Dynasty tietopalvelu
Asikkalan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 23.04.2026/Pykälä 47


Kokousasian teksti

 

Varhaiskasvatuksen kesäpäivystys ja hyvityspäivät v.2026

 

KASOPLTK 12.03.2026 § 31 

 

 

Varhaiskasvatustoiminta keskitetään esiopetuksen ja koulujen loma-aikoina, koska varhaiskasvatuksen palveluntarve vähenee. Päiväkoti Peuhis toimii päivystävänä päiväkotina ajalla 22.6.2026-31.7.2026.

 

Kesäkuukausien poissaoloihin perheet ovat saaneet maksuhyvityksiä, mikäli lapset eivät käytä varhaiskasvatuspalveluja tiettynä aikana. Tämä koskee kaikkia varhaiskasvatuksen toimintamuotoja. Näihin lasten poissaoloihin on keskitetty henkilöstön lomia ja sijaisuudet on pyritty hoitamaan sisäisesti.

 

Hyvitysjaksoa ehdotetaan ajalle 22.6 - 16.8.2026. Tuona aikana hyvitetään kaikki poissaolot, jotka kestävät yhtäjaksoisesti vähintään 14 vuorokautta. Mikäli lapsi tulee ennalta sovitusta poiketen hoitoon, asiakasmaksu peritään maksuperusteiden mukaisesti. Myös varatusta varahoidosta laskutetaan, jos sitä ei ole peruttu.

 

Perheen tulee ilmoittaa lapsen kesäpoissaolot su 3.5.2026 mennessä Päikky-sovelluksen kautta.

 

 

 

Valmistelija Varhaiskasvatuspäällikkö Laine Nerinda

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Haapanen Petri

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää, että

a) varhaiskasvatuksen päivystysjakso on 22.6.2026-31.7.2026 ja päivystys keskitetään päiväkoti Peuhikseen.

b) lapsen ollessa poissa yhtäjaksoisesti vähintään 14 vuorokautta ajalla 22.6 - 16.8.2026, saa perhe maksuhyvityksen samalta vastaavalta ajalta, jos poissaolo on ilmoitettu Päikky-sovelluksen kautta sunnuntaihin 3.5.2026 mennessä.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

KASOPLTK 23.04.2026 § 47  

665/12.07.00/2025  

 

Varhaiskasvatuksen kesäpäivystyksestä päätettiin lautakunnassa 12.03.2026 § 31. Tämän jälkeen varhaiskasvatusyksiköissä tehtäviin kesäajan remontteihin tuli muutoksia, jotka vaikuttavat myös varhaiskasvatuksen kesäpäivystykseen. Koska muutoksissa remonttitarpeita kohdistui erityisesti päiväkoti Peuhiksen tiloihin, on ehdotuksena, että kesäpäivystys toteutetaan 22.6-31.7.2026 päiväkoti Hulivilissä sekä päiväkoti Vehmiksessä. Näin varhaiskasvatuksen yksiköihin kohdistuvat remontit saadaan toteutettua kesän 2026 aikana.

Hyvitysjaksoa ehdotetaan ajalle 1.6 - 16.8.2026. Tuona aikana hyvitetään kaikki poissaolot, jotka kestävät yhtäjaksoisesti vähintään 14 vuorokautta. Mikäli lapsi tulee ennalta sovitusta poiketen hoitoon, asiakasmaksu peritään maksuperusteiden mukaisesti. Myös varatusta varahoidosta laskutetaan, jos sitä ei ole peruttu.

 

Perheen tulee ilmoittaa lapsen kesäpoissaolot su 3.5.2026 mennessä Päikky-sovelluksen kautta.

 

 

 

Valmistelija Varhaiskasvatuspäällikkö Laine Nerinda

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Kettunen Matti

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää, että

a) varhaiskasvatuksen päivystysjakso on 22.6.2026-31.7.2026 ja päivystys keskitetään päiväkoti Huliviliin ja päiväkoti Vehmikseen.

b) lapsen ollessa poissa yhtäjaksoisesti vähintään 14 vuorokautta ajalla 1.6 - 16.8.2026, saa perhe maksuhyvityksen samalta vastaavalta ajalta, jos poissaolo on ilmoitettu Päikky-sovelluksen kautta sunnuntaihin 3.5.2026 mennessä.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.