Dynasty tietopalvelu
Asikkalan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Esityslista 24.09.2026/Asianro 5


Kokousasian teksti

 

Lukuvuoden 2027-2028 työ- ja loma-ajat esi- ja perusopetuksessa sekä lukiokoulutuksessa

 

KASOPLTK 24.09.2026    

387/12.00.02/2026  

 

Kunnan hallintosäännön 36 §:n mukaan kasvatus- ja opetuslautakunnan tehtävänä on päättää lukuvuoden työ- ja loma-ajoista.

 

Perusopetuksessa lukuvuosi alkaa 1 päivänä elokuuta ja päättyy 31 päivänä heinäkuuta. Lukuvuodessa on 190 työpäivää. Asianomaisen ministeriön luvalla työpäivien määrä voi erityisestä syystä olla säädettyä suurempi. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään kuitenkin muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä. Perusopetuslaki 23 §

 

Perusopetuslain ja lukioasetuksen mukaan koulu alkaa elokuussa ja päättyy viikon 22 viimeisenä arkipäivänä. Työpäiviä on lukuvuodessa 190.

 

Esiopetus kestää yleensä yhden lukuvuoden, ja sitä annetaan vähintään 700 tuntia.

 

Lukuvuoden työ- ja loma-ajat on hyväksi koetun käytännön mukaan sovittu mahdollisimman yhteneväisiksi kaikissa Päijät-Hämeen kunnissa. Asiaa on käsitelty lukuvuoden 2027-2028 työ- ja loma-aikojen osalta Päijät-Hämeen sivistystoimen ohjausryhmässä 13.5.2026 pitämässä kokouksessa.

 

Lukuvuoden työ- ja loma-ajat 2027-2028

 

Lukuvuosi alkaa

-          perusopetus ja lukiokoulutus to 12.8.27

-          esiopetus ma 16.8.2027

Syysloma vk 43 (25.–31.10.)

Syyslukukausi päättyy esi- ja perusopetuksessa sekä lukiokoulutuksessa pe 17.12.

 

Joululoma la 18.12.27 - su 2.1.28

Syyslukukausi työpäiviä 87

 

Kevätlukukausi alkaa ma 3.1.2028

Talviloma vk 9 (28.2.–5.3.)

Lukuvuosi päättyy

-          esiopetus ke 31.5.2028

-          perusopetus ja lukiokoulutus la 3.6.2028

 

Kevätlukukausi työpäiviä 103

 

-itsenäisyyspäivä ma 6.12.

-loppiainen to 6.1.

-pääsiäinen pe 14.- ma 17.4.

-vappu ma 1.5.

-helatorstai to 25.5., pe 26.5. on esiopetuksessa vapaa

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Haapanen Petri, petri.haapanen(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Haapanen Petri

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää, että

- lukuvuosi alkaa perusopetuksessa ja lukiossa to 12.8.2027 ja esiopetuksessa ma 16.8.2027

- syyslukukausi päättyy esi- ja perusopetuksessa sekä lukiossa pe 17.12.2027

-  kevätlukukausi alkaa alkaa ma 3.1.2028

- lukuvuosi päättyy esiopetuksessa ke 31.5., perusopetuksessa ja lukiossa la 3.6.2028

- lisäksi kalenterin mukaisia vapaapäiviä ovat seuraavat: syysloma vk 43 (25.-31.10.2027), joululoma 18.12.2027- 2.1.2028, talviloma vk 9 (28.2.-5.3.2028), pääsiäinen 14.-17.4. helatorstai to 25.5., pe 26.5. on esiopetuksessa vapaa.

Päätös