RSS-linkki
Kokousasiat:https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 27.01.2026/Pykälä 9
Kokousasian teksti
Tiedoksiantoasiat
TEKNLTK 27.01.2026 § 9
Tekninen lautakunta merkitsee tiedokseen seuraavat ilmoitusluonteiset kirjeet ja päätökset:
Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös 27.11.2025/358/2025
Lehmonkärjen väylä määrätty julkiseksi kulkuväyläksi.
Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätös 22.12.2025 HAMELY/531/2020
Vesilain valvontaviranomaisena Hämeen Ely on katsonut, että Kuotaanrannan venesataman tuloväylän ja satama-altaan ruoppaaminen ja ruoppausmassojen läjitys on olennaisilta osiltaan tehty Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksen mukaisesti.
Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee tiedokseen ilmoitusluontoiset kirjeet ja päätökset.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.