Dynasty tietopalvelu
Asikkalan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimajaosto
Pöytäkirja 28.04.2026/Pykälä 27


Kokousasian teksti

 

Vääksyn keskusta-alueen kehittämisratkaisu kesä 2026

 

ELINVJA 31.03.2026 § 20 

 

 

Valtuusto myönsi vuodelle 2026 Vääksyn kaupallisen keskustan kehittämiseen 30 000 euron määrärahan. Keskusta-alueen/Kustaantorin ympäristön kehittämisestä on kerätty palautetta järjestämällä:

-          nettipohjainen kuntalaiskysely 12.12.2025-9.1.2026 (joulutorilla 12.-13.12. oli mahdollista vastata kyselyyn myös kirjallisesti)

-          6.3.2026 keskusta-alueen yrittäjien työpaja

-          9.3.2026 kunnanhallituksen ja elinvoimajaoston keskustakävely ja työpaja.

 

Kyselyistä ja työpajoista saatujen vastausten perusteella on hahmotettu kaksi vaihtoehtoista kehittämisratkaisua, joista toisen pohjalta tehtäisiin valinta muutoksista kesälle 2026.

 

Vääksyn keskusta-alueen kehittämistä jatketaan tämän jälkeen konsultin avustuksella tavoitteena hahmottaa kiinteistöjen omistajien sekä kunnan tahtotila ja kehittämisajatukset mm. alueen kiinteistöjen omistussuhteet sekä alueen kaavoitustilanne ja rakennettu infra huomioon ottaen. Tämän pohjalta tehdään kunnanhallitukselle syyskuun loppuun mennessä esitys keskusta-alueen vaiheittaisesta kehittämisestä määrärahatarpeineen ajoitettuna vuosille 2027-2029.

 

 

Valmistelija Elinvoimajohtaja Tarja Parviainen
puh. 044 778 0043, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi

 

Esittelijä Elinvoimajohtaja Parviainen Tarja

 

Päätösehdotus Elinvoimajaosto

  1. käy keskustelun kehittämisen ratkaisuvaihtoehdoista kesälle 2026.
  2. antaa elinvoimajohtajalle valtuudet hyödyntää konsulttia keskusta-alueen kehittämisvaihtoehtojen ideoinnin edistämisessä sekä kustannusten arvioinnissa siten, että kunnanhallitukselle voidaan viedä esitys kehittämisen vaihtoehdoista määrärahatarpeineen syyskuun 2026 loppuun mennessä.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

ELINVJA 28.04.2026 § 27  

106/10.03.01.00/2026  

 

Kustaantorin kehittämisestä kerätyn palautteen perusteella hankitaan torialueelle kesää 2026 varten kaksi puista keinua, joista toinen katoksellinen. Lisäksi hankitaan 2-3 siirrettävää puista istutusallasta, joiden yhteydessä on istuinpenkki sekä altaisiin kasvit. Yhteensä hankintoihin on käytettävissä 15 000 euroa.

 

 

Valmistelija Elinvoimajohtaja Tarja Parviainen

 puh. 044 778 0043, sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi

 

Esittelijä Elinvoimajohtaja Parviainen Tarja

 

Päätösehdotus Elinvoimajaosto päättää Kustaantorille tehtävistä hankinnoista ehdotuksen mukaisesti.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.