RSS-linkki
Kokousasiat:https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 27.01.2026/Pykälä 5
Asfaltointitöiden yhteishankinta kaudella 2026-2028
TEKNLTK 27.01.2026 § 5
4/02.08.00/2026
Asikkalan kunta oli mukana Heinolan kaupungin vuonna 2021 kilpailuttamassa asfaltointitöiden hankinnassa. Kilpailutus toteutettiin seudullisena yhteishankintana Asikkalan, Hartolan, Hollolan, Iitin, Kärkölän, Padasjoen ja Sysmän kuntien sekä Heinolan ja Orimattilan kaupunkien ja Orimattilan Vesi Oy:n, Orimattilan Lämpö Oy:n sekä Aurinkovuoren Vesi Oy:n kesken. Puitesopimus käynnistyi 1.5.2021 ja siitä on käytössä toinen optiovuosi. Uuden asfaltointitöitä koskevan puitesopimuksen sopimuskauden olisi tarkoitus alkaa 1.5.2026.
Nyt käynnistyvän hankinnan kohteena ovat eri puolilla Päijät-Hämettä sijaitsevien kuntien ja kaupunkien yleisellä liikenteellä olevat kadut, tiet ja kevyen liikenteen väylät sekä muut liikenne-, piha- ym. alueet ja niiden päällystys- ja pintarakennetyöt.
Hankinta toteutetaan julkisista hankinnoista annetun lain (1397/2017) 21 §:n tarkoittamana yhteishankintana. Heinolan kaupunki julkaisee hankintailmoituksen ja tarjouspyynnön sekä tekee sen jälkeen tarvittavat muut toimenpiteet, hankintapäätökset ja muut hankintamenettelyyn liittyvät ratkaisut hankintaan osallistuvien hankintayksiköiden puolesta antaen ne myös tiedoksi asianosaisille. Hankintailmoituksen ja tarjouspyynnön sekä sen liitteiden laadinta tapahtuu yhteishankintaa koskevassa hankintayhteistyösopimuksessa kuvatulla tavalla.
Kukin hankintayksikkö solmii tarjouspyynnön liitteenä olevaan hankintasopimusluonnokseen perustuvan saman sisältöisen puitesopimuksen tehden itse kilpailutettuun puitesopimukseen perustuvat tilaukset. Kukin tilaaja vastaa itse yksin sopimusvelvoitteistaan suhteessa palveluntuottajaan.
Mahdollisessa hankintaoikaisua ja muutoksenhakuasiassa koskevassa asiassa kukin hankintayksikkö valtuuttaa Heinolan kaupungin toimimaan kaikkien hankintayksiköiden puolesta. Oikeudenkäyntikuluista ja mahdollisista markkinaoikeuden määräämistä seuraamuksista vastaa kukin kunta hankintayhteistyötä koskevassa sopimuksessa erikseen sovittavalla tavalla.
Asikkalan kunnan lisäksi hankintaan osallistuvat Hollolan, Hartolan, Heinolan, Iitin, Kärkölän, Orimattilan, Padasjoen ja Sysmän kunnat.
Hankinta on hankintalain mukainen rakennusurakka, jonka ennakoitu arvo ylittää EU-palveluhankinnoille säädetyn kynnysarvon. Hankintasopimus tulee voimaan, kun hankintasopimus on allekirjoitettu molempien sopijapuolten toimesta.
Varsinainen sopimuskausi on noin kolme (3) vuotta, arvioidusti ajalla 1.5.2026 – 31.12.2028. Varsinaisen sopimuskauden jälkeen hankintasopimusta on mahdollista jatkaa kahdella (2) yhden (1) vuoden mittaisella optiokaudella. Yhteishankinnassa mukana olevat hankintayksiköt valtuuttavat Heinolan kaupungin päättämään mahdollisen option käytöstä käytyään ensin keskustelut yhteistyökuntien kanssa keskenään sekä valitun palveluntuottajan kanssa.
Hankinnan ennakoitu arvo on vuositasolla noin 150 000 euroa Asikkalan kunnan osalta.
Asikkalan kunta ja muut hankintamenettelyyn osallistuvat kunnat eivät sitoudu tiettyyn hankintamäärään, vaan palveluita hankitaan tarpeiden mukaisesti.
Valittavan urakoitsijan valintaperusteena on halvin kokonaishinta, joka on laskettu tarjouslomakkeen avulla. Palvelujen laadukkuudesta huolehditaan lisäksi tarjouspyyntöön otetuilla vähimmäisvaatimuksilla.
Valmistelija Tekninen johtaja Aki Tiihonen
puh. 044 778 0893, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi
Esittelijä Tekninen johtaja Tiihonen Aki
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää:
- käynnistää asfaltointitöiden yhteishankinnan,
2. valtuuttaa tekninen johtaja Aki Tiihosen allekirjoittamaan asfaltointitöitä koskevan hankintayhteistyösopimuksen,
3. valtuuttaa Heinolan kaupungin toimivaltaisten edustajien laatimaan asfaltointitöitä koskevan hankintailmoituksen ja tarjouspyynnön tarvittavine liitteineen,
4. valtuuttaa Heinolan kaupungin toteuttamaan hankintamenettelyn aikana tarjoajien asemaan vaikuttavat hankintapäätökset ja muut tarjouspyynnössä määritellyn hankintamenettelyn edellyttämät toimet, ja
5. valtuuttaa Heinolan kaupungin ratkaisemaan mahdolliset hankintaoikaisua koskevat vaatimukset ja vastaamaan valitusasiassa Asikkalan kunnan puolesta, sekä
6. valtuuttaa teknisen johtajan päättämään mahdollisten optiovuosien käyttämisestä.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.