RSS-linkki
Kokousasiat:https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 24.03.2026/Asianro 6
Maantien 313 osan 3 rakentamissuunnitelman loppuunsaattaminen ja rakennustöiden aloittaminen / lisämääräraha
TEKNLTK 24.03.2026
49/02.02.00/2026
Maantien 313 osan 3 (Urajärvi – VT4) rakentamissuunnittelu on käynnistetty vuonna 2025. Hanke jatkuu vuonna 2026 ja suunnittelukustannuksia syntyy vuoden 2026 aikana yhteensä 32 000 euroa. Määrärahaa ei ole varattu vuoden 2026 talousarviossa, joten suunnittelun loppuun saattaminen edellyttää lisämäärärahan myöntämistä.
Suunnittelu on edennyt aikataulua nopeammin ja siinä määrin, että Urajärvi – VT4 välisen osuuden toteuttamista on mahdollista edistää jo vuoden 2026 aikana. Rakennustöiden käynnistämiseen syksyllä 2026 on tarkoituksenmukaista varata 200 000 euron määräraha, jota käytetään tarvittaessa rakennustöiden toteuttamiseen.
Hankkeen tavoitteena on koko osuuden valmistuminen vuoden 2027 aikana, jolloin Vääksystä muodostuu yhtenäinen kevyen liikenteen yhteys Vierumäelle saakka.
MAL-sopimuskaudella 2024–2027 välille Lentotie – VT4 rakennettavaan kevyen liikenteen väylään on varattu valtionavustusta siten, että valtio osallistuu kustannuksiin 50 prosentilla toteutuneista rakennuskustannuksista, kuitenkin enintään 1,8 milj. eurolla. Lentotie – Urajärvi välisen osuuden rakentamiskustannukset ovat noin 1,6 milj. euroa. Välin Urajärvi – VT4 kustannusten arvioidaan olevan alustavien arvioiden mukaan tätä pienemmät.
Suunnittelun alla oleva kevyen liikenteen väylä sijoittuu sekä Asikkalan että Heinolan kuntien alueelle. Rakentamiskustannukset jaetaan kuntien kesken toteutuvien rakennuskustannusten mukaisessa suhteessa.
Vaikutusten arviointi
Hankkeen toteuttaminen parantaa liikenneturvallisuutta, edistää kestävää liikkumista sekä vahvistaa kuntien välistä kevyen liikenteen verkostoa. Hanke tukee MAL-sopimuksen tavoitteita ja mahdollistaa valtionavustuksen täysimääräisen hyödyntämisen.
Valmistelija Tekninen johtaja Aki Tiihonen
puh. 044 778 0893, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi
Esittelijä Tekninen johtaja Tiihonen Aki
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että se myöntää
- 32 000 euron lisämäärärahan maantien 313 osan 3 rakentamissuunnittelun loppuunsaattamiseen, ja
- 200 000 euron lisämäärärahan maantien 313 osan 3 rakennustöiden käynnistämiseen syksyllä 2026.
Päätös