RSS-linkki
Kokousasiat:https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.05.2026/Pykälä 111
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
KHALL 18.05.2026 § 111
Kuntalain 103 §:n mukaan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.
Kunnan hallintosäännön 155 §:n mukaan toimielimen kokous on laillinen, kun kokouskutsu on toimitettu toimielimen jäsenille vähintään neljä (4) päivää ennen kokousta.
Kiireellisissä tapauksissa kokous voidaan pitää määräaikaa lyhyemmällä ajalla, mikäli kokouksesta saadaan tieto kaikille jäsenille tai näiden henkilökohtaisille varajäsenille. Myös milloin kaikki jäsenet ovat paikalla, kokous voidaan pitää kokouskutsua lähettämättä.
Päätösehdotus Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Merkittiin, että viranhaltijoiden lisäksi myös Riihilahden varajäsen Laakso oli paikalla kokouksen alusta lähtien, jotta pystyi osallistumaan asiantuntijakuulemiseen Aurinkovuoren Vesi Oy:n asiassa. Laakson poistuminen kokouksesta on merkitty pykälän § 115 kohdalle.