Dynasty tietopalvelu
Asikkalan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 21.04.2026/Pykälä 43


Kokousasian teksti

 

Päätös vesihuoltolain (119/2001) 11 §:n mukaisesta vapautushakemuksesta

 

YMPLTK 21.04.2026 § 43  

352/11.03.03/2025  

 

Päätös vesihuoltolain (119/2001, 681/2014) 11 §:n mukaisesta vapautushakemuksesta, jossa haetaan vapautusta Aurinkovuoren Vesi Oy:n jätevesiverkostoon liittämisvelvollisuudesta.

 

Hakija ja kiinteistön omistaja

*****************

*******************

*************

 

Kiinteistö ja sen sijainti

Vapautushakemus liittämisvelvollisuudesta koskee kiinteistöä Purtojuuri (16-401-6-123) osoitteessa **************, 17200 Vääksy. Kiinteistön koko on 1970 m². Kiinteistö sijaitsee vesihuoltolaitoksen vahvistetulla toiminta-alueella ja taajama-alueella sekä Anianpellon vedenhankintaa varten tärkeällä pohjaveden muodostumisalueella (0401602 A). Alueella on voimassa Anianpellon keskusta-alueen asemakaava. Kiinteistö sijaitsee erillispientalojen korttelialueella. Asuinrakennus sijaitsee noin 160 metrin etäisyydellä Päijänteen vesistöstä.

 

Kiinteistön käyttötarkoitus ja varustelutaso

Kiinteistöllä on vuonna 1956 rakennettu 142 m² asuinrakennus, joka on hakemuksen mukaan asumaton, sekä 20 m² 1968 rakennettu talousrakennus. Myöhemmin tarkastuskäynnillä on tarkentunut, että aiemmin omistaja ja puoliso olivat käyttäneet kesäaikaan rakennusta satunnaisesti, mutta nykyisin he käyvät kiinteistöllä lähinnä vain päiväkäynneillä esimerkiksi keräämässä pihamaalta marjoja.

 

Asuinrakennuksessa ei ole kiinteistön omistajan mukaan asuttu 22 vuoteen. Kellarissa on aistinvaraisesti havaittavissa ummehtunutta hajua.

Kellarin vesipisteeseen on tullut aiemmin kunnan vesijohtoverkostosta vesi, mutta nyt veden tulo rakennukseen on suljettu vuonna 2025. Nykyisin talousvesi kiinteistölle tuodaan tarvittaessa mukana. Ennen sulkua vedenkulutus oli ollut alle 1 m³ vuodessa. Vettä oli käytetty pihan kasvien kasteluun. Rakennus on nyt kylmillään. Aiemmin talviaikaan lämmitys oli ollut vain kellarissa vesiputkien jäätymisen ehkäisemiseksi. Talousrakennuksessa ei käytetä vettä tai ole vesikalusteita.

 

Kiinteistöllä on Biolanin kuivakäymälä. Saunaa ei ole kiinteistön omistajan mukaan käytetty enää vuosiin, joten myöskään pesuvesiä ei ole muodostunut. Aikoinaan saunasta pesuvedet ovat johtuneet pohjattomaan betoniseen kaivoon, josta vedet ovat imeytyneet maaperään. Kaivoa ei ole tarkasteltu tai tyhjennetty, koska jätevesiä ei ole muodostunut.

 

Hakemuksen perustelut

Hakemuksessa vesihuoltoon liittämisvelvollisuudesta vapauttamista on perusteltu vesihuoltolaitoksen palvelujen vähäisellä tarpeella ottaen huomioon rakennuksen huonokuntoisuuden ja käyttämättömyyden.

 

Asian käsittely 

Hakemus on tullut vireille 13.5.2025. Vapautushakemuksesta on pyydetty ja saatu lausunnot Päijät-Hämeen ympäristöterveydestä ja Aurinkovuoren Vesi Oy:ltä. Lisäksi Asikkalan kunnan ympäristönsuojelutarkastaja on käynyt kiinteistöllä tarkastuskäynnillä 26.11.2025 ja kirjannut käynnistä muistion. Hakijalle on varattu mahdollisuus antaa vastine lausunnoista 10.4.2026 mennessä. Hakija ei jättänyt vastinetta.

