Dynasty tietopalvelu
Asikkalan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Esityslista 26.05.2026/Asianro 5


Kokousasian teksti

 

Kasvatus- ja opetuspalveluiden kokoukset syksyllä 2026

 

KASOPLTK 26.05.2026    

553/00.01.02/2025  

 

Asikkalan kunnan hallintosäännön luvussa 19 on kuvattu menettelytavat toimielimen kokouskäytänteille.

 

Toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

Kasvatus- ja opetuslautakunnan kokoukset pidetään ensisijaisesti kunnanvirastolla. Kokoukset alkavat pääsääntöisesti klo 17.00. Kunnan hallintosäännön luvussa 19 on kuvattu myös kokouksen menettelytavat.  Se mahdollistaa myös sähköisesti pidettävän lautakunnan kokouksen (152 §).  Ehdotuksena on, että lautakunta pitää aina joko läsnäolo tai sähköisen kokouksen ei hybridikokousta.

 

Syksyn 2026 kokousajat ja alustavat aiheet ovat seuraavasti:

 

-          13.8. mm. Strategian ja palvelualueen toimenpideohjelma,  Liikenteen vaaranpaikkakartoitus, palvelualueen toimenpideohjelma, TA 2027 valmistelu, kiinteistöraportti

 

-          17.9. mm. Talouden toteuma 2026, koulujen ja päiväkotien toimintasuunnitelmat

 

-          15.10 mm. Koulujen ja päiväkotien toimintasuunnitelmat, lukuvuoden 2027-2028 työ- ja loma-ajat, oppilaskuljetusten toteutumisen seuranta, TA 2027

 

-          12.11. mm. Talouden toteuma 2026, valtuustotason tavoitteiden arviointi, TA 2027

 

-          10.12. mm. Kevään 2027 kokousajankohdat

 

Erillisiä perehdytys- ja valmistelutilaisuuksia järjestetään tarvittaessa.

Esityksenä on, että kokousten pöytäkirjan pitäjänä toimii talouspäällikkö Aija Viikilä.

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Petri Haapanen, petri.haapanen(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Haapanen Petri

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää a) vahvistaa syksyn 2026 kokousajankohdiksi 13.8. , 17.9., 15.10., 12.11. ja 10.12.,

 

b) että kokousten pöytäkirjan pitäjänä toimii talouspäällikkö Aija Viikilä.

c) että kokoukset pidetään kokouskutsussa joko ilmoitetussa paikassa läsnäolo kokouksena tai sähköisesti klo 17.00 alkaen ja

d) että varsinaisten kokousten lisäksi pidetään tarvittaessa ylimääräisiä kokouksia.

 

 

Päätös