Dynasty tietopalvelu
Asikkalan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://asikkalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Esityslista 24.09.2026/Asianro 9


Kokousasian teksti

 

Kasvatus- ja opetuspalveluiden investointiesitys vuodelle 2027 ja suunnitelma vuosille 2028-2029

 

KASOPLTK 24.09.2026    

319/02.02.00/2026  

 

Palvelualueen esityksessä on huomioitu valtuuston 15.12.2026 § 83 päätös, Asikkalan kunnan strategia ja palvelualueen toiminnalliset tavoitteet laadukkaan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen toteuttamiseksi.

 

Vesivehmaan koulun irtokalusteet

Vesivehmaan koulun irtokalusteista osa siirretään uuteen kouluun, osa myydään kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti ja osa hankitaan uusina.

 

Esityksenä on, että investointiin varataan 150 000 euroa.

 

Hulivilin piha-alue

Hulivilin piha-aluetta on vuosittain peruskunnostettu vähitellen. Kunnostustoimenpiteistä on käyty keskustelu eri toimijoiden kanssa.

Piha-alue vaatii toimenpiteitä pienten leikkialueen osalta ja varjostuksen lisäämisestä piha-alueelle. Esityksenä tekniselle palveluille on, että investointiin varataan 40 000 euroa.

 

Opetusvälineet

Opetusvälineiden kuten käsityön, liikunnan ja musiikin opetusvälineiden uusiminen 20 000 euroa.

 

 Aurinkovuoren koulun saattoliikenne ja parkkipaikka

Asikkalantien peruskunnostustyö Asikkalantien ja Vääksyntien risteysalueelta on käynnistynyt syksyn 2026 aikana. Asikkalantien toinen vaihe käsittää Aurinkovuoren koulun parkkipaikalle tulevan liittymän siirtämisen. Tältä osin on tärkeää arvioida myös tilatarve linja-autojen ja erilliskuljetusten sekä parkkipaikkojen osalta, jotta voidaan varmistaa turvallinen liikkuminen ko. alueilla.

 

Liikenneturvallisuuden edistäminen

Esityksenä tekniselle palveluille on, että se varautuu ja edistää kevään 2026 aikana toteutetun liikenteen vaaranpaikkakartoituksen tulosten mukaisten toimenpiteiden toteuttamista.

 

Investointisuunnitelma vuosille 2028-2029

 

Päiväkoti Peuhiksen piha-alueen korjaustyöt. Korjaustyö pitää alustavasti sisällään kiipeilylaitteen turva-alustoineen. Esityksenä tekniselle palveluille on, että investointiin varataan 30 000 euroa.

 

Opetusvälineet

Opetusvälineiden kuten käsityön, liikunnan ja musiikin opetusvälineiden uusiminen 20 000 euroa.

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Haapanen Petri, petri.haapanen(a)asikkala.fi

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Haapanen Petri

 

Päätösehdotus Lautakunta hyväksyy investointiesityksen vuodelle 2027 seuraavasti:

-          Vesivehmaan koulun irtokalusteisiin 150 000 euroa.

-          Hulivilin piha-alueelle tehtävään kunnostustyöhön 40 000 euroa ja

-          Opetusvälineiden uusimiseen 20 000 euroa

 

Vuosien 2028-2029 suunnitelmaan seuraavat kokonaisuudet:

-          Päiväkoti Peuhiksen piha-alueen korjaustöihin, 30 000 euroa ja

-          Opetusvälineiden uusimiseen 20 000 euroa.

 

Esityksenä tekniselle palveluille on, että se varautuu ja edistää liikenneturvallisuutta erityisesti kävely-ja pyöräteiden sekä valaistuksen osalta.

 

Lautakunta edellyttää, että investointien tarkempi yksilöinti tehdään teknisen lautakunnan esityslistalla. Aurinkovuoren koulun parkkialueen ja erilliskuljetusten saattoliikenne tulee huomioida viimeistään Asikkalantien liikennesuunnitelman toisessa vaiheessa.

Päätös