa valtakunnallisesta tuntijaosta. Valmistelutyötä ilmailulinjan kehittämiseksi on tehty ilmailulinjan ohjausryhmässä, jota johtaa yläkoulun ja lukion rehtori.
Vääksyn Yhteiskoulun lukion ilmailulinja on Suomen ainoa monipuolinen ilmailulukio. Vääksyn Yhteiskoulun lukiossa on toiminut ilmailulinja jo 20 vuoden ajan ja sen kohderyhmänä ovat opiskelijat, jotka haluavat liikennelentäjiksi, sotilaslentäjiksi tai lennonjohdon tehtäviin. Ilmailulinjalle hakijoiden lukumäärä on joka vuosi ylittänyt linjalle otettavian lukumäärän. Hakijoita on yleensä ollut noin 30-60. Erityinen koulutustehtävä tukisi ilmailualan vetovoimaa ja edistäisi koulutuksellista saavutettavuutta.
Asikkalan kunta on sitoutunut edistämistämään lukion ilmailulinjaa. Vääksyn Yhteiskoulun uuteen koulurakennukseen on luotu loistavat olosuhteet opintojen suorittamiseen mm. uuden ilmailusimulaattorin hankinnan osalta. Ilmailuopettajan täydennyskoulutukseen on resurssoitu vuosien aikana. Opiskelijoiden hyvinvointiin ja heidän integtointiin osaksi Vääksyn Yhteiskoulua ja Asikkalan kuntaa on tehty runsaasti erilaisia toimenpiteitä esim. asunnon välityksen, kuntaan tutustumisen, ryhmäytymispäivien ja vapaa-ajan harrastustoiminnan osalta.
Ilmailulinjan opiskelijat suorittavat laajan kokonaisuuden (vähintään 24 op) tavanomaisten lukio-opintojen lisäksi, mikä nostaa heidän kokonaisopintopistemääränsä huomattavan korkeaksi. Poikkeama valtakunnallisesta tuntijaosta on siksi välttämätön opiskelukuormituksen kohtuullistamiseksi ja ilmailuopintoihin keskittymisen mahdollistamiseksi. Se myös mahdollistaisi ilmailun opintojakson lisäksi mahdollisuuden valintamahdollisuuden esimerkiksi lyhyistä kielistä (ranska, saksa, venäjä) tai luonnontieteistä (FYKE, BIGE).
Vääksyn Yhteiskoulun lukiokoulutuksen ilmailulinjalla on pitkä historia. Ilmailualan strateginen merkitys on kasvanut, koska lentoliikenne on entistä tärkeämpää Suomen saavutettavuudelle, huoltovarmuudelle, elinkeinoelämälle ja kansainväliselle kilpailukyvylle. Lahti-Vesivehmaan lentokentän läheisyys tukee koulutuskokonaisuuden suorittamista lukiossamme. Ilmailulinjan koulutuksen säilyttämiseksi ja kehittämiseksi erilliskoulutusohjelma ja poikkeama valtakunnallisesta tuntijaosta on meille välttämätön.
Valmistelija Sivistysjohtaja Haapanen Petri, petri.haapanen(a)asikkala.fi
Rehtori Koponen Jarkko, jarkko.koponen(a)asikkala.fi
Esittelijä Sivistysjohtaja Haapanen Petri
Päätösehdotus Lautakunta päättää hyväksyä, että Asikkalan kunta hakee opetus- ja kulttuuriministeriöltä muutosta Vääksyn Yhteiskoulun lukiokoulutuksen järjestämislupaan koskien lukion ilmailulinjaa ja sen myötä poikkeamaan tuntijaosta. Lautakunta velvoittaa sivistysjohtajaa valmistelemaan hakemusta opetus-ja kulttuuriministeriölle.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.