 

Annetut lausunnot

Asikkalan kunnan ympäristönsuojelutarkastaja on kirjannut tarkastuskäynnistä seuraavaa:

Mikäli kiinteistön käyttötilanne muuttuu ja vettä aletaan käyttää jälleen kiinteistöllä, tulee kiinteistön vesien johtaminen suunnitella ja toteuttaa uudelleen lakien ja määräysten mukaisiksi.

 

Päijät-Hämeen ympäristöterveys on lausunut 5.2.2026 hakemuksesta seuraavaa (lyhennelmä):

Kun kiinteistöllä ei ole talousveden käyttöä eikä siellä muodostu jätevesiä, ei terveydensuojelun osalta ole estettä vapautuksen myöntämiselle velvollisuudesta liittyä vesi- ja viemäriverkkoon.

 

Terveydensuojeluviranomainen ei ota kantaa liittymisestä aiheutuviin kustannuksiin tai muihin hakemuksessa esitettyihin vapautusperusteisiin.

Mikäli vapautus liittymisvelvollisuudesta myönnetään, vapautusperusteet tulee arvioida uudelleen, mikäli kiinteistön omistussuhteissa, varustelussa tai käytössä tapahtuu muutoksia.

 

Tämä lausunto perustuu hakemusasiakirjoissa ja ympäristönsuojeluviranomaisen tarkastusmuistiossa annettuihin tietoihin.

 

Aurinkovuoren Vesi Oy on lausunut 12.3.2026 hakemuksesta seuraavaa (lyhennelmä):

Kiinteistöllä on asumaton asuinrakennus. Kiinteistö on liitetty talousvesiverkostoon. Tällä hetkellä vedenkäyttöä ei ole.

 

Vesihuoltolain (119/2001, 10 §) mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä laitoksen talousvesi- ja jätevesiviemäriverkostoon. Tämä edellyttää kaikkien kiinteistöjen liittämistä vesihuoltolaitoksen runkolinjoihin. Tällä varmistetaan vesihuollon toimintavarmuus alueella sekä se, että jätevedet käsitellään asianmukaisesti.

 

Päätösehdotuksen perustelut

Tässä päätöksessä sovelletaan 1.9.2014 voimaan tullutta lakia (22.8.2014/681), joka on ollut voimassa oleva laki asian tullessa vireille.

 

Vesihuoltolain (119/2001) 10 §:n (22.8.2014/681) mukaan vesihuoltolaitoksen vahvistetulla toiminta-alueella ja tilastollisella taajama-alueella sijaitsevalla kiinteistöllä on lähtökohtaisesti velvollisuus liittyä vesi- ja viemäriverkostoon. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi hakemuksesta myöntää toistaiseksi voimassa olevan tai määräaikaisen vapautuksen kiinteistön liittämisvelvollisuudesta (11 § (22.8.2014/681)). Vapautus voidaan myöntää vain, jos liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon kiinteistön vesihuoltolaitteiston rakentamisesta aiheutuneet kustannukset, liittämisestä aiheutuvat kustannukset, vesihuoltolaitoksen palveluiden vähäinen tarve tai muu vastaava erityinen syy. Vapauttaminen ei saa vaarantaa vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella. Lisäksi edellytyksenä vapauttamiselle on, että kiinteistöllä on käytettävissä riittävästi vaatimukset täyttävää talousvettä ja kiinteistön jätevesien johtaminen ja käsittely voidaan järjestää ympäristönsuojelulaissa (527/2014) säädettyjen vaatimusten mukaisesti. 

 

Jotta vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella sijaitseva kiinteistö voidaan vapauttaa velvollisuudesta liittyä vesihuoltolaitoksen jätevesiviemäriin, on kaikkien vesihuoltolain 11 §:n (22.8.2014/681) 2 momentissa määriteltyjen edellytysten ja lisäedellytyksen täytyttävä.

