RSS-linkki
Kokousasiat:https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.05.2026/Pykälä 119
Toimielinten pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset
KHALL 18.05.2026 § 119
Asikkalan hallintosäännön 53 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja voi ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, jossa kunnanhallituksen alainen toimielin tai viranhaltija on tehnyt päätöksen (otto-oikeus). Puheenjohtajan ollessa estynyt varapuheenjohtaja voi tehdä ottopäätöksen. Vastaavasti kunnanjohtajan ollessa estynyt kunnanjohtajan sijainen voi tehdä ottopäätöksen.
Kunnanhallituksen alaisia toimielimiä ovat kunnan lautakunnat tarkastuslautakuntaa lukuun ottamatta sekä kunnanhallituksen jaostot.
Kunnanhallituksen alaisia viranhaltijoita ovat:
- kunnanjohtaja
- talousjohtaja
- hallinto- ja henkilöstöpäällikkö
- elinvoimajohtaja
- kaavoituspäällikkö
- kehittämispäällikkö
Asikkalan hallintosäännön 54 §:n mukaan vastaava oikeus koskee myös lautakuntia, niiden puheenjohtajia ja esittelijöitä, jollei kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai 1. momentissa tarkoitettu hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija tai luottamushenkilö ole ilmoittanut asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi viimeistään sen ajan kuluessa, jossa kuntalain 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä eli 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa kuntalain 92 §:n ja Asikkalan hallintosäännön 55 §:n mukaan ottaa:
1) lain tai asetuksen mukaisia lupa, ilmoitus, valvonta tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;
2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita eikä
3) henkilöstöpäätöksiä, lukuun ottamatta vakinaisen henkilöstön valintaa, palvelussuhteen purkamista, vähintään vuoden pituista määräaikaista palvelussuhdetta ja irtisanomista koskevia päätöksiä.
Kunnanhallitukselle saatetaan tiedoksi seuraavat toimielinten pöytäkirjat:
Kasvatus- ja opetuslautakunta 23.4.2026
Elinvoimajaosto 28.4.2026
Tekninen lautakunta 28.4.2026
Kunnanhallitukselle saatetaan tiedoksi seuraavien viranhaltijoiden viranhaltijapäätökset:
Kunnanjohtaja
§ 8/2026
ICT-asiantuntijan toimen täyttäminen talous- ja tietotekniikkapalveluissa
Valmistelija Hallinnon suunnittelija Veeti Varis
Esittelijä Kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää:
1. Merkitä tiedoksi edellä selostetut pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset;
2. Olla käyttämättä niihin kuntalain tarkoittamaa otto-oikeutta.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin. Merkittiin pöytäkirjaan valmistelija-kohtaan tehty korjaus, jossa virheellisesti kirjoitettu hallinnon asiantuntija Iivari Käkelä hallinnon suunnittelija Veeti Variksen sijaan.