Dynasty tietopalvelu
Asikkalan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 20.01.2026/Pykälä 4


Kokousasian teksti

 

Lausunto Evon retkeilyalueen osayleiskaavan muutoksesta ja laajennuksesta

 

YMPLTK 20.01.2026 § 4  

668/10.02.01/2025  

 

Hämeenlinnan kaupunki pyytää lausuntoa Evon retkeilyalueen osayleiskaavan muutoksesta ja laajennuksesta (kaavanro 9531). Lausunto pyydetään toimittamaan 23.1.2026 mennessä. Kaava-alue rajautuu Asikkalan kunnan rajalle.

 

Kaavoituksen tavoitteena on lisätä retkeilyalueen palveluja ja

majoitusmahdollisuuksia sekä huomioida retkeilyn, opetuksen ja tutkimuksen, luonnon ympäristön, alueen muun maankäytön sekä mahdollisen kansallispuiston edellytysten yhteensovittamistarpeet. Kaavoitus on käynnistetty Metsähallituksen aloitteesta ja suunnittelualueeseen kuuluu myös muiden maanomistajien

alueita.

 

Evon retkeilyalueen osayleiskaavan muutoksen ja laajennuksen tavoitteena on laatia alueelle oikeusvaikutteinen kaava, jonka keskeisimpiä rakentamisalueita jatkosuunnitellaan myöhemmin asemakaavalla. Kaavatyön keskeisinä tavoitteina on lisätä alueen palveluja ja  majoitusmahdollisuuksia sekä huomioida retkeilyn, luonnon ympäristön sekä alueen muun maankäytön yhteensovittamistarpeet.

 

Kaava-alue sijaitsee Hämeenlinnan koillisosassa, Evon retkeilyalueella. Kaava-alueen laajuus on noin 79 km². Kaava-alueeseen kuuluu valtion omistamien ja Metsähallituksen hallinnoimien alueiden lisäksi Hämeenlinnan ammattikorkeakoulu HAMK:n ja yksityisten maanomistajien alueita. Kaava-alue rajautuu pohjoisessa Padasjoen kunnan rajaan ja idässä Asikkalan kunnan rajaan. Kaava-alue sisältää retkeilyalueen lisäksi mm. Hämeen ammattikorkeakoulun Evon kampusalueen, opetusmetsäalueita, ja luonnonsuojelualueita ja maa- ja metsätalouskäytössä olevia alueita.

 

Valmistelija Jäntti Anniina Ympäristönsuojelutarkastaja

 puh. 044 7780277 s.posti etunimi.sukunimi@asikkala.fi

 

Esittelijä Ympäristönsuojelutarkastaja Jäntti Anniina

 

Päätösehdotus Asikkalan ympäristölautakunnalla ei ole lausuttavaa Evon retkeilyalueen osayleiskaavan muutoksesta ja laajennuksesta.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.