RSS-linkki
Kokousasiat:https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 90
Kannanotto Lahden kaupungin esittämään järjestelyyn elinkeinokehitysyhtiöiden toiminnasta
KHALL 13.04.2026 § 90
164/00.04.01/2026
Lahden kaupunginhallitus on kokouksessaan 30.3.2026 käsitellyt omistajapoliittista ohjetta elinkeinokehitysyhtiöiden toiminnasta. Lahden kaupunginhallitus on päättänyt antaa omistajapoliittisen ohjeen Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:lle ja Lahti Region Oy:lle käynnistää valmistelut liiketoimintojen yhdistämiseksi liiketoimintakaupalla. Järjestelyssä LADEC Oy myisi liiketoimintansa Lahti Region Oy:lle. Lisäksi Lahti Region Oy:n tehtäväksi tulisi selvittää vaihtoehdot markkinaehtoisen matkailupalvelujen välittämisen liiketoimintakokonaisuuden organisoinnista. Lahden kaupunginhallitus on pyytänyt yhtiöiden muita osakkaita ottamaan kantaa esitettyyn järjestelyyn 13.4.2026 mennessä.
Lahden kaupungin mukaan järjestelyn tavoitteena on vahvistaa seudullisen elinkeinokehittämisen vaikuttavuutta yhdistämällä elinkeino-, invest in- ja matkailun kehittämiseen liittyviä toimintoja yhdeksi kokonaisuudeksi. Tavoitteena on kasvattaa Lahden seudun vetovoimaa, parantaa investointien houkuttelua, vahvistaa matkailun kehittämistä sekä luoda nykyistä yhtenäisempiä asiakaspolkuja ja yhteistyörakenteita eri toimijoiden välille. Samalla yhdistymisellä tavoitellaan myös hallinnollista tehokkuutta ja toiminnallisia synergiaetuja.
Lahden kaupungin esityksen mukaan toimintojen yhdistäminen toteutettaisiin liiketoimintakaupalla siten, että LADEC Oy:n liiketoiminta siirtyisi Lahti Region Oy:lle. Tavoitteena on, että uudistetun kokonaisuuden operatiivinen toiminta voisi alkaa 1.7.2026 alkaen. Valmistelussa tulee huolehtia muun muassa riippumattomaan arvonmääritykseen perustuvasta hinta-arviosta, asianmukaisesta viestinnästä, henkilöstön aseman turvaamisesta liikkeenluovutuksessa sekä toiminnan jatkuvuudesta koko muutosprosessin ajan.
Lahden kaupungin mukaan kokonaisuus on tarkoitus järjestää siten, että yhtiö toimii jatkossakin hankintalain mukaisena sidosyksikkönä. Valmistelussa tulee ottaa huomioon myös mahdolliset hankintalainsäädännön muutokset sekä uuden kokonaisuuden omistus-, hallinto- ja rahoitusratkaisujen tarkentaminen. Lähtökohtana on, että omistajakuntien rahoitusosuudet vastaavat pääosin nykyistä tasoa ja että yhteinen rahoitusmalli valmistellaan uuden kokonaisuuden tarpeisiin.
Asikkalan kunnan kannanotto:
Asikkalan kunnan näkökulmasta esitetty järjestely on tarkoituksenmukainen ja tukee seudullisen elinvoiman, yrityspalveluiden, investointien houkuttelun sekä matkailun kehittämisen kokonaisuutta. Kunnan kannalta on perusteltua suhtautua myönteisesti valmistelun käynnistämiseen ja hyväksyä Lahden kaupungin esittämä omistajapoliittinen linjaus. Lopulliset yhtiö- ja sopimusjärjestelyt sekä mahdolliset omistaja-, hallinto- ja rahoitusrakenteisiin liittyvät muutokset käsitellään erikseen myöhemmässä vaiheessa, mikäli valmistelu etenee.
Valmistelija Kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka
puh. 044 778 0210, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)asikkala.fi
Esittelijä Kunnanjohtaja Ikola-Norrbacka Rinna
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää antaa edellä selostetun kannanoton Lahden kaupungin esittämään järjestelyyn elinkeinokehitysyhtiöiden toiminnasta.
Asian käsittely kokouksessa
Kunnanjohtaja teki käsittelyn aikana seuraavan muutetun päätösehdotuksen:
”Kunnanhallitus päättää antaa edellä selostetun kannanoton Lahden kaupungin esittämään järjestelyyn elinkeinokehitysyhtiöiden toiminnasta. Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.”
Päätös Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.
Kunnanhallitus päätti antaa edellä selostetun kannanoton Lahden kaupungin esittämään järjestelyyn elinkeinokehitysyhtiöiden toiminnasta. Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.
Heikki Vahto ilmoitti olevansa esteellinen (osallisuusjäävi) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi klo 16:07-16:17.
Hilkka Kemppi saapui kokoukseen klo 16:11 ja siirtyi kokouksen puheenjohtajaksi kesken asian käsittelyn.