RSS-linkki
Kokousasiat:https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 24.03.2026/Asianro 5
Pohjolatalon lattiaurakan pohjarakenteen muuttaminen ja talousarviomäärärahan tarkistaminen
TEKNLTK 24.03.2026
50/02.02.00/2026
Asikkalan kunnan tekniset palvelut on kilpailuttanut Pohjolatalon lattiaurakan. Urakka on tarkoitus toteuttaa kohteesta laaditun rakennussuunnitelman mukaisesti.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan lattiarakenne oli tarkoitus toteuttaa rossipohjarakenteena. Rakennussuunnittelijan tekemän tarkastelun perusteella on kuitenkin todettu, ettei rossipohjarakenne ole kohteessa toteuttamiskelpoinen, koska pohjan ilmatila on liian pieni. Näin ollen lattiarakenne on toteutettava valettuna rakenteena.
.
Suunnitelmamuutoksesta aiheutuu kustannusten nousua alkuperäiseen arvioon nähden. Lattian korjaustyöt sekä työn valvonta aiheuttavat arviolta noin 70 000 euron kustannukset. Tämän lisäksi kohteeseen on rakennettava väliseiniä, jotka lisäävät kokonaiskustannuksia.
Vuoden 2026 talousarviossa kohteeseen on varattu 50 000 euron investointimääräraha. Pohjolatalon käyttökuntoon saattaminen edellyttää kuitenkin yhteensä noin 100 000 euron määrärahaa. Ilman lattiarakenteen korjaamista ja toteuttamista taloa ei voida ottaa käyttöön.
Tekniset palvelut esittää, että Pohjolatalon määrärahaa tarkistetaan siten, että kohteen toteuttamiseen varataan yhteensä 100 000 euroa.
Valmistelija Tekninen johtaja Aki Tiihonen
puh. 044 778 0893, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi
Esittelijä Tekninen johtaja Tiihonen Aki
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että Pohjolatalon käyttökuntoon saattamiseksi korotetaan vuoden 2026 talousarvion investointimäärärahaa 50 000 eurolla siten, että kokonaismääräraha on 100 000 euroa.
Päätös