Dynasty tietopalvelu
Asikkalan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 11.03.2026/Pykälä 23


Kokousasian teksti

 

Hankehaku Harrastamisen Suomen malli lukuvuonna 2026-2027

 

KASOPLTK 12.02.2026 § 22 

 

 

Harrastamisen Suomen mallin avustuksen hakuaika on 27.1.-3.3.2026 klo 16.15 asti. Kohderyhmänä on perusopetuksen vuosiluokkien 1–9 oppilaat. Koulujen kerhotoiminnan avustuksen hakuaika on 26.1. – 6.3.2026. Kohderyhmänä on pääasiassa vuosiluokkien 3–9 oppilaat.

 

Nykyisten kerhojen määrä on seuraava:

-          Aurinkovuoren koulu 17 kerhoa, 189 osallistujaa

-          Vesivehmaan koulu 4 kerhoa 38 osallistujaa

-          Vääksyn Yhteiskoulu 3 kerhoa, 23 osallistujaa

 

Kerhoja on lisätty lukuvuoden aikana esim. yläkoulun harrastuskokeilut osalta.

 

Hankkeen tavoitteena on lisätä Suomen mallin mukaista toimintaa yläkoulussa ja Vesivehmaan koululla. Hankkeessa arvioidaan erityisesti innovatiivisia ratkaisuja yläkoululaisten kohdalla. Kerhotoiveita selvitetään koulukohtaisesti kevään aikana.

 

Avustus on enintään 75 %, jolloin omarahoitusosuus on 25 %. Omarahoitusosuus katetaan koulun henkillökunnan toimiessa kerho-ohjaajina. Hankkeelle kohdennetaan seuraavat kustannukset:

 

-          Koordinaattorin palkkakuluin 20 % kokonaiskustannuksista (työajanseuranta)

-          Ohjaajien palkkioihin ja matkakuluihin

-          Koulunkäynninohjaajien palkkakuluihin, oppimisen tuen oppilaiden osalta

-          Perustellut tila ja kuljetuskustannukset

 

 Prosessin kulku:

-          Hankkeen ohjausryhmä on arvioinut nykyistä kerhotarjontaa ja niiden osallistumisastetta

-          Oppilaiden toiveita tulevaan kerhotarjontaan on kartoitettu ja tullaan kartoittamaan helmikuun aikana.

-          Rehtoreita on ohjeistettu huomioimaan lukujärjestyksen laadinnan yhteydessä koulujen kerhotarjonta. Tämän jälkeen mietitään kuljetusten järjestämistä.

-          Kerho-ohjaajia kartoitetaan ja mietitään ohjaajien rekrytointia hankehaun ohjeistuksen mukaisesti.

 

Avustusta koordinoivat: Opetus- ja kulttuuriministeriö, Opetushallitus ja Lupa- ja valvontavirasto

 

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Haapanen Petri, petri.haapanen(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Haapanen Petri

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää hyväksyä hankehaun Suomen harrastamisen mallin osalta sekä hankkeen aloittamisen, mikäli hankepäätös on myönteinen. Hankeavustusta käytetään ajalla 1.8.2026 - 31.7.2027. Päätös viedään tiedoksi hyvinvointilautakunnalle.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

HYVOLTK 11.03.2026 § 23  

31/12.09/2026  

 

Liikuntavastaava toimii harrastamisen Suomen mallin koordinaattorina ja organisoi käytännön toimet hankkeeseen liittyen. Liikuntavastaava ja sivistysjohtaja tekivät yhdessä hankehakemuksen.

 

 

Valmistelija Hyvinvointijohtaja Matti Kettunen

 puh. 044 778 0247, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi

 

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Kettunen Matti

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.