 

Kohtuuttomuuden edellytys täyttyy kiinteistöillä, joiden vedenkäyttö on vähäistä. Kyseessä on asumaton asuinrakennus, jonka vesiyhteys on vesihuoltolaitoksen toimesta suljettu ja, josta ei muodostu jätevesiä nykyhetkellä. Juomavesi voidaan tuoda päiväkäyntien ajaksi kiinteistölle mukana. Kiinteistöllä on kuivakäymälä. Kiinteistön vesihuoltolaitoksen palvelujen tarve voidaan nähdä vesihuoltolaissa tarkoitetulla tavalla vähäiseksi ja siten kohtuuttomuuden edellytys toteutuu näiltä osin.

 

Kiinteistöllä ei käytetä vettä, eikä siellä muodostu jätevesiä. Aurinkovuoren Vesi Oy ei ole lausunnossaan esittänyt sellaista seikkaa, jonka perusteella vapautuksen myöntämisen voisi katsoa vaarantavan vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella, joten voidaan nähdä, että vesihuoltolain mukainen edellytys siitä, että vapauttaminen ei saa vaarantaa vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella, täyttyy.

 

Lisäedellytyksenä jätevesiviemäriin liittämisvelvollisuudesta vapauttamiselle on, että kiinteistön jätevesien johtaminen ja käsittely voidaan järjestää ympäristönsuojelulain vaatimusten mukaisesti. Ympäristönsuojelulain (527/2014,155 §) mukaan:

Jos kiinteistöä ei ole liitetty viemäriverkostoon eikä toimintaan tarvita ympäristölupaa, jätevedet on johdettava ja käsiteltävä siten, ettei niistä aiheudu ympäristön pilaantumisen vaaraa.

 

Kiinteistöllä ei muodostu lainkaan käymälävesiä, eikä nykytilanteessa myöskään harmaita jätevesiä. Voidaan arvioida, että kiinteistön jätevesien johtamisesta ei aiheudu ympäristön pilaantumisen vaaraa, ja näin ollen vapautuksen vesihuoltolain mukainen lisäedellytys täyttyy.

 

Koska kaikki vesihuoltolain (119/2001) 11 §:ssä (22.8.2014/681) määritellyt edellytykset ja lisäedellytys täyttyvät, haettu vapautus vesihuoltolaitoksen jätevesiviemäriin liittymisvelvollisuudesta voidaan myöntää. Aurinkovuoren Vesi Oy:n jätevesiverkostoon liittäminen muodostuu hakijalle kohtuuttomaksi ottaen huomioon kiinteistön vähäisen vesihuoltopalveluiden tarpeen kiinteistöllä vallitsevissa olosuhteissa. Terveydensuojeluviranomainen on puoltanut vapautusta.

 

Sovelletut oikeusohjeet

Vesihuoltolaki (119/2001) 10 § (22.8.2014/681), 11 § (22.8.2014/681)

Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 155 §

Asikkalan kunnan ympäristönsuojelumääräykset 1.7.2021 5 §

 

Asiassa annettava päätös toimitetaan tiedoksi asianosaiselle, Aurinkovuoren Vesi Oy:lle ja Päijät-Hämeen ympäristöterveydelle.

 

Valmistelija Anu Ahonen, määräaikainen ympäristönsuojelutarkastaja

 044 778 0911, anu.ahonen@asikkala.fi

 

Esittelijä Ympäristönsuojelutarkastaja ma Ahonen Anu

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta myöntää kiinteistölle Purtojuuri (16-401-6-123) toistaiseksi voimassa olevan vesihuoltolain mukaisen vapautuksen Aurinkovuoren Vesi Oy:n jätevesiviemäriin liittymisvelvollisuudesta. Toistaiseksi voimassa oleva vapauttaminen koskee ainoastaan nykyistä kiinteistön omistajaa ja hakemuksessa esitettyjä olosuhteita. Kiinteistön omistajan tai haltijan on ilmoitettava viipymättä Asikkalan kunnan ympäristönsuojeluun, mikäli olosuhteet kiinteistöillä muuttuvat hakemuksessa ilmoitetusta. Kiinteistön omistajan tai haltijan vaihtuessa tieto vesihuoltolain mukaisesta liittämisvelvollisuudesta pyydetään välittämään kiinteistön uudelle omistajalle tai haltijalle.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.